

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Toimitus suosittelee
Marinin hallitukselta taas hävytön lakiesitys eduskuntaan: Suomen kansalaisuuden voisi saada vaikka väärennetyillä asiakirjoilla
Hallitus perustelee esitystään kansalaisuuslain muuttamiseksi säädöshuollolla sekä olemassa olevan sääntelyn ajantasaistamisella. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen huomauttaa, että käytännössä hallitus on jälleen kerran löysentämässä kansalaisuuden saamisen edellytyksiä, eli alentamassa Suomen passin arvoa.
Eduskunta sai tänään käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi kansalaisuuslain muuttamisesta, jonka mukaan lakiin tehtäisiin säädöshuollollisia muutoksia tehdyn esiselvityksen ja siitä saadun lausuntopalautteen pohjalta.
Esityksen pääasiallisen sisällön kerrotaan olevan muun muassa sitä, että kansalaisuuden saamisen edellytyksenä olevaa selvitettyä henkilöllisyyttä koskevia säännöksiä täsmennettäisiin. Lisäksi tavoitteena on muun muassa selkeyttää kansalaisuuteen vaadittavan asumisajan laskentaa koskevaa sääntelyä muun muassa siten, että asumisaikana sallittavista ulkomaanmatkoista säädettäisiin nykyistä yksinkertaisemmin.
Kansalaisuuden saamisen edellytyksistä säätävän kansalaisuuslain mukaan Suomen kansalaisuuden saaminen hakemuksesta edellyttää myös riittävää kielitaitoa, joka on mahdollista osoittaa eri tavoilla.
Hallituksen kansalaisuuslain muuttamiseen tähtäävän esityksen sisältönä on myös se, että kielitaidon osoittamista koskevia säännöksiä täsmennettäisiin ja täydennettäisiin. Lisäksi lakiin tehtäisiin muita, muun muassa yleislainsäädännön muutoksista johtuvia teknisluonteisempia muutoksia.
Luotettavuuden arviointi vesittyisi
Hallituksen esitys on tyypillisesti pitkähkö asiakirja, jossa kuvataan lainsäädännön nykytilaa, pohditaan mahdollisia muutostarpeita sekä sovitetaan niitä yhteen lakihankkeen aikana lausuntoja antaneiden tahojen näkemyksiin sekä arvioidaan lakiesityksen vaikutuksia muun muassa viranomaisten toiminnan ja talouden kannalta sekä puntaroidaan esityksen muita yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Tuoreen kansalaisuuslain muuttamista koskevan esityksen mennessä läpi eduskunnassa, jatkossa Suomen kansalaisuuden saaminen hakemuksella olisi entistä löysempää, sillä hallituksen esityksen mukaan kansalaisuuden voisi saada, vaikka hakija ei edes kykenisi todistamaan henkilöllisyyttään.
Nykyisin voimassa olevan kansalaisuuslain 6 §:n mukaan Suomen kansalaisuuden saaminen edellyttää, että hakijan henkilöllisyys on luotettavasti selvitetty. Kyse on kansalaisuuden saamisen perusedellytyksestä, eli kansalaisuuden saamisen varsinaisia edellytyksiä ei edes tutkita, jos henkilöllisyys on epäselvä. Kansalaisuuslain mukaan selvitystä henkilöllisyydestä voidaan esittää asiakirjanäytöllä tai muuten luotettavina pidettävillä tiedoilla.
Hallituksen esitys kuitenkin vesittäisi henkilöllisyyden luotettavuuden arviointia siten, että arviointi olisi jatkossa kokonaisharkintaa.
Hallituksen esityksen mukaan Suomen kansalaisuuden voisi hakemuksesta saada, vaikka hakijalla olisi väärennetyt asiakirjat, sillä hallituksen esityksen mukaan kokonaisharkinnassa on myös otettava huomioon esimerkiksi se, että kansainvälistä suojelua saaneen henkilön pakomatka on saattanut olla mahdollinen vain väärennetyillä asiakirjoilla. Henkilöllisyyttä ei siten voitaisi pitää epäselvänä pelkästään sillä perusteella, että Suomesta turvapaikkaa hakeneella henkilöllä on maahan tullessaan ollut hallussaan väärennetty matkustusasiakirja. Toisin sanoen, ottamalla lähtökohdaksi myös väärennettyjen asiakirjojen hyväksymisen, kansalaisuuden saaminen helpottuisi olennaisesti.
Asiakirjanäyttöä ei välttämättä edes vaadittaisi
Hallituksen esityksen selvitetty henkilöllisyys -kohdan alta käy myös ilmi, että eräissä tilanteissa henkilöllisyydestä ei jatkossa edellytettäisi ollenkaan asiakirjanäyttöä, jos asiakirjanäytön edellyttäminen olisi kohtuutonta, kun otetaan huomioon pakolaisen asema tai se, että hakijan kansalaisuusvaltiossa ei ole toimivaltaista viranomaista, joka voisi pätevästi antaa henkilöllisyyttä koskevia asiakirjoja, taikka muusta vastaavasta syystä.
Kerrataan siis vielä: hallituksen esityksen mukaisesti kansalaisuuden saamisen perusedellytyksenä olevan luotettavan henkilöllisyysselvityksen esteenä ei olisi se, että kansalaisuuden hakija esittäisi väärennetyn asiakirjan. Toisaalta, asiakirjanäyttöä ei siis välttämättä jatkossa vaadittaisi ollenkaan.
Hallituksen esitykseen kirjattu tavoite kielitaidon osoittamista koskevia säännöksiä täsmennettäisiin ja täydennettäisiin toteutettaisiin vastaavasti kielitaidon osoittamisen edellytyksiä venyttämällä ja vesittämällä.
Kansalaisuuslain mukaan kielitaito voidaan osoittaa erilaisilla tutkintosuorituksilla, mutta niistä voidaan eräissä tilanteissa poiketa esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottoman hakijan osalta jos hakija on osallistunut säännöllisesti suomen tai ruotsin kielen opintoihin. Edellytykset osoitetaan hakijan oman opettajan antamalla todistuksella.
Hallituksen esityksen mukaisesti todistuksen säännöllisistä kieliopinnoista voisi jatkossa antaa myös joku muu kuin hakijaa opettanut opettaja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hakijan ei edes tarvitsisi käydä kielikursseilla saadakseen todistuksen.
Suomen kansalaisuutta ei tulisi jaella kuin ämpäreitä
Perussuomalaiset on useaan otteeseen vaatinut kansalaisuuden saamisen edellytyksien tiukentamista. Perussuomalaiset katsoo, että kansalaisuuden ei tulisi olla vetovoimatekijä vaan palkinto siitä, että henkilö on pidemmällä aikavälillä osoittanut kotoutuneensa Suomeen ja sitoutunut suomalaiseen yhteiskuntaan, sen lakeihin, tapoihin, normeihin, kulttuuriin ja kieleen.
Perussuomalaiset katsoo, että Suomen kansalaisuutta tulee arvostaa ja vaalia, eikä jakaa kansalaisuuksia kuin ilmaisia ämpäreitä.
Kansanedustaja Mari Rantanen harmittelee, että läpi mennessään hallituksen esitys on löysentämässä merkittävästi kansalaisuuden saamisen edellytyksiä, eli käytännössä Suomen passin arvo on alenemassa.
– Vuonna 2020 kielteisiä kansalaisuuspäätöksiä tehtiin eniten sillä perusteella, että kielitaitoedellytys ei täyttynyt ja toiseksi eniten sillä perusteella, että henkilöllisyyttä ei pidetty selvitettynä. Kolmanneksi yleisin syy kielteisille päätöksille oli se, että asumisaikaedellytys ei täyttynyt. Nyt näitä kaikkia ollaan helpottamassa.
– Tämä ei tule yllätyksenä lakiesityksestä, joka on vihreän sisäministeriön valmistelema. Sisäministeriö on koko hallituskauden ajan keskittynyt nakertamaan lakeja joka kulmasta maahanmuuton ja ulkomaalaisten palveluiden eduksi, mutta suomalaisten vahingoksi.
Hallitus unohti taas Suomen edun
Rantanen huomauttaa, että Suomessa ollaan oltu valitettavan sinisilmäisiä myös kaksoiskansalaisuuksien myöntämisen suhteen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että suomessa on yli 30 000 Venäjän kaksoiskansalaista. Venäläiset saavat Suomesta kaksoiskansalaisuuden, mutta suomalaiset eivät saa samaa Venäjältä.
– Kaksoiskansalaisuuksien jakaminen on eurooppalaisellakin tasolla typerää. Itse katson, että kaksoiskansalaisuuksien ei pitäisi olla edes mahdollisia tai vähintäänkin käytäntöjen tulisi olla vastavuoroisia. Jos toinen valtio ei tunnusta Suomen kansalaisuutta, on perusteetonta, mutta potentiaalisesti myös vaarallista, jos Suomi siitä huolimatta tunnustaa toisen valtion kansalaisuuden kaksoiskansalaisuuden kautta, Rantanen sanoo.
Hän toteaa, että hallitus näyttää jälleen kerran unohtaneen Suomen edun.
– Kansalaistamisen tulisi hyödyttää Suomea ja sen yhteiskuntaa, eikä ainoastaan kansalaisuuden saavaa yksilöä. On suorastaan hämmentävää, miten näin yksinkertainen ajatus loistaa poissaolollaan hallituksen esityksessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kaksoiskansalaiset lakiesitys Sisäministeriö vetovoimatekijät henkilöllisyys kielitaito ulkomaalaiset Suomen kansalaisuus Kansalaisuuslaki Mari Rantanen Turvallisuus vihreät perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Maan johdon pitäisi näyttää, että se on omien kansalaistensa asialla eikä jollakin muulla asialla

Sisäministeriö antamassa laittomasti maassa oleville oleskelulupia jopa ilman tunnistautumista – ”Suorastaan kutsuu terroristeja ja muita rikollisia käyttämään väylää hyväksi”

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Ulkomaisten kiinteistöomistusten taustalla kultaisia passeja – Tynkkynen kysyi ministeriltä Suomen toimista

Perussuomalaiset: Koko kotoutumisselonteko perustuu virheellisiin väittämiin – Suomen siirryttävä kotouttamisesta kotiuttamiseen

Hallintovaliokunta yksimielinen – Purra: Kansainvälisen suojelun hakemista on kyettävä rajoittamaan

Kotoutumisen uudistamistarpeet puhuttivat eduskuntaa – Junnila: ”On kotiinpaluun aika”

Erikoinen näytelmä eduskunnassa: Perussuomalaiset vaati varautumista Venäjän kostotoimiin ja kysyi rajaturvallisuudesta – ministeri syytti hybridivaikuttamisesta

Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: ”Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














