

Mielenosoitus turvapaikanhakijoiden palautusta vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä 3. huhtikuuta 2017. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kotouttamisen onnistumisesta: Tarvitaan enemmän kotiutusta kuin kotoutusta
Eduskunta keskusteli eilen maahanmuuttajien kotouttamisen toimivuudesta, josta tarkastusvaliokunta oli antanut yksimielisen mietintönsä. Puolueet kiittelivät yksimielisyydestä ja pitkäjänteisestä työstä, mutta itse raportti antoi pyyhkeitä kotoutumisen tasosta.
Virheistä voi ja pitää oppia
Perussuomalaisten kansanedustaja, tarkastusvaliokunnan jäsen Olli Immonen toivoo, että mietintö toimii ohjenuorana seuraavalle hallitukselle. Virheistä voi hänen mukaansa oppia.
– On tosiasia, että kotouttaminen ja kotoutuminen eivät ole onnistuneet Suomessa hyvin. Tämä näkyy muun muassa tiettyjen maahanmuuttajaryhmien heikkona työllistymisenä, heikkona kielitaitona, sekä myös rikostilastoissa. Velvoittavuutta kotoutumisessa tulee lisätä, Immonen totesi.
Kotouttamista ei tarvittaisi ilman elintasosiirtolaisuutta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio huomautti lisäksi, ettei koko kotouttamisbyrokratiaa tarvittaisi, jos ei olisi sosiaaliturvaperusteista maahanmuuttoa käynnissä.
– Ei työperäisillä maahanmuuttajilla ole mitään tarvetta mihinkään kotoutumispalveluihin ja muihin. He kyllä sopeutuvat yhteiskuntaan aivan erinomaisesti. Koko kotouttamishomma on epäonnistunut, koska se suuntautuu liikaa kantaväestön ja yhteiskunnan muuttamiseen. Kaikki positiivinen diskriminaatio, kaikki etuoikeudet ja kaikki erityispalvelut tulisi pikemminkin pyrkiä lopettamaan ja siirtymään maahanmuutossa työperäiseen maahanmuuttoon. Se on aivan oikein, Tavio kuittasi.
Suomalainen kulttuuri ja lainsäädäntö selväksi
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri kiitteli siitä, että vihdoin keskustellaan maahanmuuton ja kotoutumisen ongelmista. Meri korosti kielitaitoa ja suomalaisen kulttuurin ja lainsäädännön sisäistämistä.
– Tämä kielikoe on erittäin tärkeä. Jos miettii, että henkilö saa ilmaisia tulkkauspalveluja vuosikausia, niin totta kai se oma motivaatio laskee. Itse mietin, että jopa viranomaismenettelyissä voisi edellyttää tiettyjä omavastuita, jos henkilö ei ole suorastaan viitsinyt opetella kieltä, koska jokainen oppii kieliä, jos näin haluaa, Meri totesi.
– Vaikka tulisi kielteinen turvapaikkapäätös, niin siitä huolimatta pitää tulla ehdottoman selväksi, miten täällä maassa toimitaan. Ministeri puhui jostakin kulttuurisesta esteestä kielikoulutukseen. Toivottavasti ette tarkoittanut sitä, että kulttuurillinen este on mahdollisuus kieltäytyä kielikoulutuksesta, Meri ihmetteli.
Maahanmuuttoa markkinoitu lääkkeenä
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä piti keskustelua kotouttamisesta lähinnä outona, koska kukaan ei tuntunut kysyvän, mihin sitä kotouttamista ylipäänsä tarvitaan.
– Meillehän on kuitenkin markkinoitu maahanmuuttoa lääkkeenä työvoimapulaan, kestävyysvajeeseen, väestökatoon ja ties vaikka mihin – ja nyt meille kuitenkin tullaan sanomaan, että tänne muuttavat eivät osaisi auttamatta elää suomalaisessa yhteiskunnassa.
Omien kansalaisten asiat ensin kuntoon
Mäkelä painotti puheenvuorossaan kahta asiaa: suomalaisten työllisyys sekä maahanmuuttajaryhmien erottelu hyöty- ja haittamaahanmuuton välillä.
– Ensin pitää laittaa omat asiat kuntoon, oman maan työttömille töitä. Sitten jos vielä joku tänne tarvitaan, pyrittäisiin hankkimaan tulijoita sellaisista kansallisuuksista ja kulttuuritaustoista, jotka ovat todetusti yhteensopivia suomalaisen kulttuurin kanssa. Turha meidän on lähteä erityisesti itsellemme vaikeuksia hankkimaan, kun me jo tiedämme, ketkä niitä ongelmia tulevat tänne keskimäärin aiheuttamaan.
– Toiseksi pitäisi tehdä selvä ero hyöty- ja haittamaahanmuuton välillä, selvä ero turvapaikanhaun ja työperäisen maahanmuuton välillä. Suurin osa vuonna 2015 tulleista ei tule tänne laillisesti jäämään. Heidän osaltaan ei tarvita kotoutusta vaan kotiutusta, Mäkelä sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kotiuttaminen Kotouttaminen Leena Meri Ville Tavio Jani Mäkelä Turvapaikanhakijat perussuomalaiset Olli Immonen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”

Tutkimus: Työikäinen Irakista tai Somaliasta saapuva kuormittaa julkista taloutta keskimäärin yli 13 000 eurolla joka vuosi, eikä kotoutuminen auta asiaa

Analyysi: Maahanmuuttajien kotoutuminen erityisen heikkoa ja kallista

Juvonen: Kokoomus huolissaan laittomasti maassaoleskelevista Suomessa – huoli ja teot räikeässä ristiriidassa keskenään

Kysely: Enemmistö samaa mieltä perussuomalaisten kanssa ulkomaalaisille tarjottavista palveluista – ei oikeutta samoihin sosiaalietuuksiin

Monikulttuurisessa koulussa huono suomi tarttuu suomalaislapsiinkin
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää