

PS ARKISTO
Juvonen: Toteutetaanko henkilöstömitoitus laittamalla hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat työyksikön ”heittopusseiksi”?
Hallitus julkisti torstaina esityksensä lainsäädännöksi, jolla sitova hoitajamitoitus saatettaisiin voimaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on iloinen, että lakiesitys henkilöstömitoituksesta on vihdoinkin eduskunnassa. – Vaikka esitys on tärkeä ja hyvä, liittyy siihen kuitenkin myös paljon suuria kysymysmerkkejä, jopa ongelmakohtia.
– Välittömään hoito- ja hoivatyöhön eli hoitajamitoitukseen luetaan 21 erilaista ammattinimikettä tai jotakin soveltuvaa alaa opiskellutta. Myös alaa opiskelevat luetaan mitoitukseen. Välillistä työtä eli siivoamista, ruoanlaittoa ja pyykkihuoltoa tekevät matalamman koulutuksen henkilöstö eli muun muassa hoiva-avustajat, hoitoapulaiset ja koti-avustajat, Arja Juvonen kertoo.
– Kun he siivoavat, laittavat ruokaa tai pesevät pyykkiä, heitä ei lasketa henkilöstömitoitukseen. Kuitenkin he voivat osallistua myös itse hoitotyöhön eli välittömään työhön, jolloin heidät taasen lasketaan mitoitukseen. Tästä seuraa se, että matalamman koulutuksen saanut henkilöstö voi joutua työpaikalla niin sanotuksi ”heittopussiksi”, joka tekee molempia töitä työvuorossaan.
Työntekijän saatava keskittyä omaan työnkuvaansa
Juvosen mukaan malli on paluuta 1980-luvulle, jolloin hoitotyötä jaettiin juuri näin.
– Hoitoapulaisten työtaakka kasvoi kohtuuttomaksi, sillä he tekivät ensin kodinhoidolliset työt eli siivoamiset ja ruoan- ja iltapalan valmistelut – ja siinä välissä tai niiden jälkeen he tekivät myös hoivatyötä esimerkiksi iltavuorossa. Voi kuvitella, miten kiireinen hoitoapulaisen iltavuoro oli. Tällainen ei ole hyvää työn organisointia, eikä näin saisi tapahtua. Työntekijän tulee saada keskittyä työvuorossa selkeästi työnkuvaansa, Juvonen muistuttaa.
– Hoiva-avustajat ovat hyvä tuki- ja apuhenkilöstö vanhustenhoitoon. Heidän koulutuksessaan on myös osioita lähihoitajakoulutuksesta. Kannan kuitenkin huolta siitä, että ratkaistaanko hoitajamitoituksen yhtälö näillä kaikkein pienipalkkaisimmilla naisilla. He ovat tärkeitä, mutta heidän varaansa ei tätä henkilöstömitoitusta saa laskea.
Kuka kantaa vastuun?
Lakiesityksessä ei oteta kantaa siihen, että kuinka paljon henkilöstömitoitukseen luettavaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutettua henkilöstöä yksikössä on oltava.
– Esityksessä käytetään termiä ”riittävästi”. Termi on häilyvä ja voi tarkoittaa, että työvuorossa riittää vaikkapa vain yksi alan koulutettu lähi- tai sairaanhoitaja. Muu henkilöstö voi olla muuta koulutettua henkilöstöä.
– Tässä kohtaa astuvat sitten esiin vastuu- ja potilasturvallisuuskysymykset. Kuka kantaa vastuun lääkkeiden jaosta, entäpä sairaanhoidollisesta vanhuksen seurannasta? Kuka tekee päätöksen vanhuksen lääketieteellisen hoidon tarpeesta? Työhyvinvoinnin kysymykset tulevat tässäkin esille: sysätäänkö yhdelle hoitoalan ihmiselle kaikki hoidollinen vastuu? Juvonen kysyy.
Toteutumiseen vielä pitkä matka
Ministeri Krista Kiurun esityksestä sai sen kuvan, että uudistuksen rahoitus on sidottu sote-uudistuksen toteutumiseen.
– Tällöin yksityislääkärien Kela-korvaukset leikataan. Entä, jos sote-uudistus ei toteudu suunnitellussa aikataulussa tai julkiselle puolelle ei saada toteutettua riittävää palveluvalikoimaa? Kun jo aikaisemmin sote-uudistus on törmännyt perustuslaillisuusongelmiin, myös nyt esitetyn toimintamallin yhteensopivuus perustuslain kanssa on syytä selvittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, Juvonen pohtii.
Pitkän siirtymäajan johdosta korkeamman henkilöstömitoituksen toteutumiseen on vielä pitkä matka. Lain henkilöstömitoitus 0,7 on lopullisesti voimassa vasta 1.4.2023. Sitä ennen yksiköt voivat edelleen toimia matalalla eli 0,5 mitoituksella.
– Tämä mitoitus on aivan liian alhainen ja jatkaa vanhustenhoidon kriisiä sekä siihen liittyviä riskejä. Huomioitavaa on myös se, että lakipaketti ei sisällä sanktioita tilanteeseen, joissa mitoitusta ei noudateta. Vanhustenhoidon valvontaan on kohdennettava huomattavasti nykyistä enemmän resursseja tulevaisuudessa, jotta nykyisen kaltaisilta ongelmilta vältytään, Juvonen painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- henkilöstömitoitus resurssit hoiva-ala hoitohenkilöstö sote-uudistus Krista Kiuru vanhustenhoito perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lehto: Hoivavastuun sälyttäminen omaisille ja huono vanhustenhoito pakottavat etenkin työssäkäyviä naisia poistumaan työelämästä omaishoitajiksi

Juvonen: Aluehallintoviraston epäkohtailmoitusten määrä räjähtänyt – ”Hallituksen reaktionopeus nolla”

Halla-aho tylyttää hoitajamitoituksen nostamisen kuluja kauhistellutta valtiovarainministeriä – ”Politiikka on valintoja, ministeri Orpo”

Juvonen: On eettisesti väärin tuoda ulkomailta hoitajia tekemään koulutustaan vastaamatonta työtä

Juvonen: Hallituksen lisätalousarvio antaa vanhustenhoitoon ensiapua, mutta ei ratkaisuja

Perussuomalaiset: Hallitus tukkii opposition suut hoitajamitoituksen käsittelyjärjestyskikkailulla

Kymmenet tuhannet hoitajat lähteneet ja lähdössä alalta – Purra: Työperäinen maahanmuutto ei ole ratkaisu

Reijonen: On aika selvittää, mitä tulevien sote-maakuntien hallinto maksaa

Henkilöstömitoituslaki ei tuo lisää henkilöstöä – vanhustenhoidon parantaminen jää edelleen odotustilaan
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















