

KUVAKAAPPAUS/YLE
Julkisen palvelun media on vallan hyvä renki
Vapaan lehdistön toimintaedellytykset heikentyvät myös perinteisten diktatuurien ulkopuolella. Valtion omistamasta tiedotusvälineestä voi tulla poliittisen johdon äänitorvi, varoittaa Toimittajat ilman rajoja -järjestö.
Toimittajat ilman rajoja -järjestön ruotsalainen puheenjohtaja Erik Halkjaer nosti kissan pöydälle jo puolitoista vuotta sitten. Toimittajaa voivat yrittää ohjailla tai uhkailla yhtäältä valtiovalta ja toisaalta väkivalta. ”Vapaan ja riippumattoman journalismin elintila kapenee kaiken aikaa Ruotsissa”, järjestö toteaa puheenjohtajansa suulla.
– Ongelma hiipii kaiken aikaa lähemmäksi meitä. Olemme nähneet mitä tapahtuu jossain kaukana, mutta nyt toimittajat Puolassa ja myös muualla Euroopassa joutuvat vihan kohteiksi ja heitä uhkaillaan.
Ruotsissa toimittajan uhkailu voi olla sitä, että ongelmalähiön rikollisuudesta ei uskalleta kirjoittaa, koska se voi käydä hengen päälle. Rasismikorttikin heilahtaa herkästi, jos toimittaja yltyy kuvaamaan asiain tilaa ja mahdollisia epäkohtia liian realistisesti. Itsesensuuri on pään puskaan laittamista, mutta se saa hyvinvointivaltion arjen sujumaan.
JMG-tutkimuslaitoksen yhteistyössä Ruotsin journalistiliiton kanssa tekemän selvityksen mukaan neljä kymmenestä ruotsalaistoimittajasta on tunnistanut omassa työssään itsesensuurin.
Media muokkaa mielipiteitä
Julkisen palvelun SVT julkaisi vuonna 3. kesäkuuta 2015 omien selvitystensä perusteella jutun otsikolla ”Tuhansia korkeasti koulutettuja muuttaa Ruotsiin”. Näin estottomasti valtiojohtoinen media suitsutti suuren pakolaisvyöryn vuonna:
– Maahan virtaa valmiiksi koulutettuja insinöörejä, lääkäreitä ja taloustieteilijöitä. Ulkomaalaisten diplomi-insinöörien määrä on kaksinkertaistunut vuodessa. Ruotsissa on meneillään mahtava tiedon maahantuonti.
SVT on jälleen myrskyn silmässä, kun yhtiö poistatutti Kiinan vuoden 2022 talviolympialaisia käsittelevästä jutustaan Kiina-asiantuntijan kriittiset kommentit. Yhtiötä syytetään nyt ”itsesensuurista”.
”Tehokkainta on itsesensuuri”
Poistetuissa kommenteissa Kiinaa kuvataan diktatuuriksi yksipuoluevaltion sijasta. Kiina on murskannut demokratian Hong Kongissa ja Xinjiangissa on meneillään uiguurien kansanmurha. Toimittaja sekä Kiina-asiantuntija Jojje Olsson vaatiikin nyt SVT:n päättäjiä kertomaan, mikä kyseisissä väitteissä on paikkansa pitämätöntä.
– Tämä jos mikä on itsesensuuria, Olsson sanoo Expressenissä.
– Se on sensuurin tehokkain muoto, ja juuri näin Kiinan johto haluaa ulkomaisten toimittajien, poliitikkojen ja liikemiesten toimivan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Peking Talviolymialaiset 2022 Ruotsin journalistiliitto Journalistförbundet JMG Jojje Olsson Erik Halkjaer vapaa lehdistö toimittajat ilman rajoja julkinen palvelu diktatuuri Uiguurit vuosi 2015 uhkailu Hong Kong painostus pakolaisvyöry SVT Itsesensuuri Kiina media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle sekoilee huolella – julkaisee kolumnin, missä erimielisyys esitetään sairautena ja poliittiset kiistakumppanit rottina

Ylen toimitusjohtaja ryntäsi mukaan keskustan imagokampanjaan

Perussuomalaiset: Yleisradio tiukalle kulukuurille, omaishoitajille ja pienituloisille eläkeläisille tuntuvat veronkevennykset

Näin Yle käyttää verovaroja: Kyselee kouluista 10-14-vuotiaita torjumaan ilmastonmuutosta – Ronkainen: ”Suomalaisia lapsia ei pitäisi vetää tällaiseen mukaan”

Yle ja HS tekivät elokapinan mielenosoituksesta pääuutisen – professorit marssitettiin puolustelemaan laittomuuksia ja keskeisen liikenneväylän katkaisua

Yle urakoi taas Sanna Marinin PR-toimistona
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.