

PS ARKISTO
Juvonen peräänkuuluttaa hallitukselta riskiarviota sotesta: Mitä tapahtuu, jos rahat eivät riitä?
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä odotetaan tänään kuittauksia sote-ratkaisulle.
Pitkään veivatun sote-uudistuksen odotetaan nytkähtävän eteenpäin loppuvuodesta, sillä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan hallitus aikoo tuoda sotesta lakiesityksen eduskuntaan joulukuussa. Hallitus kertoo tänään iltapäivällä, miten sote-uudistusta on muutettu lausuntokierroksen jälkeen.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä odotetaan tänään kuittauksia sote-ratkaisulle.
”Tästä on tulossa koronasote”
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen arvioi tänään Ylen Aamu-tv:ssa, että sotea on valmisteltu siitä näkökulmasta, että sillä haetaan kustannustehokkuutta ja säästöjä.
– Toivon, että hallitus on tehnyt riskiarvioita, koska tästä on tulossa koronasote. Tällä hetkellä elämme täysin erilaisessa tilanteessa kuin aiemmin, eli meillä ei ole rahaa. Emme voi puhua, että kaikille tarjotaan kaikkea, jos taloudellisia reunaehtoja ei ole olemassa.
Maakuntien toimivuus turvattava
Uudenmaan osalta laskettuna sote-budjetti tulisi arvioiden mukaan olemaan jopa 400 miljoonaa euroa miinuksella. Juvosen mukaan leikkuri olisi kova.
– Uudenmaan alue on iso ja väestöä paljon, joten kustannusarvio ja leikkaukset ovat kohtuuttomia. Omassa kotikunnassani Espoossa on laskettu, että leikkuri olisi jopa 91 euroa henkilöä kohti. On toivottavaa, että rahoituksessa puututaan epäkohtiin ja katsotaan, että maakunnat pystyvät toimimaan. Väestön määrä tulisi olla yksi kriteeri, Juvonen sanoi.
Juvonen vaatii hallitukselta riskiarviota
– Mitä tapahtuu, jos rahat eivät riitä, mitä sitten tehdään? Juvonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- korona julkinen raha kustannukset maakunnat Krista Kiuru perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kuntatalouden kriisi syvenee – Purra: Verotulojen kehitys heikkoa jo ennen koronaa

Ministerit Andersson, Marin ja Ohisalo tahtovat kunnille uusia tehtäviä ja kuntalaisille verorasitusta – Halla-aho keskittyisi olennaiseen: ”Kuntien ylimääräisiä tehtäviä pitäisi pikemminkin karsia”

Henkilöstömitoituslaki ei tuo lisää henkilöstöä – vanhustenhoidon parantaminen jää edelleen odotustilaan

Ministeri Krista Kiurun luottamus vaakalaudalla

Sanna Marin vakuuttelee hallituksen tukea kujanjuoksuun joutuneelle Krista Kiurulle, mutta hallituskumppanit ovat hiirenhiljaa

Hallitus julkisti sote-esityksensä

Reijonen: Vaarantuuko yliopistollisten sairaaloiden olemassaolo?

Perussuomalaiset soteuudistuksesta: ”Rahat annetaan muille maille vierahille – tätäkö on suomalainen soteuudistus?”

Juvonen: Haaveet lääke- ja sote-säästöistä kaatuvat – ”Tärkeintä olisi toteuttaa henkilöstömitoitus ja lääkärille pääsy”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














