

Perussuomalaisten Meri: Salkkujako eduskunnan valtasuhteiden mukaan ei ollut mahdollista
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri esitti tänään keskustan kutsumassa ryhmien välisissä neuvotteluissa, että toimitusministeristön salkut jaettaisiin uudelleen eduskunnan valtasuhteiden mukaisesti.
Hallitus pakeni poliittista vastuuta
Meri huomauttaa, että kyse on aivan uudesta tilanteesta, johon olisi kaivattu ennakkopäätöstä vastaisen varalle.
– Eduskunnan pääsihteerin mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan ministereiden vaihdos edellyttäisi uusia hallitusneuvotteluita ja hallitusohjelmaa, joiden tekemiseen ei ole aikaa, koska vaalit ovat jo reilun neljän viikon päästä. Nykyiset ministerit siis jatkavat ja heidän luottamuksensa voi edelleen mitata epäluottamuslauseella, vaikka käytännössä sekään ei ehtisi muuttaa tilannetta, Meri toteaa.
– Olen pettynyt, että esimerkiksi oikeuskansleri ja perustuslakivaliokunnan kokenut valiokuntaneuvos eivät olleet paikalla kuultavana, vaan eduskunnan pääsihteeri oli ainoa perustuslakiasiantuntija. Nyt kävi niin, että hallitus pakeni poliittista vastuuta, mutta ministerit jäivät hoitamaan tehtäviään rajallisin toimivaltuuksin.
Keskustalle iski vaalipaniikki
Näiden selvitysten perusteella eduskuntaryhmät totesivat tänään, että nykyinen hallitus voi jatkaa toimitusministeriönä ja hoitaa juoksevat asiat, kunnes seuraava hallitus valitaan.
– Koko menettely on keskustan vaalitemppu, kun gallupit sojottavat alaspäin. Nyt hallituspuolueiden edustajat ravistelevat hihoista hallituksen esityksiä minkä kerkeävät, Meri sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Sipilän ero on härski vaalitemppu

Leena Meri haluaa oikeusoppineet mukaan tiistain toimitusministeriötä koskevaan kokoukseen – ”Eduskunnan tulee kuulla Sipilän ja keskustan sekoilun oikeudelliset perusteet”

Toimi Kankaanniemi poikkeuksellisesta hallitustilanteesta: ”Suomi elää nyt poikkeustilaa – sen on synnyttänyt pääministeri Juha Sipilä”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









