

LEHTIKUVA
Marko ”Fobba” Forss Ylellä: ”Ikärajalla on väliä rikosten selvittämisen kannalta”
Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja Marko Forss sanoi Ruben Stillerin ohjelmassa, että poliisi tarvitsisi lisää keinoja alle viisitoistavuotiaiden tekemien rikosten tutkintaan.
Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja Marko Forss aloittaa ikärajakeskustelun vanhasta laista.
– Rikoslaki säädettiin 1889, ja viidentoista vuoden rikosoikeudellinen ikäraja tuli voimaan 1894. Ikärajaa on useamman kerran yritetty muuttaa suuntaan tai toiseen. Perustelu, miksi sitä ei ole muutettu, on yleensä ollut se, että meillä ei ole oikeanlaisia seuraamuksia näille alle viisitoistavuotiaille. Ja sen takia sitä ei ole muutettu.
– Ja sanotaan näin poliisina, niin minua kiinnostaa paljon enemmän se puoli, miten me selvitetään rikoksia ja miten me katkaistaan niitä rikoskierteitä. Ja siitä näkökulmasta tämä on paljon mielenkiintoisempi kysymys, Forss sanoo Ylellä.
Pakkokeinoja ei voi käyttää alle 15-vuotiaaseen
Forss sanoo, että 15–17-vuotiaat eivät myöskään juuri saa kovia rangaistuksia, joten ikärajan alentamisella ei olisi tuomioihin vaikutusta.
– Kun puhutaan semmoisista henkirikoksista ja ylitörkeistä rikoksista, silloin voidaankin olla vähän ihmeissään, jos vaikka on kaksi neljätoistavuotiasta epäiltyä ja viisitoistavuotias epäilty, niin emme pysty turvaamaan sitä esitutkintaa niillä pakkokeinoilla. Meillä on erikseen kielletty pidättäminen, matkustuskielto, tehostettu matkustuskielto ja vangitseminen. Ja se on koko ajan ollut pikkusen häilyvä tämä, että mitä pakkokeinoja saat muuten käyttää alle viisitoistavuotiaaseen.
– Kaikki muut on oikeasti sallittuja, voit vaikka telekuunnella alle viisitoistavuotiasta, mutta nämä vapauteen kohdistuvat, jotka ovat rikoksen selvittämisen kannalta tärkeimmät, niitä ei ole mahdollista tehdä. Se näkökulma on semmoinen tärkeämpi, että pystytään turvaamaan se tutkinta. Mutta ymmärrän tietenkin senkin kehityskulun, että ei haluta alle viisitoistavuotiaita sulkea edes päiväksi kahdeksi poliisivankilaan, vaikka siellä olisi joku vakava rikos, hän sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vangitseminen rangaistkset alaikäisten tekemät rikokset rikoskierre pidätykset rangaistusvastuu Marko Forss pakkokeinot matkustuskielto rikosoikeudellinen vastuu Ruben Stiller Yle
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Erityisesti ulkomaalaisasiat ruuhkauttavat oikeuslaitosta, jonot ovat kohtuuttomat ja henkilöstö ylikuormittunut

Perussuomalaiset: Hallitus on epäonnistunut kansalaisten turvallisuudesta huolehtimisessa – ”Sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka on suoraan yhteydessä jengirikollisuuteen”

Purra Haapala-TV:ssa: Katurikollisuuden juurisyy on huono maahanmuuttopolitiikka – ”Tästä ei pääse mihinkään, vaikka jengeissä mukana olisi myös suomalaisia”

Purra esitti epäluottamusta: Suomalaiset ovat kyllästyneet haittamaahanmuuton ongelmiin, mutta hallitus ei edelleenkään kehtaa myöntää nuoriso- ja katurikollisuuden juurisyitä
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












