

Kansanedustaja Huru kahmii mitaleita Hollannissa kansainvälisissä ampumakisoissa
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru niittää parhaillaan menestystä Hollannissa kisattavissa poliisien ja palomiesten kansainvälisissä ampumakisoissa.
Kansanedustaja Petri Huru on voittanut yksilölajeissa kolme kulta-, yhden hopea- ja kaksi pronssimitalia. Joukkuelajeissa Hurun edustama joukkue on kahminut peräti neljä kultamitalia.
Menestystä on tullut trapissa ja skeetissä. Molemmissa lajeissa ammutaan lentäviä savikiekkoja haulikolla.
10 000 kilpailijaa 70 eri maasta
World police & fire games (WPG) järjestetään Rotterdamissa Hollannissa 22.-31.heinäkuuta. Poliiseja, palomiehiä ja vankiterveydenhuollon henkilöstöä osallistuu kisoihin noin 10 000 henkilöä 70 eri maasta. Kisoissa käydään kilpaa yli 60 urheilulajissa. Kilpailuun voivat osallistua kaikki maailman poliisit, palomiehet, vanginvartijat ja tullimiehet.
Seuraa kisoja livelähetyksenä
Kansanedustaja Huru on ensimmäisen kauden kansanedustaja Satakunnan vaalipiiristä, ja hän on siviiliammatiltaan ylipalomies-sairaankuljettaja ja lähihoitaja. Tänään perjantaina Huru kisaa skeetissä ja lauantaina sportingissa.
Kilpailun järjestäjien mukaan osaa kilpailuista voi seurata livelähetyksenä sovelluksen kautta.
Day 6 is underway! 💥 And we have some good news: we’re officially live streaming some of the sports of the WPFG2022! If you want to watch, download the ‘World Police & Fire Games 2022’ app now for iOS and Android. It is completely free 🎥
📷: William Best#wpfg2022 pic.twitter.com/tfdD6shTEG
— WPFG Rotterdam (@WPFGRtd) July 27, 2022
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Ampumaratoja tarvitaan lisää – ”Rataverkoston on oltava kattava koko maassa”

Meri ja Ronkainen: Ampumaratojen riittävyys varmistettava

Huru ja Junnila vaativat järkeä ampumaratojen ympäristölupakäytäntöihin

Kansanedustaja Petri Huru niitti menestystä haulikkoammunnassa Kanadassa
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Uutiset nopeasta talouskasvusta saavat valtiovarainministeri Purran hymyilemään, mutta kaikki eivät ole asiasta iloisia
Viikonloppuna perussuomalaisten Kiihdytysajoissa puolueväelle puhunut puheenjohtaja Riikka Purra nosti puheessaan esiin viime aikojen hyviä talousuutisia.















