

LEHTIKUVA
Leena Meri: Toissijaisiin kohteisiin kohdistuvat menot pois ja suomalaisten verotaakkaa kevyemmäksi
Hallitus päätti kehysriihineuvotteluissaan lisätä sekä tämän että ensi vuoden menoja noin parilla miljardilla eurolla. Rahaa löytyi moniin tärkeisiin kohteisiin, kuten esimerkiksi Puolustusvoimille ja kansalliseen turvallisuuteen. Työssäkäyvien tukemiseen ei rahaa kuitenkaan heru.
Sosiaalietuuksia saavien ostovoimaa parannetaan aikaistamalla vuosittaista indeksikorotusta. Sen sijaan keskituloiset työssäkäyvät ja ison verotaakan kantajat jäävät ilman apuja – elinkustannusten rajusta kasvamisesta huolimatta.
– Valtiovarainministeri Annika Saarikko totesi neuvotteluiden jälkeen, että kaikista halutaan pitää huolta. Rahaa ei kuitenkaan löytynyt työssäkäyvien tukemiseen, vaikka nykyisillä korkeilla polttoaineiden hinnoilla monille työssäkäyville töihin meneminen voi pian olla kannattamatonta, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Leena Meri sanoo.
– Ja kun kaikki muukin kallistuu – esimerkiksi ruuan hinnan odotetaan nousevan tänä vuonna jopa 11 prosentilla – olisi myös keskituloisten työssäkäyvien ostovoiman tukemiselle aitoa tarvetta.
– Hallitus käyttää surutta veronmaksajien rahoja. Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen ja hyvinvointialueuudistus ovat ideologisesti päätettyjä suomalaisille kalliiksi tulevia uudistuksia. Hallintoa lisätään ja omista palkkioista aluevaltuustoissa huolehditaan, mutta hyvinvointivaltion rahoittajille eli työssäkäyville ja yrittäjille ei tukea tullut.
Maailman parantaminen velkarahalla jatkuu
Valtion nettovelanotto on kuluvana vuonna ainakin 7,6 miljardia euroa. Venäjän hyökkäyssodan takia panostukset Puolustusvoimiin ja kansalliseen turvallisuuteen ovat tärkeitä. Mutta erityisesti nyt vaikeina aikoina kaikkia muita kuin suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta välttämättömiä menoja tulisi karsia.
– Kehitysapuun käytetään lähes 1,3 miljardia euroa vuodessa. Tästä velkarahalla tehtävästä maailmanparannuksesta leikattiin vain 40 miljoonaa euroa. Miksi hallitus ei priorisoi menoja suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen? Meri hämmästelee.
Haittamaahanmuuton vetovoimatekijöitä lisätään
Hallitus ei myöskään edes yritä estää hyvän sosiaaliturvan perässä tapahtuvaa haitallista maahanmuuttoa.
– Päinvastoin, hallitus lisää haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijöitä erilaisilla esityksillä. Hyvänä esimerkkinä tänään hyväksyttiin uusi laki liittyen ulkomaalaisten opiskeluoikeuteen Suomessa. Lailla mahdollistetaan laittomasti maassa oleville karkotuspäätöksen saaneille oleskelulupa ja opiskeluoikeus. Siten haitallista maahanmuuttoa ja sosiaaliturvamenoja lisätään tätäkin kautta. Laki vie pohjan koko turvapaikkaprosessilta ja aiheuttaa lisää kustannuksia veronmaksajille.
Kampaviinerikerhoille ja Ylelle riittää rahaa
Haitalliseen maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyvien menojen karsimisen ohella muitakin valtion menoeriä tulee käsitellä kriittisesti.
– On suorastaan irvokasta, kun hallituspuolueiden edustajat juhlivat niin sanottujen Veikkauksen edunsaajien rahoituksen turvaamista. Valtion budjetista jaetaan lähes miljardi euroa puolueisiin ja politiikkoihin sidoksissa oleville yhdistyksille, joiden toiminta pyörii valtionavustuksien varassa.
– Hyvä esimerkki holtittomasta rahankäytöstä sillä saralla on Suomi-Venäjä-seura, joka saa tänä vuonna valtiolta yli 800 000 euroa ja jonka puheenjohtajana nykyinen keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen viime viikkoon saakka toimi. Toki joukossa on aidosti tukemisen arvoisiakin kohteita, mutta näiden turhien kampaviinerikerhojen tukeminen pitää lopettaa, Meri toteaa.
– Ylen budjetti on paisunut yli 500 miljoonaan euroon vuodessa. Yle-veron maksamisesta pitäisi tehdä vapaaehtoista. Veronmaksajat saisivat silloin itse päättää, ovatko Ylen palvelut maksamisen arvoisia. Kaikki muutkin menoerät tulee käydä läpi ja priorisoida ne valtion ydintehtävien hoitamiseen. Toissijaisiin kohteisiin kohdistuvat menot pois ja suomalaisten verotaakkaa kevyemmäksi, Meri vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kampaviinerikerhot Veikkauksen edunsaajat sosiaaliturvamenot kehysriihineuvottelut Suomi-Venäjä-seura Ukrainan sota kansallinen turvallisuus hyvinvointialuevaltuustot oppivelvollisuuden pidentäminen Petri Honkonen suomalaisten hyvinvointi toissijaiset menokohteet vetovoimatekijät ostovoima ruuan hinta polttoaineiden hinta haittamaahanmuutto Annika Saarikko Yle-vero Puolustusvoimat Leena Meri Velanotto Kehysriihi kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kehysriihessä hoitotakuulakiin 95 miljoonaa – Juvonen: Laki ei voi toteutua, sillä hallitukselta puuttuu sotehenkilöstö

Hallitus kanavoi Suomen ulkopuolelle miljardien eurojen tulonsiirrot – Purra nosti esille holtittoman velkaantumisen ja muistutti tärkeysjärjestyksestä

Koskela ehdottaa kehitysapuvarojen suuntaamista ukrainalaisten auttamiseksi: Nykymuotoinen kehitysapu on saanut paljon kritiikkiä heikosta vaikuttavuudesta ja epävarmasta tuloksellisuudesta

Kehysriihen panostukset ulkoiseen turvallisuuteen keräävät kehuja – sisäinen turvallisuus kuitenkin unohdettu

Turun Sanomat: Menot laittomasti maassa asuvista nelinkertaistumassa

Suomi lähettää miljoonien eurojen rahasäkkejä YK:ssa Venäjää tukeville maille – veronmaksajilta Etiopian ilmatieteilyyn lähes 7,4 miljoonaa euroa

Sota Ukrainassa voi tietää loppua globalisaatiolle – maailmankaupan sekasorrosta kärsitään vielä pitkään

Seuraavalle hallitukselle jäämässä ennennäkemätön velkasotku – ”Julkinen taloutemme ei tämän hallituksen politiikalla tule tervehtymään”

PS-Nuoriso: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet Ahvenanmaalle
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














