

MATTI MATIKAINEN
Kuntavaalien siirtoa juntattiin kulisseissa kahdella eri verukkeella – Grönroos: ”Vaalien siirtäminen avaa rajattomat mahdollisuudet väärinkäytöksille”
Kaikki eduskuntapuolueet – perussuomalaisia lukuunottamatta – päättivät viikonloppuna alustavasti kuntavaalien siirtämisestä kahdella kuukaudella. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos kertoo nyt, kuinka helmikuussa puoluesihteerien ja oikeusministeriön työryhmän kokouksissa asiat alkoivat saada outoja piirteitä: lopulta vaalien siirtämisen syyksi kelpasivat THL:n virkamiesten esittämät arvailut.
Sveitsiläiset äänestivät viikonloppuna kansanäänestyksessä julkisille paikoille asetettavan burkakiellon puolesta. Suomessa taas eduskuntapuolueet, perussuomalaisia lukuun ottamatta, päättivät viikonloppuna alustavasti kuntavaalien siirtämisestä kahdella kuukaudella.
Kuntavaalien siirtyminen edellyttää silti hallituksen esitystä voimassa olevan lainsäädännön muuttamiseksi, joka esitys eduskunnan on hyväksyttävä. Oikeusministeriöllä ja puoluesihteereillä ei ole itsenäistä toimivaltaa päättää vaalien siirtämisestä.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos pitää kuntavaalien tähänastista siirtelyoperaatiota hyvin erikoisena – varsinkin tällä aikataululla.
– On ennenkuulumatonta, että vaalit siirretään vain puolitoista kuukautta ennen vaalipäivää ja ilman että kaikki puolueet olisivat siirron kannalla. Jos johonkin demokratiassa pitää voida luottaa, on se, että vaalit pidetään ajallaan ja kansalaiset pääsevät päättämään siitä, ketkä heitä edustavat päätöksenteossa.
Perussuomalaiset eivät tukeneet vaalien siirtoa, sillä niille ei ole olemassa kestäviä perusteita.
– Maailmalla on järjestetty ja järjestetään koko ajan vaaleja erilaisissa koronatilanteissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Espanjassa on vaalit järjestetty noin kolmin-nelinkertaisessa tartuntatilanteessa Suomeen nähden. Kestäviä perusteita ei ole esitetty siitä, miksi Suomessa vaaleja ei voitaisi järjestää, Grönroos sanoo.
Eteen ei ole tullut ylittämättömiä esteitä
Puoluesihteerien ja oikeusministeriön työryhmä on vuoden mittaan tarkkaillut vaalien järjestelyjä ja viranomaiset ovat tehneet mittavia toimia erityisjärjestelyjen suhteen.
Grönroos huomauttaa, että puoluesihteerit ovat kommentoineet järjestelyjä ja eteen ei ole tullut esteitä, joita ei olisi saatu ylitettyä.
– Helmikuun alussa oikeusministeriön virkamiehet kuitenkin esittivät vaalien siirtoa. Perusteluina vedottiin ”kokonaisarvioon” siitä, että vaalit olisi koronatilanteen takia parempi järjestää vasta syksyllä, jolloin tilanne voisi olla parempi. Puoluesihteerit torjuivat tuolloin esityksen ja valmisteluja päätettiin jatkaa. Ministeri Anna-Maja Henriksson halusi kuitenkin vielä kokoontua helmikuun aikana tarkastelemaan tilannetta, sillä helmikuussa tuli hänen mukaansa viimeistään reagoida vaalien ajankohtaan, jos syytä olisi.
Grönroos kertoo, että kun työryhmä alkoi kokoontumaan pari viikkoa sitten tämän tarkastelun tiimoilta, alkoivat asiat saada omituisia piirteitä.
– Syitä vaalien siirtämiseen ei ilmennyt, mutta kokouksia haluttiin silti pitää kokouksien perään, koska ei oltu valmiita tekemään päätöksiä.
Toissa viikolla työryhmän saamassa muistiossa esiteltiin koronatilannetta ja tehtyjä vaalivalmisteluja.
– Muistiossa lisäksi annettiin toimenpide-ehdotuksiksi se, että ensinnä vaalien järjestelemistä jatketaan ja toisena ehdotuksena esitettiin, että mikäli kuitenkin joudutaan julistamaan maa poikkeustilaan, niin tässä tapauksessa ei vaaleja voitaisi järjestää.
Pelkkä riskeillä spekulointi ei riitä perusteeksi
Kokouksessa Grönroos nosti esiin, että perussuomalaiset kannattaa vaalien järjestämisen jatkamista, mutta että puolue ei voi hyväksyä vaalien siirtämisen sitomista poikkeustilaan, vaan mahdollisesta siirrosta pitäisi esittää konkreettiset syyt, miksi vaaleja ei voitaisi järjestää.
– Yhteisymmärrystä asiasta ei siis syntynyt ja päivä kokouksen jälkeen maa julistettiin poikkeustilaan.
Viime viikolla kokouksen pohjaesityksenä oli samankaltainen linjaus, jossa esitettiin, että vaalien järjestämistä jatkettaisiin normaalisti, mutta jos maahan julistettaisiin laajoja ulkonaliikkumiskieltoja, niin vaalit jouduttaisiin siirtämään.
– Vaalien siirtoa yritettiin siis kahteen otteeseen, ujuttamalla päätös siirrosta toimintasuositusten sivuhuomioksi. Jos yksimielisyys olisi asiasta saavutettu, niin poikkeustilan julistamisen jälkeen oltaisiin todettu, että puolueiden kesken on jo sovittu, että tässä tilanteessa vaalit joudutaan siirtämään. Sama tilanne olisi todennäköisesti ollut edessä ulkonaliikkumiskieltojen osalta, jos yksimielisyys oltaisiin saavutettu, Grönroos sanoo.
Tapahtumat saivat seuraavan käänteen viime perjantaina, kun THL:n Mika Salminen nosti kokouksen aluksi esiin huolensa siitä, että riskit ovat kasvaneet ja vaaliajankohta näyttää huonolta riskien suhteen. Tämä lausunto sai muun työryhmän kääntymään vaalien siirtämisen kannalle.
– Kummaksuin itse sitä, että Salminen oli viikkoa aiemmin todennut kokouksessa, että tartuntamäärät nousisivat seuraavien viikkojen aikana. koska uusien koronatoimien vaikutukset tulisivat viiveellä ja että vaalit voitaisiin tästä huolimatta järjestää. Kuinka näin ollen tilanne oli viikossa voinut muuttua niin dramaattisesti, kun jo aiempi lähtöoletus oli se, että tartunnat nousevat muutaman viikon – ja tämän lisäksi maallikon silmään viikon tartuntalukujen kehitys ei edes näyttänyt erityisen jyrkältä. Totesin kokouksessa lisäksi, että pelkkä toteaminen siitä, että ”riskit kasvavat” ei riitä päätöksenteon tueksi, vaan tarvittaisiin lukuja ja mustaa valkoisella.
Isolla pensselillä maalattu arvio
Kokous keskeytettiin ja THL laati iltapäivän kokoukseen kirjallisen selvityksen, jossa tuotiin esiin tartuntamäärien voivan liikkua huhtikuussa 2 600 ja 11 200 tartunnan välillä.
Grönroosin mukaan arvio oli maalattu isolla pensselillä eikä se antanut uskottavaa lisätietoa päätöksenteon tueksi.
– Nostin esiin, että jopa THL:n lukujen korkeimman kauhuskenaarion tilanteessa on järjestetty onnistuneesti vaaleja ja kysyin virkamiehiltä sitä, miksi ulkomailla oltiin pahemmissa tilanteissa voitu pitää vaaleja ja voidaan pitää vaaleja, mutta Suomessa ei voitaisi. En kuitenkaan saanut mitään vastausta.
Muut puolueet taas tukivat yksi toisensa jälkeen vaalien siirtoa ja perustivat kantansa lähinnä Salmisen arvioon riskien kasvamisesta ja lauantain jatkokokouksessa auktoriteetiksi nostettiin myös THL:n Markku Tervahauta, joka esitti Ykkösaamussa, että ”kesäkuu on huhtikuuta parempi ajankohta vaaleille”.
– Vedin yhteen, että perussuomalaisten kanta oli edelleen se, että vaalien järjestämiselle ei ollut esteitä. Vaaleja oli järjestetty ja vaaleja oli tulossa pahemmissa koronatilanteissa olevissa maissa, missä Suomi oli.
Järjestetäänkö vaaleja edes kesäkuussa?
Grönroosin yhteenveto tapahtuneesta on, että vaalien siirtämiselle ei ole kestäviä perusteita.
– Vaaleja yritettiin siirtää pariin otteeseen vaivihkaa yrittämällä sitoa siirto ensin poikkeustilaan ja sitten ulkonaliikkumiskieltoihin. Kokouksia vaalien järjestämisestä pidettiin kokouksien perään, ihan kuin sen odottamiseksi, että syy vaalien siirtämiseen löytyisi. Lopulta THL:n edustajien varsin ylimalkaiset lausunnot siitä, että ”riskit kasvaneet” ja kuinka kesäkuu olisi huhtikuuta parempi ajankohta, näyttivät olevan painavimpia argumentteja siirron puolesta, joihin muut puolueet tarttuivat.
Perussuomalaisten puoluesihteeri toteaa, että vaalien siirtäminen näin lähellä vaalipäivää ja ilman yhteisymmärrystä on monessakin mielessä ongelmallista.
– Se madaltaa kynnystä seuraaviin siirtoihin ja jo nyt spekuloidaan sillä, tullaanko vaaleja järjestämään kesäkuussakaan, jos koronatilanne on sellainen tai tällainen. Vaalien siirto luo rajattoman spekulaation siirron todellisista syistä ja siitä kuka asiasta hyötyy, kuka häviää, ja ketkä tiesivät etukäteen? Tällainen spekulaatio on ymmärrettävä, sillä jos vaaleja lähdetään siirtämään heppoisin perustein vaalien alla, niin tämä avaa rajattomat mahdollisuudet väärinkäytöksille.
Vuonna 1973 presidentti Urho Kekkosen toimikautta pidennettiin eduskunnan säätämällä poikkeuslailla, joka on myöhemmin noussut suomettumisen ajan symboliksi.
– Aika näyttää, miten tämä vaalien siirtäminen nähdään tulevaisuudessa ja minkälaisia seurauksia sillä on suomalaiselle demokratialle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tartuntamäärät vaalien siirtäminen puoluesihteerit Mika Salminen Markku Tervahauta korona työryhmä eduskuntapuolueet Anna-Maja Henriksson äänestäminen THL Kuntavaalit Oikeusministeriö Demokratia perussuomalaiset Simo Grönroos
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho kysyy oikeusministeri Henrikssonilta: ”Mikä on epidemiologinen perustelu sille, että myös ehdokaslistojen jättöaikaa ollaan pidentämässä?”

Grönroos: Ei ole esitetty mitään järkevää syytä kuntavaalien siirtämiseen – ”Suomen viranomaisilla ollut vuosi aikaa valmistautua”

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri vastustaa kuntavaalien siirtämistä: ”Onko kyse puhtaasti politikoinnista?”

Juvonen: Miksi vaalit pitää siirtää, mutta bussissa saa matkustaa ilman maskia?

Halla-aho: Perussuomalaiset jatkavat vaaleihin valmistautumista, päättivät muut puolueet ajankohdasta mitä hyvänsä – ”Kuntien ja valtion tehtävä on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta”

Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi?”

Antikainen: Kuka maata johtaa ja miksi pääministeri ei suostu kommentoimaan vaalien siirtoa?

Ranne kuntavaalien siirrosta: ”Poliitikon pitää tunnistaa pajunköysi, kun hänelle sitä syötetään”

Perussuomalaiset eivät purematta niele vaalien siirtoperusteluita: ”Teillä on ollut vuosi aikaa järjestää turvalliset vaalit!”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”
- Suomessa on vuosikymmenen ajan hoettu maahanmuuton olevan rikkaus. Todellisuus on päinvastainen. Olen kuvannut nyt meneillään olevaa kehitystä kaksoiskatastrofiksi, jossa kansainvaellukset kohtaavat rahapulaan itsensä ajaneen sosiaalivaltion, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää