

MATTI MATIKAINEN
Mäkelä: Suuri joukko maita vetäytyy YK:n maahanmuuttosopimuksesta – ”Suomi jäämässä EU:n viimeiseksi hölmöläksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä ottaa kantaa kohuttuun GCM-sopimukseen ja sen valiokuntakäsittelystä syntyneisiin väitteisiin eduskunnassa.
– Perussuomalaiset ovat nostaneet maassamme keskusteluun YK:n maahanmuuttosopimuksen GCM:n, kun se on yritetty niin hallituksen, punavihreän opposition kuin mediankin toimesta viedä läpi kaikessa hiljaisuudessa, Mäkelä kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.
Soini käänsi puheen perussuomalaisiin
Mäkelä huomauttaa, että useat maat ovat jo vetäytyneet sopimuksesta, huomattuaan sinne ujutetut radikaalit linjaukset kansallisen itsemääräämisoikeuden viemiseksi ja suoranaisen väestönsiirron mahdollistamiseksi.
– Kun tätä asiaa on käsitelty eduskunnan kyselytunneilla kahteen otteeseen, on ulkoministeri Timo Soini (sin.) jatkuvasti yrittänyt kääntää keskustelua itse aiheesta perussuomalaisiin. Olen molemmilla kerroilla yrittänyt saada puheenvuoron kommentoidakseni hänen minuunkin kohdistuneita vääriä ja vääristeleviä väittämiään, tuloksetta.
Soini sanoi GCM-sopimuksesta kyselytunnilla 8.11.2018: ”Se on lähetetty kesäkuussa E-kirjeenä eduskuntaan suureen valiokuntaan, josta se on lähetetty ulkoasiainvaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan. Arvoisa edustaja, teidän takananne istuu edustaja Mäkelä, joka on ollut käsittelemässä tätä suuressa valiokunnassa. Teidän edessänne istuu hallintovaliokunnan puheenjohtaja Eerola, jonka johdolla tätä on käsitelty hallintovaliokunnassa ja yksimielisesti hyväksytty, ei aiheuta toimenpiteitä. Tästä perusasiasta lähdetään, ja jatkokysymyksissä käsitellään vielä tämä sisältö. Ja totta kai hallitus on valmis vielä jatkokirjelmällä tuomaan tämän asian eduskuntaan.”
Valiokunnassa ei tehty päätöstä hyväksymisestä
Mäkelä toteaa, että kesällä lähetetty E-kirje on normaalia valtioneuvoston tiedonantotoimintaa eduskunnan suuntaan.
– Siinä kohdassa käytiin läpi neuvottelujen tilannetta ja Suomen linjaa neuvotteluihin nimenomaan EU:n tasolla. Suuren valiokunnan toimivalta koskee eduskunnan kannanmuodostusta EU-asioissa, kansainvälisissä sopimuksissa ylipäänsä toimivaltainen valiokunta on ulkoasiainvaliokunta.
– Kuten Soini itsekin kyselytunnilla suoraan myönsi, sopimuksen sisällön hyväksymisestä ei tässä yhteydessä tehty päätöstä. Nyt syksyllä sopimusneuvottelut päättyivät, ja hallitus lähetti E-jatkokirjeen, jonka osalta suurella valiokunnalla ei ollut toimivaltaa, koska asian käsittely EU:ssa oli päättynyt. Jatkokirjelmä lähetettiin ulkoasianvaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan, joissa perussuomalaiset tarttuivat siihen.
Perussuomalaiset vastustivat yksin
Mäkelä painottaa, että sopimuksessa merkittävää on nimenomaan sisältö.
– Mikä sopimus on hyväksytty ennen kuin sen sisältö on hyväksytty? Soinin takin tyhjyyden asian suhteen todistaa, että huolimatta väitteidensä eduskuntakäsittelystä osoittautumisesta puolivillaisiksi, hän itsepäisesti jankuttaa kysyttäessä perussuomalaisista – eikä ota kantaa itse asiaan. Mitä sopimus merkitsee Suomelle?
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari totesi kyselytunnilla (29.11.) ulkoasianvaliokunnan käsitelleen asian ja perussuomalaisten kirjanneen siihen eriävän mielipiteensä. Perussuomalaiset jäi yksin sopimuksen vastustamisessa, muut puolueet hyväksyivät sopimuksen.
– Suuri joukko maita on jäämässä ulos sopimuksesta, joka muuttaa sen tarkoituksenmukaisuutta myös Suomen kannalta. Puolustavana argumenttina oli aiemmin käytetty, että sopimus johtaisi hallittuun globaaliin ratkaisuun maahanmuuton suhteen. Sitä se ei tietenkään voi olla, koska jo EU (muista maista puhumattakaan) on täysin jakautunut asian suhteen.
– Nimenomaan sopimuksen sisältö 86-kertaisine ”sitoutumisineen” ei vaikuttaisi kelpaavan verrokkimaillemme. EU:n puheenjohtajamaa Itävalta jää ulos sopimuksesta. Mitä tästä pitäisi päätellä Suomen aseman suhteen – pitäisikö meidän tarkistaa linjaamme?
Haittamaahanmuuton vetovoimatekijät kasvavat
Mäkelä kertoo, ettei hän saanut vastausta, koska ei päässyt edes esittämään kysymystä.
– Sen voin ainakin vahvistaa eduskuntaurani kokemusten perusteella, että puheet sopimuksen juridisesta sitomattomuudesta ovat tyhjää retoriikkaa. On selvä asia, että Suomen hyväksymää YK-linjausta, olipa siellä allekirjoitus tai ei, tullaan hyvin nopealla aikavälillä käyttämään lainsäädännön valmistelun ohjauksessa sekä lakien perustuslainmukaisuutta ja kansainvälisten sopimusten mukaisuutta arvioidessa.
– Pelkoni on, että Suomi tulee jäämään harvalukuisten haittamaahanmuuton vetovoimatekijöitä keräävien maiden joukkoon, eräänlaiseksi EU:n viimeiseksi hölmöläksi tässäkin kysymyksessä. Näinhän meille kävi myös ulkoministeri Soinille henkilökohtaisesti hyvin tärkeiden turvapaikanhakijoiden EU:n sisäisten siirtojen kanssa. Vain Suomi ja Hollanti pitivät kiintiönsä – ei edes Saksa tai Ranska.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- GCM-sopimus haittamaahanmuutto Suuri valiokunta YK Jani Mäkelä Siirtolaisuus Suomi Laura Huhtasaari hallitus Timo Soini EU eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Itävalta ulkona YK:n maahanmuuttosopimuksesta – Tavio: ”Suomen demokratia vaarassa ilman eduskuntakäsittelyä”

Saksassa riita YK:n pakolaissopimuksesta: ”Sopimus ei ohjaa vain siirtolaisuutta vaan myös siihen liittyviä mielipiteitä”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: GCM-siirtolaissopimus tuotava eduskunnan päätettäväksi

GCM-extra: PS vaatii Suomea pois sopimuksesta, Soini mouhoaa ja saivartelee

Ruotsin Journalistiliitto kritisoi GCM-siirtolaissopimuksen rajua kirjausta – valtioilla ei olisi oikeutta tukea taloudellisti mediatoimijoita, joiden tulkitaan edistävän suvaitsemattomuutta
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












