
Lakivaliokunnassa tahtoa korottaa seksuaalirikosten rangaistuksia
Eduskunnan lakivaliokunta esittää, että eduskunta päättää edellyttää tulevaa hallitusta kiristämään lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia.
Vaatimus sisältyy lausumana lakivaliokunnan tänään 7.3. valmistuneeseen mietintöön seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta (asiassa HE 212/2018 vp).
Vähimmäisrangaistusta nostettava
Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksen nosto jäi vielä toteuttamatta.
– Se on pettymys, että törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistus ei nouse. Syynä on muiden puolueiden herääminen asiaan vasta vaalien alla. Seuraavan hallituksen tulee toteuttaa rangaistusten kovennukset heti vaalikauden alussa, perussuomalaisten lakivaliokunnan jäsen Ville Tavio vaatii.
Perussuomalaiset jättivät asiasta lakialoitteen jo vuonna 2015 ja aloite sai tuolloin eduskunnan enemmistön tuen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei kuitenkaan antanut asiasta hallituksen esitystä.
Moni heräsi vasta vaalien alla
Lakivaliokunta ei voinut nostaa eduskuntaryhmien sopimalla tavalla törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta kahteen vuoteen. Syynä oli, että perustuslakiasiantuntijat näkivät noston mahdollisesti perustuslain vastaisina.
Perustuslakivaliokunta ei enää ehtinyt käsitellä asiaa, koska sote- ja maakuntalainsäädännön käsittely on vienyt valiokunnan ajan. Näin ollen lainmuutosta ei voitu toteuttaa, koska sen perustuslainmukaisuudesta ei ollut varmuutta.
Perussuomalaiset näkevät pääasiallisena syynä aikatauluongelmiin sen, että Sipilän hallitus ei tehnyt asiasta esitystä aiemmin ja muutkin puolueet heräsivät tilanteeseen vasta vaalien alla sekä Oulun tapahtumien jälkeen.
Törkeän lapsenraiskauksen tekomuoto lakiin
Törkeän lapsenraiskauksen tekomuoto kuitenkin toteutuu. Rikoksesta tuomitaan jatkossa se, joka syyllistyy samalla teolla törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
– Olen tyytyväinen siihen, että törkeän lapsenraiskauksen tekomuoto lisätään lakiin ja että sen vähimmäisrangaistukseksi tulee neljä vuotta. Tämä on askel oikeaan suuntaan, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lapsenraiskaus lakivaliokunta rangaistukset lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Ville Tavio perustuslakivaliokunta hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallitus kädetön ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten edessä

Leena Meri ryhmyrikokouksen annista: Seksuaalirikosten torjunnassa mentiin oikeaan suuntaan, mutta ei oleellista uutta – ”tulijat pitäisi käännyttää jo rajalla”

Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.















