Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kaj Turunen: Ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuus vahvistaisi Suomen kilpailukykyä

13.08.2013 |11:54

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen ottaa kantaa ruotsin kielen valinnaisuuden vaikutukseen maamme kilpailukykyyn.

– Pakkoruotsin poistamisella vahvistamme kilpailukykyämme. Saimme eilen seurata tv-uutisista kuinka Viro panostaa venäläisturistien tuomiin matkailutuloihin. He kehuivat Pietarista olevan lyhyemmän matkan Viroon kuin Lappeenrantaan. Virolaiset tarjoavat eurooppalaisen laadun ja palvelevat venäjän kielellä. Hintatasokin on matalampi. Suomi voi kilpailla laadulla ja osaamisella. Merkittävänä tekijänä on venäläisille tuotettu palvelu venäjäksi. Suomen on pysyttävä kilpailussa mukana, Turunen huomauttaa.

– Jo tällä hetkellä meillä on suuria ongelmia löytää venäjänkielisiä palvelualan osaajia Itä- ja Kaakkois-Suomen matkailukohteisiin. Matkailualan kasvavat työpaikat valuvat venäläisille suomalaisten kielitaidottomuuden vuoksi. Pahimpana uhkana voi nähdä sen, että satojen miljoonien matkailuinvestoinnit jää tyhjäkäytölle venäläisturistien siirtyessä eteläiseen naapuriimme. Olisikin tärkeää että pakkoruotsista luovutaan mahdollisimman nopeasti, ja venäjän kieli voisi olla valinnaisena ruotsin sijaan ainakin Itä-Suomessa ja pohjoisessa. Mieluiten koko Suomessa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää