

LEHTIKUVA
Juvonen: Terhokodin erityistason saattohoito-osaamisen jatkuminen on turvattava
Terhokodin erityistason saattohoito-osaamisen jatkuminen on turvattava, vaatii vuosikausia hyvän saattohoidon puolesta puhunut kansanedustaja Arja Juvonen.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vaativan tason saattohoitopalveluiden järjestämisestä vastaava Terhokoti ilmoitti aloittavansa koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Syynä menettelylle on Terhokodin pitkään jatkunut tappiollinen toiminta. Lähetteiden määrä on viime vuosina vähentynyt selvästi, jonka lisäksi potilaat lähetetään Terhokotiin entistä myöhemmin (HS 10.9.20).
– Terhokoti on jo yli 30 vuoden ajan toteuttanut ainutlaatuista hoitoideologiaa, jollaista on mahdotonta sairaalaoloissa järjestää. Tätä ei tulisi sivuuttaa, eikä antaa sen tuhoutua rahoituksen puutteen vuoksi. Laadukkaaseen saattohoitoon tulisi päinvastoin kiinnittää entistä enemmän huomiota koko maassa, Arja Juvonen sanoo.
Osaava henkilöstö on arvokasta
Juvonen muistuttaa, että Terhokodin henkilöstö on moniammatillista, erityistason saattohoitoon perehtynyttä, laaja-alaisen työkokemuksen ja ammatillisuuden hallitsevaa ja osaavaa henkilöstöä.
– Tällaisen osaamisen ja ammattitaidon henkilöstö on äärettömän arvokasta, heidän osaamistaan ei voi ostaa tai arvottaa rahalla, vaan se tulee nähdä täysin erilaisin silmin, potilaiden inhimillisyyden ja ihmisarvon katsantokannalta. HUS:in, saati koko Suomen alueella ammattitaitoisen saattohoitoon erikoistuneen hoito- sekä sosiaalialan henkilöstön säilyvyys ja työpaikkojen jatkuvuus on turvattava. Myös palliatiivisen hoidon lääketieteellinen osaaminen muun muassa lääkäreiden erikoistumiskoulutuksella on turvattava, Juvonen vaatii.
Juvonen on jättänyt tänään asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille. Hän on tehnyt myös kaksi lakialoitetta saattohoitolain aikaansaattamisesta.
– Miten hallitus turvaa sen, että saattohoitoa tarvitsevat potilaat saavat tulevaisuudessakin laadukasta vaativan erityistason saattohoitoa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella? Miten hallitus turvaa työn jatkuvuuden yt- neuvotteluiden uhan alla oleville todellisille saattohoitotyön moni-osaajille? Aikooko hallitus säätää saattohoitolain?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laadukas hoito Terhokoti henkilöstö Saattohoito yt-neuvottelut perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Saattohoidon kustannuksista ei saa tinkiä – ”Voiton tavoittelun on loputtava”

Juvonen: Onko vanhusten hoivakodeissa mahdollisuudet laadukkaaseen saattohoitoon koronaviruspotilaille?

Juvonen esittää alueellisesti liikkuvia saattohoitoyksiköitä – ”kaiken tämän karmeuden keskellä on turvattava hyvä saattohoito”

Perussuomalaiset: Hallitus haluton kehittämään ikäihmisten palveluita kokonaisuutena
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää











