
Yle
Viikon 49/2020 luetuin
Yle sekoilee huolella – julkaisee kolumnin, missä erimielisyys esitetään sairautena ja poliittiset kiistakumppanit rottina
Ylen kolumnisti Matti Mörttinen kuvaa kansallismielisyyden, populismin ja brexit-myönteisyyden sairaudeksi, jota vastaan pitäisi olla rokote. Niitä, jotka eivät hänen EU-myönteisiään kantoja jaa, Mörttinen kuvaa eläimiksi, pahimmillaan rotiksi.
PS:n varapuheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että Mörttisen puheenparsi on sitä laatua, josta napsahtaisi syyte, jos se kohdistettaisiin johonkin toiseen poliittiseen ryhmittymään.
Ylellä toivotaan rokotetta tai lääkettä epämiellyttäviä mielipiteitä eli sairauksia vastaan. Sairastuneet ihmiset kuvataan isoiksi jyrsijöiksi.
Älkää vain yrittäkö samaa toisenlaisista poliittisista mielipiteistä tai niiden haltijoista. Tulisi syyte.https://t.co/aoKdrdM4z2
— Riikka Purra (@ir_rkp) December 4, 2020
Yle kertoo itse kolumniensa tärkeimmäksi toimintaperiaatteeksi ”ihmisten arvostamisen”.
Ei ole täysin selvää, millä tavoin ihmisten kutsuminen ”isokokoisiksi jyrsijöiksi” – siis rotiksi – on ihmisten arvostamista. Harvoinpa myöskään rinnastetaan ihmisiä tappaviin tauteihin ilman loukkaamistarkoitusta.
Ylen tarkistama ja hyväksymä kolumni
Erityisen ongelmalliseksi Ylen rotta-kolumnin tekee se, että Yle on osallistuu kolumnien editointiprosessiin. Jokainen Ylen julkaisema kolumni on Ylen erikseen tarkastama ja hyväksymä.
Kolumnien tarkastusprosessi poistaa Ylen mielestä epämieluiset kommentit tai mielipiteet. Asia nousi julkisuuteen toukokuussa, jolloin ajatuspaja Liberan silloinen sisältöjohtaja Tere Sammallahti (kok.) nosti esiin Ylen kolumnien tuottajan Rakel Liekin valitsemat Yle-kolumnistit. Liekki oli nostanut järjestelmällisesti kolumnisteiksi punavihreitä poliittisia aktivisteja. Samalla kävi ilmi, että Yleisradio puuttuu jatkuvasti kolumnien sisältöön, niitä sensuroiden.
Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan lain perusteluissa on mainittu eläimiin vertaaminen tyypillisenä esimerkkinä rikollisesta viestinnästä: ”Tyypillinen rangaistava menettely olisi sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana tai ihmisiä verrataan eläimiin, loisiin jne. tai yleistäen väitetään heitä rikollisiksi tai esitetään alempiarvoisiksi jne.”
Ylen julkaisema Mörttisen viesti ei nykyisellään kuitenkaan riko lakia, sillä hänen vihapuheensa kohde ei ole vähemmistöryhmä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen korkein johto kiistää jyrkästi Yle-kolumnien politisoitumisen ja sensuurin – Merja Ylä-Anttila: ”tässä on harvinaisen vähän pointtia”

Rakel Liekin rekrytoinnit Yle-kolumnisteiksi: Feministipoliitikko, feministiaktiivi, vihreä poliitikko, transaktivisti, vasemmistoaktiivi, feministiaktivisti, feministi, vasemmistoaktiivi..

Purra: Eristämisestä sosiaalisessa mediassa ei seuraa mitään hyvää
Perussuomalaisten kannatusnousu ahdistaa Yleä – aamuohjelmassa jyrkkää propagandaa: ”Ihmisvihaa, rasismia, natsipuolue”

Julkisen palvelun media on vallan hyvä renki
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














