

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE
Maahanmuuton kustannuksista ei yleensä haluta puhua valtuustoissa – perussuomalaisten esittämä kritiikki sivuutetaan, asiat ymmärretään tahallaan väärin
Maahanmuuton vaikutuksista julkiseen talouteen on nykyään saatavilla runsaasti tutkittua tietoa. Esimerkiksi ajatuspaja Suomen Perusta on useissa tutkimuksissaan tuonut esiin maahanmuuton talousvaikutuksia. Perussuomalaisten kuntavaikuttajat Joakim Vigelius Tampereelta ja Suvi Karhu Vantaalta kertovat nyt muiden puolueiden edustajien oudoista reaktioista maahanmuuttokeskusteluun valtuustoissa.
Kuntavaalien alla ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi tutkimuksen Maahanmuuton kuntakohtaiset tilastotiedot, jossa tarkasteltiin maahanmuuton avainlukuja Suomen kunnissa. Tutkimus osoitti, että maahanmuutto on vuodesta toiseen valtava rasite kuntataloudelle.
Suomen Perusta on tällä viikolla päivittänyt tietokantaa tuoreilla tilastotiedoilla. Päivitetyn version kuntakohtaiset tilastotiedot koskevat vuotta 2020 ja tiedot ovat luettavissa osoitteessa www.kuntaluvut.fi
Älyllistä epärehellisyyttä
Perussuomalaisten kuntavaikuttajat, kaupunginvaltuutetut Joakim Vigelius Tampereelta ja Suvi Karhu Vantaalta katsovat, että maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista keskustelu kunnallispolitiikassa on kuitenkin edelleen haasteellista – silloinkin kun käytössä olisi faktatietoa ja tilastoja.
Viime toukokuussa, kun Vantaan talousarviosta käytiin lähetekeskustelua, Karhu pyrki nostamaan esille numerotasolla maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia. Karhu kuvailee muiden puolueiden valtuutettujen reaktioita ”mielenkiintoiseksi”.
– Lukuja ei suoraan pyritty kiistämään, mutta keskustelu kääntyi älyllisesti epärehelliseksi tyyliin ”ovathan lapsetkin menoerä”. Seurasin huvittuneena reaktioita, jotka seurasivat omasta, mielestäni melko rauhallisesta ja tosiasiapohjaisesta puheenvuorostani, Karhu sanoo.
Perussuomalaiset valtuutetut olivat perjantaina keskustelemassa Perusasiaa suomalaisille -nettiohjelman syksyn avausjaksossa.
Kaksijakoinen ilmapiiri
Vigeliuksen mukaan maahanmuuton kustannuksiin liittyen keskusteluilmapiiri Tampereen valtuustossa on tyypillisesti kaksijakoinen.
– Joko maahanmuuton kustannuksista ei haluta puhua ollenkaan, eli kritiikki joko sivuutetaan kokonaan tai sitten siihen suhtaudutaan tavalla, että puheenvuorot vain pahentavat nykyisiä ongelmia.
Karhu toteaa, että opetus ja varhaiskasvatus tulee ensi vuonna viemään Vantaalla yli puolet kaupungin budjetista.
– Vantaalla käydään valtuutettujen kesken huomattavan paljon keskustelua siitä, että valtion täytyisi nyt maksaa meille enemmän tukia, koska kouluissa on niin paljon maahanmuuttajataustaisia, ja tarvitsemme siksi erityisapua. Siinä vaiheessa tekee mieli huomauttaa, että ei ole olemassa valtion taikaseinää, vaan veronmaksajat joutuvat kattamaan kaikki kulut.
Vigelius tunnistaa saman ilmiön.
– Myös Tampereen valtuustossa on keskusteluissa viitattu valtion avustuksiin. Mutta kun lasketaan, paljonko samalla Tampereella syntyy menoja kuten asumistukea, toimeentulotukea ja työttömyysetuuksia, puhutaankin jo kymmenistä miljoonista, eli isommista summista kuin muutaman miljoonan valtion avustukset.
Perussuomalaiset selvitti tukien tarpeellisuutta
Perussuomalaiset pyrkii kuntatasolla selvittämään maahanmuutosta kertyviä tarkkoja kuluja, jolloin on samalla mahdollista puntaroida kulujen tarpeellisuutta, mutta asioiden edistäminen on usein hankalaa.
Karhu kertoo, että viime vuoden lopussa, kun Vantaalla käytiin läpi tulevan vuoden talousarviota ja budjettineuvotteluita perussuomalaiset nosti esille maahanmuuton kulut. Perussuomalaiset esitti esimerkiksi tulkkauskulujen leikkaamista ihmisiltä, jotka ovat jo pitkään olleet maassa.
– Lisäksi yritimme selvittää, millaisia järjestöavustuksia kaupunki antaa tietyille järjestöille, ja ovatko tuet edes tarpeellisia. Muut puolueet hyökkäsivät perussuomalaisia vastaan antaen ymmärtää, että haluaisimme muka viedä rahat lasten urheiluharrastuksista ja leipäjonoista. On isosti turhauttavaa, kun muut puolueet haluavat ymmärtää asioita väärin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- järjestöavustukset tulkkauspalvelut Joakim Vigelius tukipolitiikka valtuustot muut puolueet valtuutetut kustannukset tulonsiirrot Kritiikki Suvi Karhu Tampere Tutkimus Vantaa Suomen Perusta perussuomalaiset maahanmuutto kuntatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutto kurittaa Espoon taloutta raskaasti: Rahoitusvaje nousi jo 133 miljoonaan euroon vuodessa

Eduskunnan syyskausi alkoi hallituksen esittämillä maahantulon helpotuksilla – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Umpihullu ajatus”

“I’m 17 and I can prove it” – hallitus haluaa lisää ankkurilapsia

Hallitus murentaa loputkin turvapaikkajärjestelmästä – haitallista maahanmuuttoa lisääviä esityksiä tuodaan kuin takaovesta

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Perussuomalaiset toivoo asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen: Budjetti on velkaa velan päälle, ideologisista syistä

Suomi ei saa olla koko maailman sosiaalitoimisto – ”Piikki on laitettava kiinni”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














