
PS ARKISTO
Peltokangas toivottaa esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta tervetulleeksi hallintovaliokuntaan: Kysymys on Suomen turvallisuuden lisäämisestä
Tänään lähetekeskustelussa oli hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Kansanedustaja Mauri Peltokankaan mukaan kyseessä on jälleen yksi jo hallitusneuvotteluissa sovittu maahanmuuttopolitiikan kiristystoimenpide, jolla pyritään tehostamaan laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden maasta poistamista ja turvaamaan paremmin yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus sekä kansallinen turvallisuus.
– Esityksen pihvinä on siis se, että hallitus lisää mahdollisuuksia ottaa ulkomaalainen säilöön, mikäli hänestä on vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, Mauri Peltokangas selventää ja jatkaa:
– Esityksen mukaan säilöönoton enimmäiskestoa pidennetään kahdestatoista kuukaudesta kahdeksaantoista kuukauteen eli puoleentoista vuoteen tilanteissa, joissa kysymys on henkilön maasta poistamisesta.
Esitys luo turvallisempaa Suomea
Peltokangas kuvailee runoudeksi korvilleen esityksen kohtia, jotka mahdollistaisivat myös säilöönoton enimmäiskeston pidentämisen ennen maastapoistamispäätöksen tekemistä. Enimmäiskestoa pidennettäisiin nykyisestä kuudesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen yleiseen järjestykseen ja yleiseen turvallisuuteen sekä kansalliseen turvallisuuteen liittyvissä tilanteissa.
– On aina olemassa vaara, että esimerkiksi pakkopalautuksen kohteeksi joutuva henkilö alkaa pakoilemaan viranomaisia palautuksen välttämiseksi. Tällaiset laittomasti maassa oleskelevat henkilöt, joiden olinpaikasta tai tekemisistä viranomaiset eivät tiedä mitään, ovat itsessään turvallisuusriski, Peltokangas summaa ja toteaa painokkaasti:
– Älämölö pois! Meillä on kaikilla muistissa, mitä esimerkiksi Turussa tapahtui.
Myös maahantulokieltoon uudistuksia
Peltokangas nostaa esiin myös lakiin lisättäväksi esitettävät säännökset pysyvän oleskeluluvan peruuttamisesta ja maahantulokiellon määräämisestä Suomen ulkopuolella oleskelevalle henkilölle, joka vaarantaa yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansallista turvallisuutta. Lisäksi lakiin lisättäisiin esityksellä mahdollisuus määrätä kolmannen maan kansalaiselle määräaikainen maahantulokielto 15 vuodeksi.
– Nykyisellään laki mahdollistaa enintään viiden vuoden määräaikaisen ja toistaiseksi voimassa olevan maahantulokiellon, Peltokangas selventää ja pohtii:
– Tällaiset uudistukset olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että nyt nämä oikeat asiat Suomen ja suomalaisten turvallisuuden eteen toden totta tehdään.
Esitys on vastuullista politiikkaa
Peltokangas ihmettelee viimeaikaisia sinisilmäisiä puheita siitä, että kova maahanmuuttopolitiikka on Suomelle jokin mainehaitta ja vähentää houkuttelevuuttamme työperäiselle maahanmuutolle. Hänen on vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, miten heikkotasoisen tai jopa turvallisuusuhkia aiheuttavan maahanmuuton vaikeuttaminen vaikuttaisi mitenkään negatiivisesti asianmukaisesti Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten työntekijöiden tai opiskelijoiden elämään.
– Kysymyshän on turvallisuuden lisäämisestä Suomeen. Siinä on kyse yhtä lailla heidänkin turvallisuutensa takaamisesta, Peltokangas pohtii ja jatkaa:
– Minun nähdäkseni turvattomuus ja maahanmuutosta johtuvien ongelmien käsiin räjähtäminen ovat juuri niitä kansainvälisiä mainehaittoja, joista ennen lintukotonakin tunnettu länsinaapurimme Ruotsi tänä päivänä ikävä kyllä kärsii. Viisautta on välttää Ruotsin tie.
Suomen Uutiset
Lue myös
Tavio kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta: Kehitysyhteistyövarojen käyttöä valvotaan tehokkaasti – kumppanimaiden tulee ottaa vastaan omia palautettavia kansalaisiaan
Garedew hallituksen linjoilla kehitysyhteistyöstä: “Meillä ei ole varaa toimia koko maailman pelastajina”
Keskusta kritisoi jättileikkauksia kehitysapuun – Koponen: ”Käsittämätöntä, että keskusta haluaa lähettää lisää velkarahaa Afrikkaan”
Bergbom kehitysapukeskustelusta: Neljä vuotta vihervasemmiston kanssa on valitettavasti muuttanut keskustaa surulliseen suuntaan
Eerola: Hallituksen esitys ulkomaalaislain muutoksesta tehostaa maahanmuuttopolitiikkaa
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maasta poistaminen yleinen järjestys kansallinen turvallisuus Ruotsin tie maahantulokielto turvallisuusriskit Säilöönotto pakkopalautukset Mauri Peltokangas Ulkomaalaislaki Maahanmuuttopolitiikka Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Sisäministeri Rantanen maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä: ”Jos ei ole lupaa pitää poistua – tavalla tai toisella”

Näin maahanmuuttoa ollaan tiukentamassa

Rajamenettelylaki lähti lausuntokierrokselle – laki antaa työkaluja muuttoliikkeen hallintaan, mutta ei ole ratkaisu itärajan tilanteeseen

Ulkomaalaislakia uudistetaan hallitusohjelman hengessä: Turvapaikanhakuun tiukennuksia ja biometriatiedot jakoon

Keskusta kritisoi jättileikkauksia kehitysapuun – Koponen: ”Käsittämätöntä, että keskusta haluaa lähettää lisää velkarahaa Afrikkaan”
Keskusta kritisoi voimakkaasti eduskunnassa kehitysapuun tehtäviä mittavia leikkauksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen hämmästelee keskustan linjaa.
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












