

LEHTIKUVA
Komissio pohtii pikavipeille rajoituksia
Euroopan komissio on tietoinen pikavippien ongelmallisuudesta, ja se on aloittanut arvioinnin nykyisen lainsäädännön riittävyydestä.
Tiedot kävivät ilmi oikeusasioista, kuluttaja-asioista ja sukupuolten tasa-arvosta vastaavan komissaarin Věra Jourován antamasta vastauksesta europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lernerin (PS/ECR) esittämään kirjalliseen kysymykseen.
Ruohonen-Lerner tiedusteli elokuun lopulla, onko komissio harkinnut puuttuvansa pikavippifirmojen toimintaan esimerkiksi esittämällä korkokattoja kaikille luotoille, positiivista luottorekisteriä, aggressiivisen markkinoinnin tai jopa koko pikavippitoiminnan kieltämistä kokonaan, jotta kuluttajia voitaisiin suojella pikavippien aiheuttamilta haitoilta.
Komissio kerää tietoja
Komissio kerää nyt näyttöä voimassaolevan lainsäädännön toiminnasta ja tämän hetken kulutusluottomarkkinoista. Arvioinnissa kartoitetaan pikavippifirmojen toimintatapoja sekä eri jäsenmaiden kansallisia lähestymistapoja pikavippeihin. Tarkoituksena on kuulla myös eri sidosryhmiä. Arviointi valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä, minkä jälkeen komissio päättää, ehdottaako se uusia toimenpiteitä.
– Vuoden 2008 kulutusluottodirektiivi on ollut riittämätön ehkäisemään valtaviksi paisuneita kansalaisten maksuongelmia. Nykyinen direktiivi edistää luotontarjontaa pikemminkin kuin suojelee kuluttajia ylivelkaantumiselta, korosti Ruohonen-Lerner kysymyksessään.
Pikavipit johtavat usein pitkäaikaiseen velkakierteeseen, sillä vanhoja velkoja maksetaan takaisin uusilla vastaavilla. Pikavippien aiheuttamien vakavien ongelmien vuoksi Ruohonen-Lerner on valmis esittämään jopa pikavippien kieltämistä kokonaan.
Lainasopimus on mahdollista perua
Komissaari Jourová korostaa vastauksessaan, kuinka jo nykyinen direktiivi antaa kuluttajille mahdollisuuden peruuttaa tekemänsä lainasopimus 14 päivän kuluessa. Monet eivät ole peruutusoikeudestaan kuitenkaan tietoisia.
– Käytännössä kiskurihintaisen pikavippisopimuksen peruuttaminen on mahdotonta, jos rahat on jo ehditty käyttää esimerkiksi rahapeleihin, vanhojen velkojen maksuihin tai muihin menoihin, kommentoi Ruohonen-Lerner komissaarin vastausta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: ”Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”

Purra: Pikavippien mainonta pitäisi kieltää kokonaan
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.















