

Vasemmalla Ylen kymmeniä tuhansia kertoja somejakoja saavuttanut uutinen "Alin" väitetystä kuolemasta. Oikealla Maria Ohisalon twiitti marraskuulta 2019 sekä Jussi Halla-ahon twiitti 22.4.2020.
Jälleen uusi luku suureen ullatusten kirjaan? – KRP epäilee: turvapaikanhakijan surma ei ollutkaan totta, EIT:n rapsut olivat perusteettomat, Ohisalo lopetti Irak-palautukset valheen takia
KRP aloittanut esitutkinnan EIT:n langettavaan päätökseen johtaneessa asiassa, tiedottaa keskusrikospoliisi. Marraskuussa uutisoidussa EIT-asiassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. Juttu on nyt kääntymässä päälaelleen. Poliisi epäilee nyt, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.
Keskusrikospoliisi kertoo aloittaneensa esitutkinnan epäillyistä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä liittyen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomea koskevaan langettavaan päätökseen. EIT antoi langettavan päätöksen Suomea koskevassa ihmisoikeusvalitusasiassa 14.11.2019.
Poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.
EIT:n siassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. EIT:n käsittelyä pyysi kuolleeksi väitetyn henkilön lähiomainen, joka kertoi Suomen menettelyn ja omaisen kohtalon aiheuttaneen hänelle huomattavaa kärsimystä.
Langettavassa päätöksessään EIT katsoi, että Suomi oli rikkonut menettelyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja 2 ja 3, jotka käsittelevät oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa. EIT kiinnitti päätöksessään erityistä huomiota siihen, että Suomen viranomaiset eivät olleet tehneet tulevaisuuden uhan arviointia asianmukaisesti.
Poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.
– Keskusrikospoliisi on tehnyt tiedonhankintaa asiaan liittyen ja muun muassa Irakista on saatu vastaus sinne lähetettyyn oikeusapupyyntöön. Asiassa on suoritettu kuulusteluja ja yksi henkilö on pidätetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista.
Asiassa on tehty yhteistyötä Valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa.
”Alin” tapaus laajalti mediassa aiemmin
Media kirjoitti viime vuonna tapauksesta paljon. Monet jutuista olivat hyvin tunteenomaisia. Irakilaisen ”Alin” ja hänen omaistensa kertomuksia ei jutuissa juuri kyseenalaistettu, vaan ne otettiin sellaisenaan todesta. Lähestymistapa on suomalaiselle medialle hyvin tyypillinen. Se johtaa systemaattisesti virheelliseen uutisointiin, kuten niin usein on erilaisten tapausten kohdalla on nähty.
Suomen Uutiset kirjoitti Alin tapauksesta taannoin: ”Edesmenneeksi väitetyn Alin tarina nojaa yksinomaan hänen tyttärensä kertomukseen sekä omaisten Ylelle toimittamiin dokumentteihin – sairaalan kuolintodistukseen sekä poliisin raporttiin. Kuten arvata saattaa, [Ylen toimittajan Eero] Mäntymaan tunteisiin vetoavaa juttua on luettu ja jaettu valtavasti. Se kansanosa suomalaisista, joka haluaa nähdä asian todisteena Suomen turvapaikkajärjestelmän kohtuuttomuudesta, nielee tarinan sellaisenaan ja alkaa levittää sitä omassa piirissään. Hyvin harva vaivautuu pohtimaan asiaa siltä kantilta, että tarinan ainoalla kertojalla on itselleen erittäin vahva intressi puhua omaksi edukseen.”
Surma paljastumassa huijaukseksi
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) komentoi tapahtumien saamaa käännettä: ”Irakiin palautetun turvapaikkaturistin surma viime syksynä on paljastumassa kusetukseksi. Ullatus. Jos joku on jo unohtanut, tapaus aiheutti suoranaisen maansurun ja oli häpeä Suomelle. Palautukset Irakiin keskeytettiin sen vuoksi.”
Irakiin palautetun turvapaikkaturistin surma viime syksynä on paljastumassa kusetukseksi. Ullatus.
Jos joku on jo unohtanut, tapaus aiheutti suoranaisen maansurun ja oli häpeä Suomelle. Palautukset Irakiin keskeytettiin sen vuoksi.https://t.co/DLNIrJ24MF
— Jussi Halla-aho (@Halla_aho) April 22, 2020
Marraskuussa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) muutti Suomen turvapaikkapoliittista linjausta käyttäen perusteena kyseistä tapausta.
Poliisin ratkaisu on perusteltu. Se antaa työrauhaa tilanteen selvittämiselle.#EIT:n langettava on Suomelle häpeällinen. Pyysin johtavia virkamiehiä arvioimaan, miten voimme varmistaa, että vastaavaa ei enää tapahdu. Palautuskieltoa ja oikeutta elämään vastaan ei voida rikkoa. https://t.co/MXnMEoSBEG
— Maria Ohisalo (@MariaOhisalo) November 16, 2019
Ilta-Sanomille Ohisalo kommentoi Suomen rikkoneen kidutuksen kieltoa:
– Siitä on viikon mittaan keskusteltu. Ministerinä olen sen todennut, että se on häpeällistä oikeusvaltiolle. Suomi on tuomion mukaan yhtäältä rikkonut oikeutta elämään ja toisaalta vielä kidutuksen kieltoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja tuhannen ja yhden turvapaikanhakijan tarinoita – Purra: Loppu turvapaikkateatterille

Ohisalon suhmurointi närkästyttää – ujutti taas oman lempparinsa korkeaan virkaan – ”Punavihreillä outo asenne, että säännöt ja moraali koskevat kaikkia muita paitsi heitä itseään”

Antikainen: Henkiin herännyt irakilaismies osoitus suomalaisviranomaisten sinisilmäisyydestä

Lakivaliokunnan perussuomalaiset turvapaikanhakijoiden oikeusavusta: Tämä on jälleen Sanna Marinin hallituksen arvovalinta – ”Vieraat ensin ja suomalaisille se, mitä jää”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











