

LEHTIKUVA
Kansa on puhunut ja vaalitulos vahvistettu – Ruotsin suunta muuttuu
Oikeiston voitto Ruotsin valtiopäivävaaleissa on vankentunut ja vahvistettu. Kansa äänesti muutoksen ja uuden suunnan puolesta. Nyt alkaa hallituksen rakentaminen ja ruotsidemokraatit näyttää tien.
Keskiviikkoiltana kaikki äänet oli laskettu ja valtiopäivävaalien tulos selvä: oikeistoblokki peittosi punavihreän koalition paikoin 176–173. Ruotsidemokraateille hävinneen moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson on jo vauhdissa:
– Ruotsi on saanut vaalituloksen. Kansa on puhunut. Moderaatit ja muut puolueet rinnallani ovat saaneet pyytämänsä valtakirjan muutoksen tekemiseksi. Aloitan nyt työt toimintakykyisen hallituksen muodostamiseksi. Koko Ruotsin ja kaikkien ruotsalaisten hallituksen.
Vaalilupaukset, Nato ja EU keskiössä
Moderaattien puoluesihteeri Gunnar Strömmer korostaa, että puolue lähti vaaleihin uuden hallituksen muodostamiseksi nimenomaan ruotsidemokraattien kanssa. Hallituksen fokus on hänen mukaansa kaksiosainen:
– Ensimmäiseksi meidän on vietävä Ruotsi Natoon ja kannettava vastuumme EU:n puheenjohtajana ensi vuonna. Samalla meidän on tunnettava vastuumme koko maan taloudesta sekä kotitalouksista näinä vaativina aikoina.
Samaan aikaan uuden hallituksen on työskenneltävä Ruotsin kansan äänestämän muutoksen eteen.
– Meidän on saatava aikaan poliittiset muutokset, joita vaaditaan ampumisten lopettamiseksi, energiakriisin vaikutusten minimoimiseksi sekä syrjäytymisen aiheuttaman aivan liian korkean tukiriippuvuuden ja työttömyyden selättämiseksi, puoluesihteeri luetteli.
”On Ruotsin ja ruotsalaisten aika”
Jotakin ruotsidemokraattien jatkuvasta pimennosta Ruotsin valtamediassa kertoo se, että vaalivoittajan kommentteja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Täytyy siis kääntyä sosiaalisen median puoleen.
Puheenjohtaja Jimmie Åkesson kiitti Facebookissa kaikkia puolueen ystäviä ”fantastisesta vaalikampanjasta”, joka teki ruotsidemokraateista maan toiseksi suurimman puolueen. Toisekseen – Åkesson painotti – kansa äänesti muutoksen puolesta.
– Nyt riitti kahdeksan vuotta kestänyt sosialidemokraattien politiikka, joka on vienyt maata väärään suuntaan. On aika pitää taas yhtä ja rakentaa turvallisuutta sekä hyvinvointia. On Ruotsin ja ruotsalaisten aika. Ruotsidemokraatit tulee olemaan kantava voima tässä muutoksessa, Åkesson kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- oikeistohallitus Gunnar Strömmer Moderaatit oikeistoblokki tukiriippuvuus energiakriisi punavihreä koalitio valtiopäivävaalit 2022 ampumiset vaalitulos EU:n puheenjohtajuus Ulf Kristersson hyvinvointi Jimmie Åkesson Hallitusneuvottelut Ruotsidemokraatit Turvallisuus nato työttömyys EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraattien vaatimukset kasvavat vaalivoiton myötä – vaikutusvallan täytyy olla suhteessa puolueen kokoon

Ranne: Meidän on vaadittava Pohjoismaiden hallituksilta toimia, jotka ratkaisevat yhteisiä ongelmia

Älä äänestä oikeistoa, kehottaa Skandinavian suurimpiin kuuluva sanomalehti ja hyökkää ruotsidemokraatteja vastaan

Ruotsidemokraatit vaalien suurin voittaja

Tältä näytti ruotsidemokraattien riemukkaissa voitonjuhlissa – Jimmie Åkesson painoi menemään letkajenkaa

Mäenpää: Ruotsin kansa on herännyt horroksesta – toivottavasti sama tapahtuu Suomessa

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson Suomen Uutisille: ”Vastustajien rasismikortti ei toiminut”

Muslimipuolue valittaa kunnallisvaaleista Göteborgissa – syynä väitetyt puutteet äänestyslippujen saatavuudessa

Moderaattien totuuden hetki käsillä Ruotsissa – uuden hallituksen pitäisi olla koossa keskiviikkona
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














