

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset Naiset huolissaan verorasitteen kasvusta ja palvelutarjonnasta – naisehdokkaiden kuntavaaliteemoissa korostuvat hyvät palvelut, inhimillisyys ja turvallisuus
Perussuomalaiset on kerännyt kuntavaalilistoilleen ennätykselliset 1 239 naista ja näin tuplannut naisehdokkaiden määrän vuoden 2017 kuntavaaleista. Perussuomalaisten naisten kuntavaaliteemoissa korostuvat muun muassa hyvät lähipalvelut.
– Ihmiset maksavat usein korkeita veroja, joten suomalaisten on saatava rahoilleen vastinetta myös kuntien tuottamissa palveluissa. Esimerkiksi lähikoulut ja -päiväkodit sekä laadukkaat senioripalvelut ovat perussuomalaisille naisehdokkaille tärkeitä arvoja, PS-Naisista kerrotaan.
Sosiaaliperäinen maahanmuutto lisännyt turvattomuutta
Myös turvallisuus on tärkeää naisehdokkaille. Suurten kasvukeskusten lähiöt voivat tuntua turvattomilta muun muassa sosiaaliperäisen maahanmuuton myötä, joka lisää segregaatiota ja levottomuutta. Kyselyn mukaan turvallisuus on nykyään jo tärkein tekijä, kun ihmiset valitsevat asuinpaikkaansa.
– Helsinki on surullisen hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun seuraamme Ruotsin tietä. Levottomat maahanmuuttajalähiöt tyhjenevät kantaväestöstä. Näille muuttajille tulee tarjota kunnissa turvallista ja kohtuuhintaista asumista myös vuokramarkkinoilla.
Hallitus sivuuttanut soteuudistuksen riskit
Myös soteuudistus huolettaa naisehdokkaita. Jo nyt on arvioitu, että uudistus tuo heti alkuun miljardien lisäkustannukset.
– Mistä tämä raha otetaan? Olemme huolissamme siitä, että verorasite vain kasvaa, eikä se edes riitä: palvelutarjontaa voidaan pahimmillaan joutua karsimaan juoksevien kustannusten kasvaessa räjähdysmäisesti. Hallitus on sivuuttanut täysin soteuudistuksen riskit!
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- naisehdokkaat vuokramarkkinat Ruotsin tie palvelutarjonta kuntavaaliteemat verorasitus lähipalvelut segregaatio sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto Kuntavaalit Perussuomalaiset Naiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset Naiset tyrmää suunnitelmat kotihoidontuen lakkauttamisesta – säästötoimet kohdistuvat nyt kohtuuttomasti lapsiperheisiin

Perussuomalaiset Naiset huolissaan koronarajoitusten vaikutuksista: ”Käsissämme on inhimillinen kriisi”

Perussuomalaiset Naiset huolissaan pienyrittäjien jaksamisesta: Hallitus on unohtanut yrittäjänaiset
Viikon suosituimmat

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan
Yhdysvaltain hallitus on alkanut ottaa vastaan Etelä-Afrikasta valkoisia buureja pakolaisina. Trumpin mukaan Etelä-Afrikassa on meneillään kansanmurha, josta media vaikenee. Episkopaalinen kirkko kieltäytyy auttamasta valkoisia pakolaisia edes rahasta. Monet toimittajat ja mielipidevaikuttajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että nyt on Afrikasta otettu vastaan aivan väärän värisiä pakolaisia.

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”
Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

Puhemies Halla-aho: Hyvin toimeentulevat kärsivät harvemmin maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista
Puhemies Jussi Halla-aho painotti EU-puhemiesten konferenssissa, että Euroopan on vahvistettava kykyään huolehtia itsestään ja selviytyä kriiseistä.

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew julkaisi lauantaina Facebookissa kirjoituksen, joka sai oikeusministeri Anders Adlercreutzin (r.) näkemään punaista. Edustaja Garedewin mukaan suomalaisten tulee tietää, millaista toimintaa islamilaisen lain eli šarian tulkinnat voivat sallia. Hän mainitsi esimerkkinä naisten ja tyttöjen heikommat oikeudet sekä kunniaväkivallan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila toivottaa tervetulleeksi näistä asioista keskustelun Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa.

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”
Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Pudasjärvelle on loppunut tämän vuoden alusta. Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen Sirkka Pankinaho kertoo, että kaupungin päätöksen taustalla vaikuttivat vahvasti taloudelliset syyt sekä etenkin vuoden alussa voimaan tulleet kotoutumislain muutokset, joilla kotoutumiseen liittyviä valtion korvauksia kunnille vähennetään.

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”
Sisäministeri Mari Rantanen ihmettelee somekirjoittelua, jonka mukaan perussuomalaisten linja on väärä. - Kun luen puolueohjelmiamme, on hallitusohjelma varsin hyvin linjassa. Me ajamme Suomea, jossa työ ja yrittäjyys on hyvinvoinnin perusta. Sosiaaliturva on tukiverkko heikoimmille. Siis niille, jotka eivät ole työikäisiä tai työkykyisiä.

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”
Amerikkalainen arvostettu talousmedia suitsuttaa surutta Suomen hallituksen talouspäätöksiä ja toteaa ”linjan olevan oikea”. Wall Street Journal tiivistää arvionsa toteamalla, että Suomi ”näyttää nyt muille mallia”. Jospa maamme valtamediakin perehtyisi edes ajoittain ulkomaiseen uutistarjontaan oman agendansa ajamisen sijasta.

Etninen epäsopu leimahti levottomuuksiksi Belgiassa – ”Bryssel on monikulttuurinen persläpi”
Jalkapallo-ottelu päättyi FC Bryggen kannattajien aloittamiin väkivaltaisuuksiin Brysselissä. Kannattajat hyökkäsivät pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaan Molenbeekin kaupunginosaan ja saivat vastaansa luoteja. Paikallisen pormestarin mukaan Bryggen kannattajat ”vihaavat Brysseliä, koska se on monikulttuurinen kaupunki”.

Trumpia jahdanneen syyttäjän omat asuntolainat tutkinnassa – syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen?
New Yorkin osavaltion pääsyyttäjä on FBI:n esitutkinnassa. Kyse on siitä, syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen hakiessaan asuntolainaa vain muutamaa viikkoa ennen kuin käynnisti oikeudenkäynnin Trumpia vastaan samasta asiasta. Nyt katsotaan, päteekö pääsyyttäjän lempilause "kukaan ei ole lain yläpuolella" myös häneen itseensä.

Halla-aho: On keskusteltava myös muiden kuin samanmielisten maiden kanssa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pitää tärkeänä, että parlamentaarisessa diplomatiassa keskustellaan myös muiden kuin samanmielisten kanssa. Halla-aho puhui kansanedustajien roolista Suomen ulkopolitiikan tukena eduskunnan kansainvälisten asioiden foorumin kokouksessa keskiviikkona.