

LEHTIKUVA
Juvonen: Sotilastapaturmalaki ei turvaa korvauksia Raaseporin uhreille ja heidän omaisilleen – ”Syvä epäkohta korjattava heti”
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii hallitukselta heti toimia saattamaan voimaan laki, jolla lakisääteistä asevelvollisuutta suorittavien varusmiesten korvaukset sotilastapaturman, palvelussairauden tai kuolemantapauksen johdosta saatetaan lain tasolle.
– Laissa on erittäin syvä ja raadollinen epäkohta, joka ei turvaa varusmiesten tai heidän omaisten tilannetta tällaisissa tilanteissa. Sen sijaan rauhanturvaajien kohdalla tilanne on toinen – heitä koskeva laki saatettiin juuri äskettäin voimaan, mutta varusmiehet jäivät sen ulkopuolelle, Juvonen toteaa.
Mitä vastaa puolustusministeri?
Laki käsiteltiin taannoin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
– Olen tehnyt yli sadan kansanedustajan allekirjoittaman lakialoitteen asiasta jo viime keväänä, mutta ministeriö ei ole reagoinut siihen mitenkään. Tämä on kerrassaan käsittämätöntä. Laissa on erittäin suuri epäkohta. Mitä puolustusministeri vastaa tähän?
– Lähetämme poikamme, mutta myös vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat tyttäremme armeijaan ja korvauskäytänteet eivät heidän kohdallaan ole kunnossa. Se on väärin ja vaatii korjauksen.
Asevelvollisille tapahtunut vakavia onnettomuuksia
Juvonen muistuttaa, että asevelvollisille on tapahtunut lukuisia vakavia onnettomuuksia ja tänään tapahtui taas yksi äärettömän traaginen ja historian kirjoihin jäävä onnettomuus.
– Hallituksen on nyt välittömästi toimittava ja laitettava korvauskäytännöt kuntoon. Mikään raha ei tuo ihmishenkeä takaisin, mutta tämä korvausasia on laitettava kuntoon, Juvonen vaatii.
– Järkytys, suuri suru on päällimmäinen ajatus tänään. Syvä osanotto Raaseporin uhrien omaisille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Turvallisuus kuntoon ennen kuin voidaan edes kuvitella raideliikenteen yhtiöittämistä

Juvonen: Kehysriihessä varattava rahat sotilastapaturma- ja palvelussairaus lakiin – ”Raasepori ei unohdu”

Raaseporin onnettomuustutkinta valmis – Juvonen: Laki saatava kuntoon – varusmiesten tapaturmakorvaukset samalle tasolle rauhanturvaajien kanssa
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













