

PS ARKISTO
Juvonen vaatii: Sote-ratkaisu esiteltävä myös opposition eduskuntaryhmille
Hallituspuolueiden edustajat ovat kertoneet, että he esittelevät uuden sote-lakipaketin hallituksen eduskuntaryhmille tiistaina. On hämmästyttävää, että hallituspuolueet eivät ole lähestyneet oppositiota, eivätkä näin aio esitellä mallia meille, perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen kummastelee.
Arja Juvonen kysyy, mihin unohtui hallituksen lupaama parlamentaarinen valmistelu.
– Hallituskauden alussa puhuttiin parlamentaarisesta valmistelusta, joka kuitenkin on loistanut poissaolollaan myös tämän lopullisen sote-lakipaketin luonnostelun kanssa. Hallituksen saavuttaman sovun yksityiskohdista ei haluta kertoa oppositiolle, vaan tiedotus rajoittuu hallituspuolueiden eduskuntaryhmiin. Oppositio on täysin julkisuuteen vuotaneiden tietojen varassa. Tilanne alkaa muistuttaa parlamentarismin irvikuvaa.
Mukana kepun maakuntamalli
Hallituslähteet ovat kertoneet, että asiantuntijalausunnot – noin 800 kappaletta – käytiin läpi viime viikolla kahden illan ja yön tunteina. Tämä kuulostaa Juvosen mielestä varsinaiselta soten pikajunalta, joka voi törmätä vielä moneen asemalaituriin.
– Sote-lakipaketti on kirjoitettu viikonlopun aikana kasaan ja se esitellään tällä viikolla hallitukselle. Oppositio on tästä ulkona, vaikka soteuudistusta tehdään koko kansalle ja kaikille suomalaisille. Ulkopuolisia näkemyksiä soteen ei ole haluttu, sillä hallitus haluaa suhmuroida keskenään heille parhaimmat lakisisällöt.
– Siellä on muun muassa kepun maakuntamalli, joka on pitänyt säilyttää ratkaisun pohjana hinnalla millä hyvänsä. Ihmettelen, jos näin nopealla tahdilla tehty malli tulee läpäisemään eduskuntakäsittelyä, Juvonen pohtii.
Muutosten rahoitus esiin
Salamyhkäisyys herättää kysymyksiä siitä, kestääkö saavutettu ratkaisu kriittisen tarkastelun.
– Viime kaudella edellisen hallituksen sote-ratkaisu kaatui keskeisiltä osin siihen, että ehdotetun mallin perustuslaillisuutta ei selvitetty ajoissa. On mahdollista, että Marinin hallituksen sote-ratkaisu kaatuu täsmälleen samoista syistä. Tuntuu, ettei viime kauden virheistä ole opittu mitään.
– Jotta vältytään toistamiseen tilanteelta, jossa kokonainen eduskuntakausi ja lukematon määrä asiantuntijoiden työtunteja tuhlataan vialliseen sote-ratkaisuun, nyt on toimittava paremmin. Hallituksen on jo tässä kohtaa tuotava kaikkien eduskuntaryhmien tietoon mallinsa yksityiskohdat. On kerrottava, mitä muutettiin ja miksi, jotta julkisuudessa voidaan arvioida, kuinka lausuntopalautteeseen on vastattu. Lisäksi tarvitaan tieto muutosten rahoituksesta ja juridisesta pohjasta, Juvonen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakipaketti eduskuntaryhmät asiantuntijat kustannukset Maakuntauudistus oppositio perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus Keskusta sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministerit Andersson, Marin ja Ohisalo tahtovat kunnille uusia tehtäviä ja kuntalaisille verorasitusta – Halla-aho keskittyisi olennaiseen: ”Kuntien ylimääräisiä tehtäviä pitäisi pikemminkin karsia”

Reijonen: On aika selvittää, mitä tulevien sote-maakuntien hallinto maksaa

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Keskusta roikkuu hallituksessa soten vuoksi – perussuomalaisten kuntavaalivoitto veisi pohjan kalliilta hallintohimmeliltä

Halla-aho: ”Onko sosialidemokraattien virallinen kanta se, että vähemmistöille pitää järjestää omat, karvalakkikansalta suljetut sotepalvelut?”

Hallitus ei aio perustaa parlamentaarista työryhmää soten valmisteluun ja seurantaan – Marin söi Rinteen sanat

Purra: Sosiaaliturvan uudistustyössä on huomioitava maahanmuutto – ”Uudistaminen on pelkkää näpertelyä, mikäli emme puutu tähän koko ajan kasvavaan kustannuserään”

Arja Juvonen: Ministeri ja hallitus syypäitä sotekentän väsymykseen – sotessa edelleen monia ongelmia

Juvonen peräänkuuluttaa hallitukselta riskiarviota sotesta: Mitä tapahtuu, jos rahat eivät riitä?

Juvonen: Haaveet lääke- ja sote-säästöistä kaatuvat – ”Tärkeintä olisi toteuttaa henkilöstömitoitus ja lääkärille pääsy”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää







