
LEHTIKUVA
Oppositiolla puurot ja vellit sekaisin – Eerola korjasi: Turvapaikanhakijoita ei kotouteta
Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Juho Eerola lyttäsi opposition vastaesitykset heti keskustelun alettua, kun hallitus esitti kärkihankkeensa eduskunnalle keskiviikkona.
Hän aloitti vihreiden ja vasemmistoliiton pitkään ajamasta perustulohankkeesta.
– Vasemmistoliitto ja vihreät puhuivat perustulokokeilusta, joka on ollut molempien puolueiden tavoitteissa ja ohjelmissa jo pitkään. Mutta kun te olitte hallituksessa, minkäänlaista kokeilua ei kuitenkaan toteutettu! Olkaa nyt iloisia, kun tämä hallitus sitä kokeilee, Eerola muistutti.
Turvapaikanhakijoita ei kotouteta
Eerola muistutti oppositiota myös väärien termien käyttämisestä puhuttaessa turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajien kotouttamisesta.
– Samat puolueet ja RKP puhuivat maahanmuuttajista, jotka todellisuudessa ovat turvapaikanhakijoita. Heistä nykytiedon mukaan 70 prosenttia käännytetään maasta ja ehkä useampia, kun uudet säännöt tulevat voimaan. On resurssien tuhlausta kotouttaa heitä, eikä muutenkaan pitäisi sotkea käsitteitä: turvapaikanhakijat eivät ole kotouttamistoimien piirissä. Heille ei kuulu kotouttaminen. Voimavarat pitää säästää heille, jotka tänne jäävät, Eerola painotti.
Eerola antoi tunnustusta vasemmistoliitolle ja vihreille, että heillä oli jonkinlaista vakavuutta puheissaan, mutta SDP:n keinot hän teilasi vähäpätöisiksi.
– SDP lähinnä esitteli pelkät otsikot ilman minkäänlaista sisältöä. Ja sitten he väittävät, että tässä on heidän vaihtoehtonsa. Sitä paitsi: sisällöllä tai ilman, te olisitte voineet toteuttaa ne jo edellisen hallituskauden aikana, Eerola jyräsi.
Keskusta tuomitsi myös
Myös keskustan ryhmäpuhuja Olavi Ala-Nissilä totesi SDP:n keinot keveiksi.
– Pikkunäppärää. Viime vaalikaudella otitte suhteellisesti eniten velkaa. Tulkaa tekin SDP:ssä rakenteellisen uudistamisen tielle. Me emme nyt maaseudun yrittäjiä ja työskenteleviä pilkkaamalla menesty, Ala-Nissilä korosti ja kehotti jättämään ”unelmahöttöpuheet” syrjään.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäntylä: Hallitus harkitsi asumistuen ratkaisuja huolellisesti

Eerola: Maahanmuuton kustannuksista pikainen selvitys

Hallituksella tiukat tavoitteet

Mäntylä: SDP:llä ei mainintaakaan lapsista, vanhuksista tai omaishoitajista
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.
Uusimmat

Kaisa Garedew: ”Suomen olisi aika irtaantua koko WHO:sta”

Israel iski Iranin ydinlaitoksiin

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää