

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset Naiset: Polttoainekulut nostavat suoraan sotekustannuksia – ambulanssit ja paloautot kulkevat polttoaineella
Perussuomalaiset Naiset hämmästelee kovaa arvostelua siitä, ettei aluevaalien alla olisi sopivaa puhua polttoaineiden hinnoista. Ei liity aluevaaleihin, sanovat arvostelijat. Perussuomalaisten naisjärjestö on toista mieltä.
– Kyllä liittyy. Ambulanssit ja paloautot kulkevat polttoaineella. Polttoaineella kulkevat myös lääkintätarvikkeita ja -laitteita ja sairaaloille sekä terveyskeskuksille kuljettavat rekat. Ruokapalveluiden kuljettaminen hoitolaitoksiin ja palvelukoteihin tapahtuu sekin polttoaineen voimin, Perussuomalaiset Naiset huomauttaa.
– Kun polttoaineen hinta nousee, nousevat myös logistiikan kustannukset. Sitä kautta kasvaa logistiikkapalveluiden hintalappu. Tämän kustannuserän maksaa hyvinvointialue, ja se raha on suoraan pois jostain muusta − esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluista tai pelastuspalveluista.
Liikkumisen hinta vaikuttaa työn kannattavuuteen
Perussuomalaiset Naiset huomauttaa myös, että käsiin räjähtäneet polttoainekustannukset vaikuttavat myös suoraan hoitotyön kannattavuuteen muutenkin työvoimapulasta kärsivällä alalla.
– Sairaanhoidon ja kotihoidon henkilökunta kulkee töihin polttomoottoriautoilla, sillä hoitotyössä on työn vaativuuteen nähden heikko palkkataso, jolla ei ostella sähköautoja.
– Suomessa palkan ostovoima heikkenee jatkuvasti, eikä bruttopalkan vertailu ole kestävä tapa mitata sitä, mitä palkalla saa. Verot sekä työssäkäynnin ja asumisen kulut voivat syödä paperilla kohtuulliselta summalta näyttävän palkan lähes kokonaan.
Myös hoidon järjestäminen kallistuu
Polttoaine liikuttaa myös syrjäseutujen asukkaiden autoja, eikä kaikilla alueilla ei ole mahdollisuutta kulkea terveyskeskukseen julkisella liikenteellä. Naisjärjestö epäilee, että tilanne vaikeutuu entisestään, jos terveyskeskuksia joudutaan sulkemaan pienimmissä kunnissa.
– Kuka maksaa ihmisten kuljettamisen lakisääteisten palvelujen luo tai palvelujen kuljettamisen ihmisten luo, kun polttoaineen hinta nousee niin korkeaksi, ettei palkka riitä enää sen maksamiseen? Tilaammeko Kiinasta lisää pakkaseen hyytyviä sähköbusseja?
– Hallitus perustelee polttoaineiden hintoja maailmanmarkkinahintojen kasvulla. Onkin jännää, miten sitten monissa Euroopan maissa polttoaine maksaa jopa 50 senttiä vähemmän litraa kohti, Perussuomalaiset Naiset ihmettelee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pelastuspalvelut palvelukodit logistiikkakustannukset aluevaalit sote-palvelut hyvinvointialueet terveyskeskus hoitolaitos julkinen liikenne syrjäseudut ostovoima polttoaineiden hinta sairaanhoito työn verotus Liikkumisen hinta kotihoito Asumisen hinta Perussuomalaiset Naiset Työvoimapula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskiverto-dieselautoilijan polttoainekulut ovat kasvaneet 810 euroa vuodessa – sähköauto jää yhä useammalle haaveeksi

Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku

Suomalaiset helisemässä polttoaineiden hintojen kanssa – Peltokangas: Suora leikkaus veroon on ainoa toimiva keino

Polttoaineiden hinnat pilvissä – kasvavat ilmastotoimet ajavat suomalaisia energiaköyhyyteen: ”Kyllähän tämä hirvittää”

Miten bensan hinta ja kehitysapu liittyvät aluevaaleihin? – Leena Meri: ”Kyse on samoista resursseista ja rahat otetaan samasta rahapussista”

Kansanedustaja Huru: Palomiesten alueellista koulutusta lisättävä

Hallituksen kansaa kurjistavat ilmastotoimet saavat moitteita itäsuomalaisilta: ”Polttoaine alkaa olla niin kallista, ettei ole varaa ajaa kuin myötätuuleen”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















