

PS ARKISTO
Jani Mäkelältä tyrmäys EU-rahastolle: EU ei pärjää kilpailussa Yhdysvaltoja vastaan, ja siksi sen kanssa on liittouduttava
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoo Iltalehden haastattelussa hallituksen suhtautuvan kielteisesti SDP:n esittämään investointirahastoon. Mäkelän mukaan on vaikea kuvitella EU:ssa sellaista rahastoa, jossa Suomi olisi saamapuolella. Sen sijaan Suomen ja Euroopan pitäisi ennemmin liittoutua taloudellisesti Yhdysvaltain kanssa.
SDP:n Antti Lindtman on esittänyt, että EU:hun pitäisi perustaa investointirahasto jakamaan yritystukia ja estämään EU:n suuria maita pumppaamasta suuria summia maidensa yrityksille. Lindtmanin mielestä Suomi ei valtiontukikilpailussa pärjää, mistä syystä tukia pitäisi ennemmin jakaa yhteisestä rahastosta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ei lämpene ajatukselle.
– Nythän USA ja Kiina tukevat hyvin voimakkaasti omien yritystensä toimintaa valtiontuilla. Saksa ja Ranska ovat myös lähteneet sille linjalle, että ne yksittäisinä maina tukevat omia yrityksiään. Mutta eihän niillä sellaisia rahoja ole laittaa kuin Yhdysvalloilla ja Kiinalla, Mäkelä pohtii.
Kiinastako maailman johtaja?
Mäkelän mukaan Suomi ei pysty EU:n sisämarkkinoilla kilpailemaan Saksan ja Ranskan kaltaisten maiden kanssa yritysten tukemisessa, mutta jos käyttöön otettaisiin yhteinen rahoitusväline, joutuisi Suomi käytännössä maksamaan tukia Puolan, Italian ja Espanjan teollisuudelle saamatta tukea itse samassa määrin. Mäkelän mielestä on hyvin lyhytnäköistä pitää Yhdysvaltoja kilpailijanaan.
– Euroopassa nähdään, että USA ja Kiina olisivat kilpailijoitamme. Mutta sitten kun ajatellaan yleistä maailmanjärjestystä, niin haluammeko me sellaisen maailmanjärjestyksen, jossa Kiina pitää valtaa? Ja mitä me Euroopassa mahdamme sen maailmanjärjestyksen muodostumiselle? Emme yhtään mitään muuten kuin liittoutumalla Yhdysvaltain kanssa, Mäkelä kiteyttää.
Omistaa vihreän siirtymän
Mäkelän mukaan nyt pitäisi saada taloussuhteet Yhdysvaltain kanssa kuntoon ja taloudellinen ja tutkimuksellinen yhteistyö toimimaan paremmin. Se nivoutuu yhteen esimerkiksi tekoälyn kehittämisen kanssa, joka vaatii valtavia taloudellisia resursseja. Euroopassa ei päästä mukaan vaikuttamaan tekoälyn kehittämiseen ja suuntaan muuten kuin tekemällä yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa.
– Suomessa ei ole ollut paljon yleisessä keskustelussa se, että Kiinahan omistaa vihreän siirtymän. Kiinalaiset ovat järjestelmällisesti hankkineet kaikki tarvittavat akkumineraalit ja aurinkopaneeliresurssit haltuunsa. He pitävät hallussaan niitä mineraaleja, tai käytännössä niitä maita, jotka niitä tuottavat. Ja jalostus on mennyt pidemmällekin. Kiinalaiset tekevät jo sähköautojakin eurooppalaisille, Mäkelä sanoo.
Uusi kylmä sota
Mäkelän mukaan käynnissä on globaali valtapeli, eräänlainen uusi kylmä sota, johon pitäisi alkaa pikku hiljaa asennoitumaan. Hänen mielestään on ylimielisyyttä kuvitella, että Eurooppa yksinään kykenisi tätä peliä voittamaan. Itä nousee ja houkuttelee puolelleen globaalin etelän maita. Sotilaallinen yhteistyö Naton kanssa toimii, mutta ilman Yhdysvaltoja Eurooppa ei pärjää sotilaallisiakaan uhkia vastaan.
– Venäjä on edelleen ongelmallinen Euroopalle. Eurooppalaiset ovat edelleen riippuvaisia venäläisestä energiasta. Venäjä saa raaka-aineita myytyä muun muassa Intiaan, eikä Eurooppa pysty tukemaan Ukrainaa riittävästi edes koko Euroopan voimin. Ukrainan tukeminen ja Venäjän pitäminen hollillaan ei onnistu ilman Yhdysvaltoja, Mäkelä muistuttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- investointirahasto EU-rahasto Ukrainan tukeminen venäläinen energia vihreä siirtymä valtiontuki Yritystuet Euroopan unioni Tekoäly Antti Lindtman Jani Mäkelä Kiina Yhdysvallat Venäjä talous nato Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuorison eurovaaliehdokkaat: Kiilusilmäinen ilmastopolitiikka uhkaa Euroopan omavaraisuutta

Valeuutiset kumottu: Trump ei jätä Nato-maita oman onnensa nojaan eikä uhkaa ihmisiä ”verilöylyllä”

Supo: Venäjä on edelleen Suomen suurin turvallisuusuhka

Halla-aho varoittaa Kiina-riippuvuudesta ja kehottaa irtikytkentään hyvissä ajoin: ”Riski ei saa realisoitua”

Niemen ratkaisut Suomen sotilaalliseen turvallisuuteen ja puolustukseen: Reservi, Nato ja yhteistyö Yhdysvaltain kanssa
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













