

PS ARKISTO
Poliisikansanedustaja Mira Nieminen huumeiden käyttöhuoneista: ”En voi sallia järjestäytyneen rikollisuuden tukemista missään muodossa”
Eduskunnassa äänestetään tänään kansalaisaloitteesta valvottujen käyttötilojen kokeilusta huumeita käyttäville. Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Mira Nieminen ei hyväksy järjestäytyneen rikollisuuden tukemista sallimalla laittomat aineet missään muodossa. Huumeiden käyttäjät tarvitsevat apua ja tukea huumeiden käytön lopettamiseen, eivät sen jatkamiseksi.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on arvioinut huumeiden käyttöhuoneita koskevaa kansalaisaloitetta perusteellisesti ja päätynyt siihen, ettei ole perusteltua tehdä periaatteellisesti merkittäviä muutoksia Suomen huumausainepolitiikkaan tässä vaiheessa.
– Oma kokemus ja kansainvälinen näyttö siitä, että vastaavista tiloista ollaan monessa maassa luopumassa huumeongelmien ja -kuolemien jatkaessa kasvuaan kertovat, että apua niistä ei ole. Tarvetta on aidosti hoitopaikoista ja seurannasta, jolloin eurot tulee käyttää niiden vahvistamiseen ja ongelmaisten auttamiseen aineista eroon pääsemiseksi, ei käytön jatkamiseksi, Mira Nieminen toteaa.
– Ja tärkeimpänä, en voi sallia järjestäytyneen rikollisuuden tukemista missään muodossa sallimalla laittomat aineet tässä muodossa. Tämä lisää karmealla tavalla riskiä lasten ja nuorten joutumisesta maailmaan, johon he eivät kuulu! Sosiaali- ja terveysvaliokunta teki hyvän mietinnön ja päätöksen, jota käsiteltiin eilen salissa, lisää Nieminen.
Apua tarvitaan, mutta ei huumeiden käyttöön
Huumeiden käyttöhuoneet herättävät ymmärrettävästi paljon tunteita ja mielipiteitä, ja Nieminen pitää tärkeänä, että asiaa tarkastellaan monipuolisesti. Valiokunta on kuitenkin katsonut, että tällaisen muutoksen toteuttaminen vaatisi huomattavasti laajempaa yhteiskunnallista keskustelua ja eettistä arviointia. Huumausainepolitiikan perusperiaatteet eivät voi muuttua yksittäisten kokeilujen perusteella, vaan päätösten tulee pohjautua vankkaan tutkimustietoon ja yhteiskunnalliseen tahtotilaan.
– Erityisesti valiokunta korostaa tarvetta panostaa ennaltaehkäisevään työhön, hoitoon ja kuntoutukseen. Huumeita käyttävät ihmiset tarvitsevat apua ja tukea, mutta tehokkain tapa auttaa ei ole käyttöhuoneiden perustaminen, vaan riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden takaaminen. On varmistettava, että päihderiippuvaiset pääsevät nopeasti hoitoon ja että hoitopolut ovat toimivia, Nieminen sanoi eilisessä salipuheenvuorossaan.
– Lisäksi valiokunta on huomioinut huolen siitä, että käyttöhuoneiden laillistaminen saattaisi antaa ristiriitaisen viestin huumeiden käytöstä ja niiden hyväksyttävyydestä. Suomen huumausainepolitiikka perustuu edelleen siihen, että huumeiden käyttöä ei pidetä normaalina tai hyväksyttävänä toimintana, ja tämän linjan säilyttäminen on tärkeää erityisesti nuorten suojelun kannalta.
– Näistä syistä valiokunta ei pidä huumeiden käyttöhuoneiden kokeilua perusteltuna ja esittää, että kansalaisaloite hylätään. Sen sijaan tulee panostaa vahvemmin ehkäisevään työhön, hoitopalveluihin ja päihdekuntoutukseen, jotta huumeongelmaan voidaan puuttua tehokkaasti ja vastuullisesti.
Rikollisuutta ei pidä tukea veronmaksajien rahoilla
Niemisen mielestä Suomen huumausainepolitiikan tulee olla johdonmukaista, vastuullista ja pitkäjänteistä. Sellaisia päätöksiä ei pidä tehdä, jotka epäsuorasti tukevat järjestäytynyttä rikollisuutta tai mahdollistavat päihdeongelman jatkumisen yhteiskunnassamme – vieläpä veronmaksajien kustannuksella.
– Sallimalla laittomien huumausaineiden käytön ja perustamalla käyttöhuoneita viestimme, että huumeiden käyttö on jollain tavalla hyväksyttävää tai yhteiskunnan tukemaa. Tämä on vaarallinen suunta, joka voi heikentää ennaltaehkäisevää työtä ja lisätä huumeiden saatavuutta sekä käyttöä, erityisesti nuorten keskuudessa.
– On selvää, että huumeiden käyttö liittyy vahvasti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jokainen annos laitonta huumetta on osa laajempaa rikollista verkostoa, jossa liikkuvat huumekauppiaat, salakuljettajat ja rikollisryhmät. Kun yhteiskunta sallii huumeiden käytön käyttöhuoneissa, se luo markkinoita rikollisuudelle ja tekee huumeiden hallussapidosta riskittömämpää käyttäjille, mutta ei poista itse ongelmaa.
– Samalla, kun käyttöhuoneet mahdollistavat huumeiden käytön, ne eivät ratkaise päihdeongelman juurisyitä. Riippuvuus ei pääty, elämänhallinta ei parane eikä yhteiskunta ole yhtään turvallisempi. Sen sijaan käyttöhuoneet voivat passivoida käyttäjiä hakeutumasta hoitoon, sillä ne tarjoavat tilan jatkaa haitallista elämäntapaa ilman välitöntä tarvetta muutokseen, Nieminen sanoo.
Artikkelia on korjattu 21.2.2025 klo 11.41.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huumeiden käyttäjät huumeiden käyttöhuoneet hoitopaikat huumeongelma huumeiden käyttö huumekuolemat huumausainepolitiikka järjestäytynyt rikollisuus sosiaali- ja terveysvaliokunta Mira Nieminen kansalaisaloite Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Poliisikansanedustaja Rintamäki: Huumausaineiden käyttäjät haluavat tehokasta hoitoa – eivät käyttöhuoneita

Kansanedustaja Garedew ei hyväksy huumeiden käyttöhuoneita: ”Huumeet ovat äärettömän vaarallisia eikä niiden käytölle ole turvallista aikaa tai paikkaa”

Narkomaanin äiti: piikkitilat eivät pelasta ketään (video)

Kun vasemmisto julistaa olevansa ”historian oikealla puolella”, niin missä se täsmälleen ottaen silloin oikeastaan on?
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













