

LEHTIKUVA
Junnila vaatii koronarajoitusten purkamista Tanskan esimerkin mukaisesti
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila haluaa Suomen ottavan mallia Tanskasta ja patistaa hallitusta luopumaan koronarajoituksista pikaisella aikataululla. Muualla Euroopassa rajoitusten ja suositusten noudattaminen on käytännössä jo lakannut. Junnila jätti tiistaina aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Tanskassa luovuttiin elokuussa maskipakosta julkisissa liikennevälineissä, eikä aiemmin maaliskuussa käyttöön otettua rokotepassia vaadittu enää valtaosassa palveluita.
– Syyskuun 10. päivänä Tanska lopetti viimeisetkin rajoitukset, eikä rokotepassia ole sen jälkeen vaadittu yökerhojen ovillakaan. Siten Tanskasta tuli ensimmäinen Pohjoismaa, jossa on palattu normaaliin koronaviruspandemiaa edeltävään aikaan, Vilhelm Junnila kertoo.
Koronapassit on syytä unohtaa
Iso-Britannia poisti lähes kaikki koronarajoitukset jo heinäkuun puolivälissä. Aiemmin kesällä myös Islanti poisti maskipakon koko maassa. Ruotsissa rajoituksia on ollut kaiken aikaa vähänlaisesti ja suositustenkin noudattaminen on syyskuussa käytännössä lakannut suuressa osaa maata.
– Jokainen kesällä matkustanut tietää, ettei puolessa Eurooppaa enää noudateta juuri minkäänlaisia koronarajoituksia tai suosituksia. Alun perin rajoituksia perusteltiin riskiryhmien suojaamisella, mutta käytännössä kaikki riskiryhmäläiset ovat halutessaan jo saaneet täyden rokotesarjan. Koronapassit on nyt syytä unohtaa ja siirtyä rajoitusten purkamiseen, Junnila toteaa.
Jo yhden annoksen suoja merkittävä
Tanskan terveysministeri Magnus Heunicke perusteli rajoituksista luopumista sillä, että Tanskan tautitilanne on hallinnassa ja rokotuskattavuus on korkea. Neljä viidesosaa tanskalaisista yli 12-vuotiaista on saanut täyden rokotesarjan. Suomessa 12 vuotta täyttäneestä väestöstä täyden rokotesarjan on saanut noin 63 prosenttia ja ensimmäisen rokoteannoksen on saanut noin 83 prosenttia.
– Täyden rokotesarjan saaneiden osuus on Suomessa Tanskaa alhaisempi. Kuitenkin kesällä julkaistujen englantilais- ja skotlantilaistutkimusten mukaan jo ensimmäinen annos rokotetta suojaa todennäköisesti deltamuunnoksen aiheuttamalta sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta.
– Myös THL:n heinäkuussa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että yhden annoksen antama suoja on jo merkittävä, vaikka ei aina estä tartuntaa, eikä joissain tapauksissa myöskään sairaalahoitoa vaativaa vakavaa koronavirustautia, Junnila selventää.
Tartuntatilanne sama kuin Suomessa
Alhaisemmasta rokotekattavuudesta huolimatta tartuntatilanne sekä sairaalakuormitus ovat Junnilan mukaan Tanskassa ja Suomessa käytännössä samoissa lukemissa.
– Vähäinen sairaalakuormitus tukee edellä mainittujen tutkimuksien lopputulosta ensimmäisen rokotteen antamasta suojasta ja siksi on perusteltua pikaisesti ryhtyä toimiin rajoitusten purkamiseksi Tanskan esimerkin mukaisesti, Junnila esittää.
– Kysynkin hallitukselta, että miten ja millaisella aikataululla kansalaisiin sekä tapahtuma- ja ravintola-alalle kohdistuvia koronarajoituksia aletaan purkamaan?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokottaminen rajoitusten purkaminen ravintola-ala koronarajoitukset Vilhelm Junnila Tanska Suomi hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso toivoo kolmannen kustannustukipaketin nopeaa käsittelyä ja arvonlisäveron tilapäistä alentamista: ”Yritykset vaarassa kaatua ja jotakin täytyy tehdä”

Perussuomalaiset: Liikkumisrajoitusfarssi antaa pöyristyttävän kuvan hallituksen lainvalmistelusta

Rantanen hallituksen kyvyttömyydestä purkaa koronarajoituksia: ”Onko kyse enää taudinehkäisystä vai alkoholipolitiikasta?”

Tavio: Koronapassin valmistelu lopetettava

Perussuomalaiset kyseenalaistavat koronapassin tarpeellisuuden: ”Laittaa jopa lapset eriarvoiseen asemaan”

Antikainen: Aikooko hallitus varmistaa yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisen karanteenimääräyksissä?

Valtaosa koronan takia sairaalassa hoidettavista vieraskielisiä – rokotevastaisuus, pelot ja ennakkoluulot syynä sairastumiseen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole koronapassin takana – Ranne: ”Eriarvoistava järjestelmä, joka ei ratkaise mitään”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Uhrasiko keskusta Lapin matkailuyrityksiltä toisenkin joulusesongin?
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









