

LEHTIKUVA
Junnila ojensi vihervasemmistoa välikysymyskeskustelussa: ”Metsät ovat meidän!”
Hallitus vastasi keskiviikkona vihreiden, vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien välikysymykseen hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila ojensi vihervasemmistoa ja muistutti, että suomalaisesta metsästä huolehtivat parhaiten suomalaiset itse. Junnila kiinnitti huomiota myös metsänhoidon välttämättömyyteen.
– Jos metsät jätetään hoitamatta, toimitaan kuin metsäjänis ja laitetaan pää pensaaseen. Sitten käy kuten Itävallassa: metsätuholaiset tulevat. Jopa puolet hakkuumääristä oli Itävallassa viime vuonna vahingoittunutta puuta, Vilhelm Junnila totesi eduskunnan täysistunnossa.
Useat keskustan edustajat painottivat olevansa suomalaisen metsänomistajan asialla. Keskusta kuitenkin unohti mainita, että puolueen europarlamentaarikot kuuluvat Renew-ryhmään, joka ajaa Euroopan unionia liittovaltion suuntaan. Liittovaltiokehitys kaventaisi Suomen oikeutta määrätä omista metsistään.
– Muistutan, että keskustan ryhmä Euroopan unionissa kannatti elpymispakettia ja ajoi voimakkaasti ennallistamisasetusta — tämä on kaikkien syytä muistaa, Junnila huomautti.
Metsänomistajat tarvitsevat puolestapuhujansa
Vasemmistoliitto syytti hallitusta liian tiukoista suojelukriteereistä, joiden vuoksi varsinkin Etelä-Suomen metsistä ei väittämän mukaan löydy yhtään suojeltavaa aluetta. Varsinkin lounaisessa Suomessa suojelemattomat metsät ovat kuitenkin pääosin yksityisessä omistuksessa. Suomessa suojelua tehdäänkin vapaaehtoisesti kiitetyn Metso-ohjelman kautta ja luonnon monimuotoisuutta edistetään Helmi-ohjelman kautta.
– Vasemmalta viitattiin Etelä-Suomen metsiin. Katsokaapa Metsähallituksen karttaa, missä sijaitsevat metsät, jotka valtio omistaa. Lounaisesta Suomesta ei nimittäin juurikaan löydy tällaisia metsiä, mistä puhutte. Ne ovat yksityisessä omistuksessa. Me emme tarvitse teidän sosialismianne niiden kaappaamiseksi. Metsät ovat meidän, jyrähti Junnila.
Suomen metsäpinta-alasta suojellaan peräti 13 prosenttia eli 2,94 miljoonaa hehtaaria. Metsien kestävä käyttö ja hyödyntäminen on olennaista Suomelle, joka tunnetaan bio- ja kiertotalouden mallimaana.
– Suomessa on yli 570 000 metsänomistajaa. He tarvitsevat puolestapuhujansa, Junnila päätti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luontopolitiikka ennallistamisasetus välikysymyskeskustelu metsät EU-elpymispaketti metsänomistajat metsänhoito liittovaltiokehitys vihervasemmisto Vilhelm Junnila ilmastopolitiikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demaripomo Lindtman kehui surullisenkuuluisaa 750 miljardin EU-elvytyspakettia – Riikka Purra puisteli epäuskoisena päätään: ”Voi veronmaksajaa”

Eurovaaliehdokas Vilhelm Junnila: ”Sosialistien sorkat etäällä autoista, metsistä ja pelloista”

Perussuomalaiset: Ei ole vain yhtä tapaa pitää huolta ympäristöstä

Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue – myös EU:ssa – ”Haluamme suojella Suomea ja suomalaisuutta, huolehtia siitä, että saamme itse päättää asioistamme”

Simula tyytyväinen hallituksen esitykseen metsien suojelusta: ”Metsiä tulee suojella järjellä eikä tunteella”

Tynkkynen ennallistamisasetuksen hyväksymisestä: Surullinen päivä Suomelle – ”Tällaista saa lisää, kun äänestää vihreitä tai jää sohvalle”

Hallitus yritti pelastaa Suomen metsät ennallistamisasetukselta – Simula ja Junnila: Keskusta sumuttaa törkeästi

Antikainen: Suomen hallitus äänesti ennallistamisasetusta vastaan – EU:ssa Uudistuva Eurooppa -ryhmään kuuluva keskusta edisti sitä
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














