

Martti Kainulainen Lehtikuva
Kimmo Kivelä: Venäläisten poisjäänti latistaa tunnelmaa
Etyjin kokouksiin osallistuu myös perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä. Hän sanoo venäläisten poisjäännin latistavan Etyjin juhlakokouksen tunnelmaa, liennytyksen henkeä ei oikein synny.
– Kyllä tämä tilanne on vaikea ja sen kyllä aistii täällä. Täällä on hiukan vaisu ja apaattinen tunnelma, Kivelä harmitteli.
– Etyj on kuitenkin vuoropuhelun foorumi. Jos joku jää pois, niin ei se sitä vuoropuheluhenkeä paranna, Kivelä jatkoi.
Ratkaisu ei perusteeton, vaikka se yllätti
Kivelä painotti myös, ettei tällaista ratkaisua ole tietenkään kevyin perustein tehty. Sitä on harkittu varmasti tarkasti – vaikka Kivelä itse yllättyikin päätöksestä kovasti.
– Mutta pahoin pelkään, että tästä jää Suomelle Musta Pekka ja se voi aiheuttaa särön myös Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin, Kivelä aprikoi.
Koepallo Suomen suuntaan?
– Mutta on selvää, että Venäjällä oli oma käsikirjoituksensa tähän. Pidän mahdollisena, että kun Venäjältä valittiin juuri nämä kuusi ehdokasta, niin se oli osa tätä pelikuviota ja koepallo Suomen suuntaan. Niin että syytä on sysissä ja sepissä. Kivelä painotti.
– Mutta kyllä tämä tunnelmaan vaikuttaa ja se on ikävää, kun tämä on meille tärkeä kokous, koska Etyj on meidän lapsemme ja tämä tunnelma invalidisoi Etyjin henkeä, Kivelä pahoitteli.
Kivelä osallistuu itse työryhmään, joka käsittelee tiedettä, teknologiaa ja kaupan kysymyksiä. Mm. Yhdysvallat esittää, että hankinnoissa käytettäisiin eettisesti oikein tuotettuja tuotteita eikä suosittaisi kauppaketjuissa esimerkiksi ihmiskauppaa.
– Nyt täytyy toivoa, että kun syksyllä on Etyjin parlamentaarinen syyskokous Mongoliassa ja Venäjä on ilmoittanut sinne tulevansa niin että se jatkuisi niin kuin tähänkin asti, Kivelä toivoi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Niinistö selvitti Venäjän edustajien epäämisen taustat

Soini: Kriisin ratkaisun pitää kunnioittaa Ukrainan itsemääräämisoikeutta
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











