

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso: Ministeriön toveripaneelin tuottaman raportin ehdotukset suoraan diktatuurista
Perussuomalainen Nuoriso vaatii ministeriötä keskeyttämään välittömästi kansalaispaneelin tuottaman sananvapautta koskevan raportin valmistelun. “Kansalaispaneelin” tuottamassa raportissa ehdotetaan mm. ilmianto-organisaatiota ja antitrolleja, jotka valvoisivat sosiaalisen median keskustelua.
Perussuomalainen Nuoriso katsoo, että raportissa esitetyt keinot olisivat äärimmäisen vahingollisia sananvapaudelle ja loukkaisivat keskeisiä perusoikeuksia törkeällä tavalla.
– Olen äärimmäisen hämmästynyt siitä, että ministeri Sirpa Paatero kehtaa silmiään räpäyttämättä esitellä tämän kaltaisia raportteja ja vielä todeta, että valmistelutyö niiden saattamiseksi eteenpäin lainsäädännöllisessä prosessissa alkaa. Onko Suomen hallitus sokaistunut koronakriisin varjossa perusoikeuksien merkityksestä? kysyy järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
– Vaadimme, että ministeri Paatero pitää uuden tiedotustilaisuuden, jossa hän toteaa raportin esittämät keinot loukkaaviksi demokratiaa ja sananvapautta kohtaan. Ministeriltä voisi olettaa edes perustason ymmärrystä perusoikeuksista ja sananvapaudesta.
Ärsyttävän puheen sietäminen on sananvapauden hinta
Perussuomalainen Nuoriso muistuttaa, että sananvapauden hinta on myös loukkaava ja ärsyttävä puhe. Jos yhteiskunta pyrkii sensuroimaan omien kansalaistensa puheita vielä nykyistäkin enemmän, ollaan tilanteessa, jossa Suomea ei voi hyvällä tahdollakaan enää kutsua oikeusvaltioksi.
Nuorisojärjestöstä todetaan, että jos vastaava ehdotus olisi tullut esimerkiksi Unkarista, niin Yleisradiolla olisi jo tähän mennessä järjestetty useita keskusteluita, joissa ehdotukset haukuttaisiin pystyyn. Perussuomalainen Nuoriso toivoo jokaisen suomalaisen ottavan osaa keskusteluun – vielä se on mahdollista.
Mitä tekevät demarit sitten, kun valta vaihtuu?
– Paateron ja kumppaneiden tulisi ymmärtää, että ne sananvapautta kaventavat lait pätevät silloinkin, kun he eivät ole enää hallituksessa. Mitä demarit sitten tekevät, kun valta vaihtuu? Hallitusasemasta on helppo olla ymmärtämättä sitä, miten oppositiossa voi vaikuttaa valtakunnanpolitiikkaan, jos kaikki kritiikki kielletään ’maalittamisena’, pohtii järjestön hallituksen jäsen Lauri Laitinen.
– Tekin olitte juuri neljä vuotta oppositiossa, mutta sen ajan näköjään unohtaa helposti. Vasemmalla laidalla on jo tarpeeksi ilmianto-organisaatioita, jotka ajavat väärämieliset ulos työpaikoista ja somealustoista. Viimeinen asia, joka voisi vielä pahentaa asiaa, olisi antaa valtion mandaatti tällaiselle toiminnalle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- antitrollit ilmianto-organisaatio Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom koronakriisi Sirpa Paatero perusoikeudet Oikeusvaltio Sosiaalinen media Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vallin ja Immonen: Sananvapauden toteuduttava somessa – demokratia on turvattava

Sotilasliitto Nato ja hallitus etsivät yhdessä hallitusta kritisoineita kansalaisten viestejä tekoälyn avulla – hyökkäykseksi tulkittu muun muassa hallintotavan julkinen arvosteleminen

Perussuomalainen Nuoriso vastustaa yliopiston äärivasemmistolaista pakkositouttamista

Perussuomalaisen Nuorison terveiset hallitukselle: ”Loppu haihattelulle – nyt on kohennettava tavallisten suomalaisten elämää”

Lakivaliokunnan PS ja KD: Euroopan komissio hamuaa lisää toimivaltaa ja jäsenvaltioihin ilmiantajia valvomaan nettikirjoittelua – ”Komissio on matkalla nykyajan keskuskomiteaksi”

Perussuomalaisen Nuorison avoin vetoomus kansanedustajille: ”Hylätkää elpymispaketti”

PS-nuorisojärjestö Valavuori-tapauksesta: Vihervasemmiston mielipidevainot ovat menneet liian pitkälle

Leena Meri: Oikeusministeriöllä kummallinen Antirasisti-kampanja

Lakivaliokunnan perussuomalaiset digipalvelusäädöksestä: ”EU haluaa nettisiviilipoliisit Suomeenkin”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää