

Lehtikuva Sami Halinen
Perussuomalaiset vaativat vanhuksille parempaa hoitoa – ”Vanhukset kärsivät ja hoitajien jaksaminen on koetuksella”
Perussuomalaiset vaativat vanhuksille parempaa hoitoa torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Asiasta kysyi vantaalainen Johanna Jurva, joka on sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen.
– Helsingin Sanomien tuoreessa jutussa Helsingin kotihoidon työntekijä kertoi, kuinka äärimmilleen kiristettyjen aikataulujen vuoksi hoitajat tinkivät omista lounasajoistaan, juoksevat asiakkaalta toiselle ja hädin tuskin ehtivät huolehtia edes näiden kaikkein akuuteimmista tarpeista. Vanhukset kärsivät ja hoitajien jaksaminen on koetuksella. Riittämättömyyden tunne ja huoli hoidettavista on jatkuvasti läsnä ja ilo työstä kadonnut, Jurva pohjusti.
Vanhusten kotihoitajana eduskunnan istuntotauolla
– Tunnistan nämä ongelmat erittäin hyvin, sillä olen itse siviiliammatiltani lähihoitaja ja viimeksi työskentelin vanhusten kotihoidossa vuoden 2012 tammikuussa eduskunnan istuntotauon aikana, Jurva kertoi.
Ammattiliitto Super kertoi tiistaina jäsenkyselystään, jossa 95 prosenttia oli erittäin huolissaan kotihoidon laadusta. Tilanne on ollut huono jo kauan.
– Kuinka on mahdollista, että sivistysvaltiossa ei saada vanhusten asioita kuntoon ja miten arvioitte vanhustenpalvelulain toimivuutta, Jurva kysyi peruspalveluministeri Susanna Huoviselta (sd.).
Kotipalvelut kehittyneet toivottua huonommin
Huovinen piti hoitajien tyytymättömyyttä huolestuttavana asiana. Vanhuspalvelulaki on tullut tarpeeseen.
– Valitettavasti meillä edelleenkin näyttää siltä, että tämä kotiin vietävien palvelujen osuus ei ole kehittynyt toivotulla tavalla, Huovinen tunnusti.
Hän sanoi myös, että kotipalveluihin pitää suunnata lisää resursseja, kun vanhusten määräkin kasvaa koko ajan. Tarvitaan myös parempaa johtamista, uusia työkäytäntöjä ja myös uutta tekniikkaa Resursseja ei ole annettu tarpeeksi Jurva huomautti, ettei kotihoidon toteuttaminen ole saanut tarpeeksi resursseja, vaikka joulun alla päätettiin siirtää painopistettä laitoshoidosta kotihoitoon ja muihin avopalveluihin.
– Perussuomalaiset ovat useaan otteeseen tuoneet esille huolensa tähän liittyen, mutta aloitteemme ja esityksemme on järjestään jätetty huomiotta. Lopputulos on, että olemme nyt tilanteessa, jossa laitoshoitoa ajetaan alas ja hyvinkin huonokuntoiset vanhukset viruvat kodeissaan yksin ja avuttomina ja hoitohenkilökunta palaa loppuun. Tilanne on kaikkien kannalta epäinhimillinen, Jurva moitti.
– Onko edellä kuvattu todella ollut oikea tapa säästää ja onko kotihoitoon missään vaiheessa luvassa kipeästi tarvittavia lisäresursseja, Jurva kysyi.
Ministeri: Ei saa leimata, nuoret karkaavat
Ministeri vastasi, että kunnissa on hyvin erilaisia tapoja tehdä työtä. Jotkut kunnat kehittävät kotihoitoa systemaattisesti ja saavat hyviäkin tuloksia aikaan.
– Pidän itse aika vaarallisena sitä, että leimaamme ikään kuin koko tämän toimintalohkon jotenkin hyvin negatiiviseksi, koska sillä voi olla vaikutuksia myös esimerkiksi siihen, miten meidän nuoremme hakeutuvat näihin tärkeisiin tehtäviin tulevaisuudessa, Huovinen varoitti.
Siksi hän toivoi hallituspuolueelle tyypillisesti, että esiin nostettaisiin myös näitä hyviä esimerkkejä.
Ministeri vieritti vastuun kunnille
– Palvelujen järjestäminen on tällä hetkellä kuntien vastuulla. Ja valtion puolelta vanhuspalvelulakiin satsataan tänä vuonna yli 80 miljoonaa euroa. Yli 80 miljoonaa euroa, ei ihan vähäpätöinen summa, Huovinen painotti.
Kataisen ja Stubbin hallitukset ovat samaan aikaan leikanneet kuntien valtionosuuksia puolentoista miljardin edestä vuosina 2012-2015.
Myös keskustan Juha Rehula muistutti, että samalla, kun jouluna päätettiin painottaa laitoshoidon sijaan kotona asumista, hävisi kuntakentältä 270 miljoonaa rahaa toimeenpanoon.
Kotona asuminen edellyttää palveluja, kotona asumisen tukemista ja turvallisuuden tunteen ylläpitämistä, Rehula korosti.
Asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) puolusti hallitusta vielä muistuttamalla, että leikatessaan 1,5 miljardia valtionosuuksia on hallitus myöntänyt viisi miljoonaa hissien rakentamiseen.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäntylä ja Jurva: Lapsilisäleikkaukset kasvattavat hätää

Juvonen kansallisen terveysarkiston kustannuksista: Pohjaton kaivo
Viikon suosituimmat

Päivän Pointti: Kun Lähi-idän rauha etenee, Yle kutsui kommentaattoriksi Israelia vastustavan aktivistin, joka esiteltiin asiantuntijana

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.