
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

LEHTIKUVA
Eduskunnan puhemies Maria Lohela korostaa demokratian merkitystä yhteiskuntien vakaudelle ja turvallisuudelle. Lohela puhui Euroopan neuvoston puhemieskonferenssissa Ranskan Strasbourgissa torstaina illansuussa.
– Historia on osoittanut, että ilman demokratiaa ei ole kestävää vakautta tai turvallisuutta. Demokratia on mahdollistanut meille eurooppalaisille hyvinvoinnin rakentamisen. Mutta demokraattiset instituutiot ovat vahvoja vain, jos ihmiset luottavat niihin. Meidän poliitikkojen toiminnan ja kansanedustuslaitosten pitää olla niin läpinäkyviä, että ansaitsemme ihmisten luottamuksen, Lohela muistutti.
Mitä äänestäjät ajattelevat?
Lohela kertoi eurooppalaisille kollegoilleen, että reilu vuosi puhemiehen korokkeella on ollut opettavaista aikaa, koska se on antanut hänelle poliitikkona mahdollisuuden kuunnella sen sijaan, että puhuu itse.
– Kuunnellessani kansanedustajia mietin, mitä äänestäjät puheistamme ajattelevat. Kuulostavatko asiat meidän kertominamme liian vaikeilta vai liian helpoilta? Menemmekö toisten selän taakse ja syytämme ongelmista muita?
Rakentavaa vuoropuhelua
Lohela painotti puheessaan opposition merkitystä parlamentaarisessa demokratiassa. Demokratiaan kun väistämättä kuuluu, että valta vaihtuu.
– Parhaassa tapauksessa oppositio ja hallitus kykenevät rakentavaan vuoropuheluun. Oppositio ei voi jäädä sivuraiteelle, eikä oppositiossa oleminen vapauta poliitikkoja vastuusta.
Poliitikkojen tehtävä on ratkaista ongelmia
Vaikka talousvaikeudet, nuorisotyöttömyys ja maahanmuutto koettelevat Eurooppaa, voi kriisienkin keskellä yrittää ammentaa voimaa menneisyydestä ja pitää yllä tulevaisuudenuskoa.
– Ensi vuonna satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen ja Euroopan historiassa on paljon saavutuksia, joita voimme olla iloisia ja ylpeitä ymmärtäen, että tulevaisuudessa voimme tehdä asioita vielä paremmin. Meidän poliitikkojen tehtävä ei ole ratkaista vain ongelmia. Meidän pitää luoda ihmisille toivoa ja mahdollisuuksia.
Eurooppalaisten valtioiden puhemiehet ovat koolla Strasbourgissa 15.–16.9.2016. Kokoukseen osallistuu viitisenkymmentä puhemiestä Euroopan neuvoston jäsenmaista. Puhemieskonferensseja järjestetään kahden vuoden välein. Euroopan neuvoston 47 jäsenmaan lisäksi kokoukseen tulee kansainvälisten parlamenttienvälisten järjestöjen puheenjohtajia sekä puhemiehiä muun muassa EN:n tarkkailija- ja demokratiakumppanuusmaista kuten Israelista ja Algeriasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.


Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.

Oikeusministeri Leena Meren mukaan ulosottolakia kehitetään parhaillaan, jotta ulosottovelallisten asema paranee. Jatkossa ulosotossa olevat varat on tarkoitus kohdentaa niin, että pääomakin lyhenee. Siten helpotetaan ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan.