

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Paljon elvytystä – paljon velkaa ja olematonta kasvua
Euroopan komissio ja EU:n eteläiset jäsenmaat ovat luonnehtineet unionin elvytyspakettia käänteentekeväksi hetkeksi. Sitä se voi toden teolla ollakin, joskaan ei varmastikaan siinä merkityksessä kuin mitä komissio toivoo. Posketon elvytys kanavoituu tehottomiin projekteihin. Velat toki kasvavat reippaasti. Aiheesta kirjoitti taloustieteen tohtori Daniel Lacalle.
Kaikki Euroopan maat eivät ehtineet edes toipua kymmenen vuotta sitten leimahtaneesta eurokriisistä huomattuaan olevansa taas uuden talouskriisin kourissa.
Hidas toipuminen johtuu Daniel Lacallen mukaan raskaasta velkataakasta. Lisäksi julkisvalta nostaa kaiken aikaa lisää uutta syömävelkaa.
EU:n elpymispaketti lisää yhtä lailla velkataakkaa. Jotkut jäsenmaat saavat yhteisestä velasta hyötyä huokeamman lainakoron vuoksi, kun taas Suomen kaltaiset jäsenmaat maksavat EU-velasta enemmän verrattuna omissa nimissä nostettuun velkaan.
Aiemmin heikot saavutukset
Lacalle muistuttaa vuosien 2014-19 välisenä aikana toimeenpantua Junckerin elvytyssuunnitelmaa. Tämä raha ohjattiin investointeihin.
Euroopan komissio arvioi itse, että viiden vuoden aikana ohjelma kasvatti bruttokansantuotetta keskimäärin 0,9 prosenttia ja se loi 1,1 miljoonaa työpaikkaa. Nämä työpaikat maksoivat 439 miljardia euroa.
Lacalle kirjoittaa niin sanotun fiskaalikertoimen olevan olematonta raskaasti velkaantuneiden maiden kohdalla. Fiskaalikerroin suhteuttaa julkisen vallan sijoittaman panoksen sijoituksesta saatavaan tulokseen nähden.
Toisin ilmaistuna Junckerin suunnitelman yhteen työpaikkaan upotettiin noin 400 000 euroa.
Espanjan hallituksen laskelmien mukaan EU:n elpymispaketin rahoilla luodaan kaksitoista työpaikkaa jokaista käytettyä miljoonaa euroa kohden. Fiskaalikerroin on laskelmissa jo merkittävästi parempi ollen silti katastrofaalisen heikko.
Espanjan hallitus on tuskin rakentanut laskelmaansa sen varaan, että rahaa katoaa tehottomiin kohteisiin.
Eivätkö tuottavat investoinnit kiinnosta?
Euroopan keskuspankki on jo vuosien ajan ylläpitänyt nollakorkolinjaa. EKP on omalla rahapolitiikallaan kannustanut yrityksiä investoimaan sekä perustamaan uusia yrityksiä.
Euroopan komissio on ilmeisesti haistanut jostain satojen miljardien edestä kannattavaa liiketoimintaa, mikä on jostain selittämättömästä syystä jäänyt yksityisiltä yrittäjiltä huomaamatta.
Lacalle arvelee, että julkisella rahalla tehtävät investoinnit ovat todennäköisesti kannattamattomia. Muutoin ne olisi tehty jo.
Hän peräänkuuluttaa yksityisiä investointeja, eikä julkiseen velkaan ja kulutukseen pohjautuvaa taloutta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksa ja Italia napit vastakkain euroalueen yhteisestä talletussuojasta – Etelä-Euroopassa toivotaan Saksan vaalien myötä yhteistä riskinkantoa

Saksan valtapuolueet eri linjoilla talouspolitiikan ja EU-politiikan suhteen – CDU budjettikurin kannalla, vihreät paisuttaisi velkaa ja yhteisvastuuta, demarit putoamassa kokonaan kyydistä

Italian keskuspankin johtajalta läjä avauksia: EU:lle pysyvästi yhteistä velkaa, verotusoikeuksia ja talouskurisäännöt roskakoriin

Korruptoituneimmat maat elvytyspaketin suurimpia saajia – Ranne: ”Päihdeongelmaiselle ei anneta tuikkua murheeseen”

Taloustieteen professorit ylenpalttista elvytystä vastaan – Matti Virén: ”Julkiset menot eivät ole mikään kasvun lähde”

Suomen ajettava EU:ssa häpeämättä omaa etuaan – Mäkelä: ”EU:n tulee olla vahvojen itsenäisten kansallisvaltioiden liitto”

Hallituksen ”Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista” -malli polttaa suomalaiset loppuun – Ari Koponen: ”Etelään jaetuille velkamiljardeille olisi ollut käyttöä Suomessakin”

300 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen – Suomen osuus EU:n elpymisrahoista pienenee taas
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.














