Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Länsirata-hanke ei saanut rahoitusta Euroopan unionilta – Antikainen: Hanke on otettava uuteen arviointiin

24.08.2024 |09:18

Hallituksen ajama Länsirata-hanke ei saanut rahoitusta Euroopan unionilta. Perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne toivoo uutta harkintaa hankkeen etenemisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tukee täysin ministerin lausuntoa.

Pääministeri Petteri Orpo on sanonut hiljattain tiedotusvälineissä, että lisäsäästöjä tehdään, jos valtiovarainministeriön riiheen valmistelema talousennuste sitä vaatii.

– Suhtaudun hyvin kriittisesti Länsirata-hankkeeseen, kun samaan aikaan julkista taloutta rasittavat mittavat säästötoimet. Varoja voisi kohdentaa rajakuntiin Länsirata-hankkeen asemesta. Rajakuntien taloudellinen tilanne on hyvin vaikea Venäjän hyökkäyssodan takia, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Pääministerin odotetaan lunastavan lupauksensa

Pohjois-Karjalassa on kuunneltu hyvin herkällä korvalla pääministerin puheita eduskunnassa, kun hän on aiemmin luvannut helpotusta rajakuntien tilanteeseen, Antikainen kertoo.

– Pohjois-Karjalassa odotetaankin Itä-Suomi-työryhmän tulosten valmistumista ja pääministerin lupausten täyttymistä. Oletan ja odotan, että pääministeri lunastaa lupaukset.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää