

LEHTIKUVA
Packalén vaatii poliisin määrärahoihin pysyvää ylivaalikautista korotusta: ”Lisätalousarviot eivät voi muodostua pitkäaikaiseksi ratkaisuksi poliisin rahoitusongelmiin”
Poliisikansanedustaja Tom Packalén on jättämässä toimenpidealoitteen poliisin määrärahan alijäämän korjaamisesta ja määrärahojen turvaamisesta pysyvälle tasolle ylivaalikautisesti. Packalén ei pidä alimitoitettua budjettia ja toistuvia lisätalousarvioita järkevänä ratkaisuna poliisin rahoitusongelmiin.
– Pysyvän rahoituksen puute vaikuttaa suoraan poliisin toimintaan ja sen suunnitteluun. Alimitoitettua budjettia ja toistuvia lisärahoituksia ei voi kutsua järkeväksi julkisten varojen käytöksi, sanoo Tom Packalén.
Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin
Toimenpidealoitteessaan Packalén haluaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla poliisin budjetti ensi vuodelle turvataan korjaten 30 miljoonan euron alijäämäisyys. Samalla hän vaatii, että poliisin määrärahoihin tehdään pitkän tähtäimen pysyvä resurssilisäys, jolla poliisin määrärahat turvataan pysyvälle tasolle ylivaalikautisesti.
– Kuten toissaviikon kyselytunnilla kuulimme, poliisin määrärahojen lisääminen nähdään tärkeänä sisäisen turvallisuuden kannalta yli puoluerajojen. Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin. Lisätalousarviot eivät voi muodostua pitkäaikaiseksi ratkaisuksi poliisin rahoitusongelmiin, Packalén painottaa.
Turvallisuus taataan vain riittävillä resursseilla
Packalén muistuttaa, että vain riittävät resurssit mahdollistavat poliisin toimintakyvyn sisäisen turvallisuuden takaamiseksi ja vain tällöin kansalaisten luottamus poliisiin voi säilyä jatkossakin korkealla.
Toimenpidealoite on kaikkien kansanedustajien allekirjoitettavissa 1.10.2021 asti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliisin määrärahat poliisin budjetti poliisin resurssit toimenpidealoite Alijäämä Sisäinen turvallisuus Poliisi Tom Packalén
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnassa keskusteltiin sisäisestä turvallisuudesta – Leena Meri: Terrorismi ja muu vakava rikollisuus eivät jutustelemalla poistu

Hallitus vaarantaa suomalaisten luottamuksen viranomaisiin – Mäkelä: ”Turvallisuus on perusoikeus”

Rantanen budjettiriihessä päätetystä poliisien rahoituksesta: ”Pitääkö ministeri Ohisalo poliiseja pilkkanaan?”

Perussuomalaiset: Suomalaisten turvallisuus jää maailmanparantamisen jalkoihin – tällä kertaa poliisien määrä leikkurissa

Perussuomalainen vaihtoehto priorisoi: Suomalaiselle turvaa, hyviä palveluita ja enemmän ostovoimaa

Suomalaisten elämä ja arki kallistuvat entisestään – Leena Meri: ”Hallituksen suloinen sumutus ei muuta tosiasioita”

Junnila talousarvioesityksestä: ”Kuulostaako nousukaudella otettu lähes 7 miljardin lisävelka vastuulliselta ja suhdannetilanteen edellyttämältä?”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












