

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Arkistokuvaa.
Perussuomalaisten sääntöuudistus lähes maalissa – PRH:lta ennakkohyväksyntä
Jyväskylän puoluekokouksen yhteydessä päätetään henkilövalintojen ohella sääntöuudistuksesta. Sääntöjä on päivitetty viimeksi vuonna 2009, jolloin perussuomalainen puolue näytti vielä kovin erilaiselta kuin tänä päivänä.
Puoluehallitus asetti sääntömuutosta varten työryhmän, johon kuuluivat puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti Lasse Lehtinen ja projektijohtaja Ossi Sandvik. Lasse Lehtinen esittelee sääntömuutosesityksen sunnuntaina 11.6.2017 puoluekokoukselle.
– Sääntöuudistuksen isoja linjauksia on käsitelty puolueneuvoston kokouksessa Lahdessa kesällä 2016, jonka jälkeen puoluehallituksen asettama työryhmä on työstänyt sitä edelleen saadun palautteen pohjalta. Lähes lopullisessa muodossaan olevaa esitystä käsiteltiin myös kevään puoluevaltuuston kokouksessa yhdessä kansanedustajien kanssa, Riikka Slunga-Poutsalo taustoittaa.
– Sääntöesityksen perään on kyselty paljon, mutta puolivalmista ei ole voitu esitellä julkisuudessa. Sääntömuutospaketti sai PRH:n ennakkohyväksynnän 1.6.2017 . Nyt kun kaikki on kunnossa, paketti voidaan julkaista jäsenten arvioitavaksi.
– Puolueorganisaatioon tulee isoja, toivottuja muutoksia, mutta suorajäsenyyteen ei tule muutoksia. Puolueen jäsenet jatkossakin valitsevat puolueen puheenjohtajiston kuten aina ennenkin. Mutta paljon toivottuja uudistuksia tulee.
Puoluesihteeri Slunga-Poutsalo listaa muutoksia:
– Jokainen piiri saa edustajansa jatkossa puoluehallitukseen.
– Puoluevaltuuston roolia ja koko kasvatetaan. Muun muassa budjetti- ja ohjelmavaltaa siirtyy puoluevaltuustolle runsaasti.
– Pitkäaikainen toive sähköisestä jäseneksi liittymisestä toteutuu viimein.
– Tuleviin vaaleihin valmistaudutaan sääntömuutoksella. Säännöistämme on puuttunut maakuntavaalit.
Slunga-Poutsalo on tyytyväinen kokonaisuuteen.
– Iso projekti on nyt puoluekokousnuijan kopausta vaille valmis. Jos sääntömuutos menee puoluekokouksessa läpi, yhdistysten ja piirijärjestöjen pitkäaikaiset toiveet ovat vihdoinkin toteutumassa.
Työtä riittää vielä tämänkin jälkeen.
– Uusien sääntöjen määritellyn puoluerakenteen pystyyn saattaminen on seuraavan vuoden suuri työsarka, ja sen toimeenpano vaatii puolueorganisaatiolta venymistä. Sääntökokonaisuus ei tule täysin valmiiksi vielä tälläkään muutoksella. Työtä jatketaan kohti 2019 puoluekokousta.
PRH:n hyväksymä sääntömuutosesitys täällä: PDF, 316 kB
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.