

Kansanedustaja Rami Lehto moittii palautuslentojen häiriköintiin yllyttäviä: ”Matkustajien tulee noudattaa miehistön käskyjä”
Kansanedustaja Rami Lehto (ps.) on hyvin huolestunut vihervasemmiston yllytyksestä, jolla vastustetaan viranomaisten suorittamia maastapoistamistehtäviä.
Lehto muistuttaa Stop deportations -järjestön organisoimasta mielenosoituksesta, jossa järjestö piti Helsinki-Vantaan lentoasemalla tällä viikolla mielenosoituksen. Noin viidenkymmenen hengen joukko osoitti mieltään irakilaisnaisen palautusta vastaan.
– Maastapoistamistehtävä jouduttiin keskeyttämään, kun irakilaisnainen oli huutanut koneessa niin kovaa. Myös yksi lentokoneessa ollut matkustaja oli vastustanut pakkopalautusta ja pyytänyt koneen kapteenia paikalle.
– Nyt on käynyt ilmi, että esimerkiksi Twitterissä jaetaan ohjeistuksia, kuinka palautuslentoja voidaan estää vielä koneen sisällä.
Lehdon mukaan on erittäin huolestuttavaa, että viranomaisten asettamia lakeja ja määräyksiä rikotaan ja toimintaan jopa kehotetaan politiikassa mukana olevien henkilöiden taholta.
– Ilmailulain mukaan matkustajien tulee noudattaa miehistön käskyjä. Matkustajan, joka avaa turvavyönsä miehistön päinvastaisesta käskystä huolimatta eikä suostu istumaan, toiminta on vahvassa ristiriidassa ilmailulain kanssa, Lehto toteaa.
Ilmailulain mukaan ”Matkustaja ei saa toiminnallaan vaarantaa lennon, sen miehistön tai matkustajien turvallisuutta. Matkustajan on noudatettava käskyjä, jotka miehistö antaa lennon turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämiseksi.”
– Lisäksi ilmailulain mukaan ilma-aluksen päälliköllä on oikeus poistaa ennen lähtöä tai ensimmäisessä sopivassa laskeutumispaikassa kyydistä matkustaja, joka vaarantaa järjestyksen. Muu miehistö on velvollinen ja muut matkustajat oikeutettuja antamaan päällikölle tai miehistölle tarvittavaa apua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kohupappi Toiviainen kerää rahaa Facebookissa ja kehottaa sabotoimaan lentomatkoja – kirkko sallii sekoilun: ”On toiminut yksityishenkilönä”

Raatikainen: Ulkomaalaispoliisien saattomatkojen työaikakorvaukset päivitettävä oikeudenmukaiselle tasolle

Touko Aallon yllytys lakien rikkomisesta alkaa kantaa hedelmää – palautusta vastustanut vihreiden lainsäädäntösihteeri riehui lentokoneessa
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













