

LEHTIKUVA
Kokoomusministeri Mykkäsen Uber-kaavailut kummeksuttavat perussuomalaisia Espoossa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) kohahdutti Länsiväylä-lehdessä (25.3.) julkaistulla, kokoomuksen eduskuntaryhmän mainoksellaan tilaisuudesta, jonka puhujien joukossa oli muiden muassa Uberin maajohtaja Joel Järvinen.
Taksiala luvanvaraista jatkossakin
Perussuomalaiset kansanedustajat ovat kautta linjan toimineet jarruna taksiliikenteen vapauttamiselle ja varoitelleet kansainvälisistä kokemuksista Uberin suhteen.
– Perussuomalainen taksinkuljettaja oli myös organisoimassa viime viikolla huomiota herättänyttä taksien mielenosoitusta Helsingin Senaatintorilla, eikä ilman tormakoita perussuomalaisia kansanedustajiamme olisi voitu taata taksialan pysymistä luvanvaraisena jatkossakin, kansanedustaja Veera Ruoho painottaa.
– Perussuomalaisten ansiosta kaikilla taksialan yrittäjillä säilyvät samat säännöt, yrityksen kotipaikan on oltava Suomessa ja sillä on oltava suomalainen y-tunnus, auton on oltava rekisteröity ja katsastettu Suomessa, kuljettajalla on oltava ajolupa ja hänen on osattava kotimaista kieltä sekä omattava riittävät vuorovaikutustaidot, tai lupa voidaan evätä. Trafi voi asettaa enimmäishinnan, mikäli hinnat karkaavat. Lähes kahden vuoden siirtymäaika mahdollistaa yrittäjille tarvittavat muutokset.
PS ei hyväksy Uberin tuloa taksialalle
Länsiväylän mainoksessa mainittuun kokoomuksen järjestämään tilaisuuteen osallistui myös taksinkuljettajia, joiden mukaan ministeri Mykkänen oli ollut myötämielinen ajatukselle, että Uber-taksit voisivat tulevaisuudessa hoitaa syöttöliikenteen Espoon metroasemilta.
Perussuomalaiset ihmettelevät kokoomusministerin Uber-myötämielisyyttä, sillä nykyisellään toiminta on todettu laittomaksi. Kansanedustaja Ruoho tiedusteli asiaa torstaina suoraan ministeri Mykkäseltä, joka myönsi, että Uber voisi hänen mielestään olla ainakin yhtenä vaihtoehtona purkamassa metroasemien syöttöliikennesumaa.
– Pidän erikoisena, että ministeri voi olla myötämielinen tällaiselle hankkeelle samaan aikaan, kun meidän kaikkien suomalaisten pitäisi yhdessä saada talous kuntoon ja veronkierto kuriin. On selvä asia, taksiliikenteessä vaaditaan luvat nyt ja tulevaisuudessa. Meidän on muistettava myös, miten kalliiksi koko metrohanke koituu espoolaisille veronmaksajille. Me perussuomalaiset olemme vaatineet ja tehneet lakiin liikenteen palveluista pykäliä, jotka estävät harmaata taloutta, Ruoho sanoo.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ari Jalonen: Taksiliikenne säilyy luvanvaraisena ja suomalaisten käsissä

Jalonen: Taksikuskin pitää osata suomea, rikostausta tarkistetaan

Liikennekaari sai myönteisen vastaanoton – ”Perussuomalaiset ovat pitäneet sanansa”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Purra näpäytti Tytti Tuppuraista epäjohdonmukaisuudesta – SDP:n leikkausvaatimus kesti vain muutaman tunnin
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitti kyselytunnilla demareille kritiikkiä siitä, että SDP vaati aiemmin samana päivänä ja julkisessa keskustelussa hallitukselta tiukempaa otetta velkaantumisen taittamiseksi, mutta vastusti kyselytunnilla hallituksen esittämiä konkreettisia säästötoimia ja veronkevennyksiä.















