

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisaktiivit joutuivat väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Turun vapputapahtumassa – henkilövahingoilta vältyttiin
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin 1. varapuheenjohtaja, Liedon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juhani Pilpola välttyi täpärästi vakavammilta vahingoilta perussuomalaisten vapputilaisuudessa Turussa perussuomalaisiin vihamielisesti suhtautuvan häirikön heitettyä lasipullolla perussuomalaisaktiiveja perussuomalaisten teltalla.
Viime vapunpäivänä Varsinais-Suomen perussuomalaisaktiivit olivat kokoontuneet tyypilliseen vapputapahtumaan Turun Rantakadulla. Ilma oli kaunis ja väkeä liikkeellä sankoin joukoin. Vappupuheita pitivät muiden muassa ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Ville Tavio, Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Åland ja monet Turun kaupunginvaltuutetut.
– Yhtäkkiä joku mieshenkilö alkoi huudella kadulta meidän teltallemme kaikenlaisia hävyttömyyksiä ja alatyylisiä huutoja. Kun emme hänen huuteluistaan provosoituneet, hän lähti pois kaupungin suuntaan. Jatkoimme siinä keskustelua Paimion Perussuomalaisten puheenjohtajan Matti Mäkelän kanssa, mutta sitten kävi niin, että sama kaveri tuli takaisin ja heitti meitä kohti lasipullon, kertoo Liedon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juhani Pilpola.
Lasinsiruja ropisi kengille
Kaikeksi onneksi pullo särkyi johonkin tolppaan osumatta keneenkään paikalla olleista perussuomalaisista. Lasinsiruja ropisi Pilpolan kengille, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut. Pullonheittäjä lähti juoksemaan karkuun, ja ministeri Tavion turvamies syöksyi hänen peräänsä ja sai häirikön kiinni.
– Asiasta tehtiin rikosilmoitus poliittisen toiminnan häirinnästä, ja syyte tulee kai vaaran aiheuttamisesta. Kun ehdin kotiin tunnin päästä tapahtumasta, poliisi soitti ja kuulusteli minua varmaan tunnin verran siitä, mitä oli tapahtunut, Pilpola muistelee.
Valtava viha perussuomalaisia kohtaan
Vuosikymmeniä perussuomalaisten ja sitä ennen SMP:n toiminnassa mukana ollut Pilpola ei ennen Turun vapputapahtumaa olisi ikinä osannut kuvitellakaan joutuvansa vielä itsekin joskus sellaiseen tilanteeseen, että häntä heitetään pullolla poliittisten mielipiteidensä takia, vaikka Pilpola tuskin olikaan summittaisesti aktiiveja kohti pullolla tähdänneen miehen varsinainen kohde.
– Valtava viha tällä miehellä meitä kohtaan varmaan on, mutta sitä en osaa sanoa, mistä se kumpuaa. Aggressiivisia ihmisiä aina jostain ilmestyy. Oli mahdottoman hyvä asia, että tällainen turvamies oli paikalla, joka tarttui asiaan saman tien niin että kaveri ei päässyt vain luikahtamaan karkuun. Heitä ei kuitenkaan yleensä ole paikalla muuten kuin silloin kun on ministeritason vierailijoita läsnä, Pilpola pohtii.
– Tästä voi oppia ainakin sen, että tuollaisissa tilaisuuksissa näköjään pitää olla tarkkana ja varovainen tällaisten yllättävien hyökkäysten varalta. Ihmisten pitää olla tuolla teltoilla tarkkana, etteivät saa yhtäkkiä esimerkiksi pullosta päähänsä.
Artikkelia muokattu 29.5.2024 klo 15.29 ja siihen on lisätty Paimion Perussuomalaisten puheenjohtaja Matti Mäkelä, joka sai osansa häirikön hyökkäyksestä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Matti Mäkelä Vappu 2024 häiriötilanne poliittiset mielipiteet Jyrki Åland poliittinen toiminta vaaran aiheuttaminen Hyökkäys Poliittinen väkivalta Häiriköinti Turku Ville Tavio Juhani Pilpola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreän tukitiimin hermot alkavat pettää: Haaviston kanssa keikkaileva kansanedustaja Fatim Diarra julkaisee yön pimeinä tunteina tekstin, jossa hän väittää Halla-ahoa fasistiksi

SDP hämmästyttävän ylimielisenä – Miko Bergbomia kohtaan esitetty halveksiva kommentti tallentui videolle

Helsingin kaupunki puuttui vaaleihin repimällä PS-vaalimainokset alas – tällaisen tutkintapyynnön puolue teki poliisille

Törkeää vaalihäirintää Turussa: Perussuomalaisten tarra oli jollekin liikaa – rikkoi piirin puheenjohtajan auton ikkunat
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













