

Peruskoulu on pilattu, matikkaosaaminen on enää muisto vain – Sakari Puisto ja Jussi Halla-aho kertovat, mistä huono kehitys johtuu
Peruskoulu on myllätty ja päivitetty piloille. Oppimistulokset laskevat vuodesta toiseen, ja Suomen asema matemaattis-luonnontieteellisten aineiden huipulla on enää kaukainen muisto. Virokin pyyhkäisi ohi Pisa-tuloksissa. Perussuomalaiset havaitsee useita syitä rappeutumiselle, joka koulumaailmassa paraikaa jyllää.
Opetusministeri Li Andersson kieltäytyy näkemästä syy-yhteyttä maahanmuuton ja oppimistulosten heikkenemisen välillä.
Katso kouluja koskeva eduskunnan kyselytunnin kooste (juttu jatkuu videoikkunan alapuolella):
Kansanedustaja Sakari Puisto toimittaja Suomen Uutisten haastattelussa
Vihervasemmisto monimutkaisi Suomen koululaitoksen ja ajoi kriisiin
Suomen Uutiset on uutisoitunut Suomen koulun kriisistä vuosien varrella. Kaksi vuotta sitten ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi valtiotieteen lisensiaatti Mai Allon raportin nimeltään Koulukirja.
Allo purki kirjassaan 10 peruskouluun liittyvää myyttiä ja esitti yhtä monta valuvikoja korvaavaa politiikkasuositusta. Teos pureutui koulujen politisoitumiseen ja vaati paluuta perusasioihin: tietojen ja taitojen oppimiseen edistyksellisten asenteiden omaksumisen sijaan.
Kirjan ydinviesti oli se, että vasemmiston pilaama koululaitos on palautettava raiteilleen.
Maahanmuutto vaikuttaa kouluihin – opetusministeri ei tätä myönnä
Perussuomalaiset toivat esiin koulujärjestelmän hätätilaa eduskunnan kyselytunnilla 19.1.2023.
– Suomessa on suurin maahanmuuttajataustaisten ja muun väestön oppimistulosten välinen ero koko länsimaissa, totesi perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto.
Puisto on itse väitellyt filosofian tohtoriksi Cambridgen yliopistossa vuonna 2004.
Maahanmuutosta johtuva koulujen segregaatio eli alueellinen eriytyminen on todellinen ilmiö. Se on myös vihervasemmiston kipukohta, jota he väistelevät tehokkaasti.
– Ongelmaa pyritään lakaisemaan maton alle, koska sen ratkaisemiseen ei ole muita vaikuttavia keinoja kuin haitallisen maahanmuuton vaikeuttaminen ja vähentäminen, selkeytti Jussi Halla-aho, filosofian tohtori hänkin.
– Se taas ei maahanmuuttohurmoksessa eläville puolueille käy, hän korvensi.
Järjestelmätason ongelmia ei pystytä ratkomaan, mikäli tosiasioita ja juurisyitä ei kyetä tunnistamaan. Ongelmat eivät poistu maahanmuuttoa lisäämällä. Ongelmien syynä eivät ole lapset vaan lyhytnäköinen maailmanpelastelupolitiiikka.
MARIA ASUNTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset julkaisi toimenpiteitä peruskoulun korjaamiseksi: Vuonna 2018 esityksillemme lähinnä tuhahdeltiin – ”Nyt koulujen ongelmat ovat tulleet kaikkien silmille”

Oppimistulokset laskussa, ongelmat kasvussa – miten suomalainen peruskoulu saadaan raiteilleen?
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












