Kreikassa yleislakko – Ateenassa hulinoitiin

14.11.2015 |09:06

Kreikassa järjestettiin perjantaina vuoden ensimmäinen vuorokauden mittainen yleislakko. Lakko sulki lentokentät, julkiset virastot, satamat ja hidasti muun muassa sairaaloiden toimintaa. Ateenassa parlamenttitalon edustalla olevalla Syntagma-aukiolla nuoret huligaanit ottivat yhteen poliisin kanssa. Mellakoitsijat heittivät polttopulloja ja irtokiviä. Poliisi ilmoitti pidättäneensä kolme henkilöä.

Syntagmalla järjestetyssä mielenosoituksessa protestoitiin pääministeri Aleksis Tsiprasin johtaman hallituksen leikkaustoimia. Mielenosoittajat kantoivat muun muassa ilmapalloja, joissa muistutettiin pääministeri Tsiprasin lupauksista kumota säästötoimia.

Tsipras kuitenkin allekirjoitti Kreikalle kolmannen tukipaketin, joka oli säästötoimiltaan vielä ankarampi kuin minkä kansalaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä selkeällä 63 prosentin enemmistöllä.

Maan suurimman ammattiyhdistysjärjestö Adedyn edustaja kertoi, että pettymys voi pian vaihtua epätoivoksi.

Hallitukselta myös tukea mielenosoitukselle

Mielenosoitus järjestettiin samaan aikaan, kun maan velkojia edustavat instituutiot olivat Ateenassa selvittämässä Kreikan kolmannen tukipaketin kahden miljardin euron tukierää. Kreikan hallituksen oli määrä saada tukierä maanantaina, mutta Tsiprasin johtama hallitus ei ole noudattanut kaikkia velkojien vaatimia ehtoja.

Erityisesti Kreikan hallitusta hiertää asuntojen haltuunottoon määrätty alempi tuloraja. Maan hallituksen mielestä tulorajaa pitäisi pudottaa liian paljon, eikä se enää suojaisi Syrizan äänestäjiä.

Hallitus kehotti kansalaisia ottamaan osaa mielenosoitukseen. Absurdi tilanne selittynee sillä, että pääministeri Tsipras saattaa toivoa saavansa enemmän vipuvoimaa velkojien kanssa käytäviin neuvotteluihin.

Hallituksen tiedottaja myönsi, että kolmannen tukipaketin ehdot ovat epäreiluja.

Hallituksen kritisoijat muistuttivat, että pääministeri Tsipras leikkii samalla tulella, joka syttyi aiempina vuosina mielenosoitusten käännyttyä levottomuudeksi. Levottomuudet nakersivat tuolloin Kreikan saamia elintärkeitä turismituloja.

Hallitusta moitittiin myös taktikoinnista. Kritisoijien mukaan hallitus yrittää saada huomion pois Syrizan allekirjoittamasta tukipakettisopimuksesta.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää