

Viikon 8/2015 luetuin
Naurattaako poliittinen ilkivalta, Paavo Arhinmäki?
Perussuomalaisten ehdokas Juha Mäenpää joutui keskiviikon ja torstain välisenä yönä ilkivallanteon kohteeksi. Pohjalainen-lehden haastattelema Mäenpää harmitteli menetettyä laatikkoaan ja postiaan. Hän arveli tihutyön syyksi sitä, että oli edellisenä päivänä ilmoittanut yhteisestä vaalitilaisuudesta Jussi Halla-ahon kanssa.
Tuntemattomaksi jäänyt pilailija teko Pohjalaisen artikkelin pohjalta hupikuvan, joka alkoi nopeasti levitä sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli piirretty nuoli Mäenpään selän taakse. Kuvatekstissä kysyttiin, eikö Mäenpää löydä postilaatikkoa, joka on hänen selkänsä takana.
– Sherlock Holmes ja kadonneen postilaatikon arvoitus, kuvateksti kertoi.
Joukko poliitikkoja alkoi “peukuttaa” ja levittää kuvaa. Tältä joukolta valitettavasti puuttui tieto siitä, että Mäenpään takana ei ollut varastettu postilaatikko vaan uusi, jonka hän oli juuri hankkinut menetetyn tilalle.
Peukuttajien joukossa olivat muun muassa vasemmistoliiton ex-ministeri Paavo Arhinmäki, hänen entinen erityisavustajansa Jussi Saramo sekä omituista kyllä, poliittisia hyökkäyksiä toistuvasti kritisoinut järjestöaktiivi Dan Koivulaakso (vas.).
Peukuttajien joukossa oli myös poliittisella saralla viime aikoina vaisummin onnistunut Lasse Männistö (kok.).
On epäselvää, miksi vasemmistoliiton kärkinimet tykkäävät sosiaalisen median päivityksistä, joissa naureskellaan avoimesti ja estoitta ilkivallan kohteeksi joutuneelle eduskuntavaaliehdokkaalle. Ihmetystä herättää myös se, miten ministeriksi yltäneeltä Arhinmäeltä ei löydy rotia sanoa ääneen, että “älkää nyt kundit viitsikö pölliä niitä postilaatikoita”. Tämän sijasta osoitetaan vain peukkua ylöspäin. Merkitys on kannattajille selvääkin selvempi – yllytetään tuhoamaan poliittisten vastustajien omaisuutta jatkossakin.
Päivitys 16.2.2015 klo 13:22: Kadonnut postilaatikko löytyi tienposkesta noin viiden kilometrin päästä Mäenpään kotoa. Useat ihmiset ilmoittivat löytyneestä laatikosta. Tunnistamista helpotti PerusJuha.fi-teksti. Kuvia löytöpaikalta:
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


HS päästää anarkistit uhkailemaan sivuillaan – samaan aikaan isku perussuomalaisten vaalitoimistoon

Stubb tuomitsi kyselytunnilla perussuomalaisiin kohdistuneen ilkivallan

Vaalitoimiston kimppuun käytiin jo neljännen kerran

Paavo Arhinmäki sammui avustajansa kanssa samaan läjään
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














