

Antti Aimo-Koivisto
Niinistö: Pakotesääntöjä pitää selventää
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti EU:n pakotteisiin liittyvien sääntöjen selventämistä, kun hän avasi Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen maanantaina Helsingin Finlandia-talossa. Hän tarkoitti tapahtumaketjua, joka johti Venäjän valtuuskunnan jäämiseen pois Helsingin neuvotteluista.
– Keskustelun jatkaminen avoimesti on hyvin tärkeää. Siksi olisi välttämätöntä EU:lle selventää Etyjin parlamentaarisen kokouksen asemaa EU:n pakotesäännöissä, Niinistö esitti.
Niinistö muistutti, kuinka Helsingin sopimus solmittiin 40 vuotta sitten parantamaan idän ja lännen tulehtuneita välejä. Sopimus auttoi rakentamaan siltaa osapuolten välille, vaikkei ollutkaan sitova. Vaikka sopimuksen moitittiin sementoivan vallitsevan tilanteen, se antoi myös todellisia moraalisia ja poliittisia sitoumuksia, jotka pyrkivät vähentämään jännityksiä ja lisäämään ihmisten yhteyksiä idän ja lännen välillä.
Kriisin lievitys olisi taas ajankohtaista
Etykin sopimus auttoi osaltaan päättämään kylmän sodan, joka oli kestänyt jo 30 vuotta. Rauhanomainen muutos onnistui, vaikka sitä oli pidetty mahdottomana Euroopassa.
– Vaikka epäluottamus ei nyt ole kestänyt edes kolmea vuotta, jännitys on noussut epätoivottavalle tasolle. Tilanne vaikuttaa valitettavasti tähänkin kokoukseen, Niinistö pahoitteli.
Hän sanoi miettineensä, voimmeko viettää seuraavan vuosikymmenen kylmässä kamppailussa hyökäten joka kerran vastapuolen esityksiä vastaan yrittäen päästä niskan päälle? Voimmeko saavuttaa mitään, jos jokainen puoli kärsii, jos ihmishenkiä menetetään tai jo ennestään kärsiviä talouksia vaikeutetaan pakotteilla ja vastapakotteilla?
– Vastaus on, että emme voi. Eurooppa tai Venäjä – Ukrainaa mainitsemattakaan – ei saavuta mitään tällä tilanteella. Tilanteen huonontuminen pitäisi estää. Kiireisintä on lopettaa Ukrainan väkivalta, Niinistö alleviivasi.
Venäjää kaivataan Minskin sopimuksen toimeenpanoon
Hän muistutti Venäjää sen vastuusta Minskin sopimuksen toimeenpanossa.
– Meidän kaikkien pitää tukea suunnitelmaa ja vielä tärkeämpää on, että se toteutetaan kokonaan. Kaipaamme Venäjää kantamaan vastuunsa rauhan turvaamisessa ja kunnioittamaan niitä päätöksiä, jotka tehtiin tässä talossa vuonna 1975, sanoi Niinistö viitaten Etyk-sopimuksen päätöksiin rajojen turvaamisesta ja väkivallan käytöstä pidättäytymisestä valtioiden suhteita hoidettaessa.
Kanerva muistutti Kekkosen perinnöstä
Myös kokousta johtava Ilkka Kanerva (kok.) muistutti Venäjän toimenpiteiden Ukrainassa rikkoneen olennaisia sopimuksia.
– Muistuttaisin 40 vuoden takaisen presidenttimme Urho Kekkosen sanoista: Turvallisuus ei merkitse aitojen nostamista, vaan porttien avaamista. Vuoropuhelu sisältää myös Venäjän, mutta emme voi sulkea silmiämme siltä, kuinka kauas Ukrainan tilanne on siirtynyt Helsingin hengestä, Kanerva pahoitteli.
Hän esitti Niinistön tavoin, että EU:n pakotteiden vaikutus Etyjin työhön pitää selvittää.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini: Kriisin ratkaisun pitää kunnioittaa Ukrainan itsemääräämisoikeutta

Kimmo Kivelä: Venäläisten poisjäänti latistaa tunnelmaa
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.














