
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

LEHTIKUVA Mikko Stig
Taloustutkimuksen julkaiseman kyselyn mukaan selkeä enemmistö (64 prosenttia) suomalaisista haluaisi, että ruotsin kieli olisi vapaavalintainen kouluaine. Perussuomalaisia äänestävistä 76 prosenttia haluaisi ruotsista vapaavalintaisen. Kaikkien suurten puolueiden kannattajien enemmistö toivoisi samaa.
Perussuomalaisen lehden haastattelema Suomalaisuuden liiton toiminnanjohtaja Pekka M. Sinisalo tulkitsee tuloksia seuraavasti:
– Tulokset ovat yhteneviä Suomalaisuuden liiton teettämien aikaisempien tutkimusten kanssa. Kaksi kolmesta suomalaisista on toivonut pakkoruotsin poistamista jo 20 vuoden ajan. Olemme teettäneet omat tutkimuksemme niin ikään Taloustutkimuksella.
Ruotsin kielen pakollisuutta perustellaan ruotsinkielisten oikeudella saada palvelua omalla kielellään. Sinisalon mielestä tämä peruste on usein käytetty, mutta hän pitää sitä täysin kestämättömänä.
– Ei oppiaineita opetella sen vuoksi, että oppilaista tehtäisiin palvelijoita muille ihmisille. Aineiden tulisi olla hyödyllisiä oppijalle itselleen. Pakkoruotsivaatimus heijastelee vanhaa piika ja renki –asennetta.
Suomalaisuuden liitto on ollut mukana 50000 nimeä keränneessä pakkoruotsia vastustaneessa kansalaisaloitteessa. Sinisalon mukaan aloite ja nimet tarkastetaan ensin ministeriössä, aloite jätetään sitten eduskuntaan. Tarkkaa ajankohta ei ole vielä lyöty lukkoon.
Niinistö toivoo aloitteelle asiallista vastaanottoa
SDP:n kannattajien keskuudessa vastustetaan pakkoruotsia lähes yhtä voimakkaasti kuin perussuomalaisissa. Selkeä 73 prosentin enemmistö luopuisi pakkoruotsista, 22 prosenttia säilyttäisi sen. Kansanedustaja Jussi Niinistön (ps) ei kuitenkaan lähde arvuuttelemaan SDP:n puoluejohdon perusteluja pakkoruotsissa sinnittelylle, mutta toteaa, että ristiriita syventää johdon ja kannattajien välistä juopaa.
Hänen mukaansa Taloustutkimuksen teettämän kyselyn tulokset osoittavat, että kansalaisaloite pakkoruotsin poistamiseksi on tarpeellinen.
– Aloitteella on Suomen kansan tuki takanaan. Tulos ei yllättänyt, se on linjassa aiempien vastaavien mielipidemittausten kanssa.
Niinistö toivoo kansalaisaloitteelle yhtä asiallista vastaanottoa kuin taannoiselle turkistarhausaloitteelle.
– Toivon, että pakkoruotsialoite etenee lähetekeskustelun jälkeen asianomaiseen valiokuntaan, joka tekee siitä mietinnön. Ja sitä kautta eduskunta pääsee asiasta äänestämään.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää