Tagi: Ossi Sandvik

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten työmiehenä 13 vuotta toiminut Matti Putkonen avaa tuoreessa Työmies-elämäkertateoksessa värikkäitä vaiheitaan niin uraltaan ammattiyhdistysliikkeessä kuin politiikan taustavaikuttajana. Putkonen kertoo myös kunnioittavansa suuresti luontoa, vaikka fanaattista viherväkeä kohtaan sietokyky on usein ollut koetuksella.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Demo Finlandin julkaisussa ”Jäsentensä näköiset – Puolueiden sisäinen demokratia Suomessa” tarkastellaan eduskuntapuolueiden käytäntöjä niiden sisäisen demokratian edistämiseksi. Demo Finland pitää perussuomalaisten suoraa jäsendemokratiaa poikkeuksellisena Suomen eduskuntapuolueiden joukossa, sillä puolueen päättävät jäsenet ovat yhdistysten sijaan henkilöitä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Vuosina 2007-2013 puoluesihteerinä toiminut Ossi Sandvik näkee perussuomalaisten tulevaisuuden hyvänä. – Uusilla puoluejohdon jäsenillä on vahva mandaatti, eli he nauttivat suurta kentän luottamusta. Kaikilla on muutenkin poliittista osaamista. Tämä on hyvä lähtökohta ryhtyä edistämään perussuomalaista politiikkaa. Politiikka näytti raadollisuutensa, kun osa perussuomalaisten kansanedustajista loikkasi puolueesta perustaen uuden, Juha Sipilän hallitusta tukevan ryhmän. Vippaskonstin syy oli...  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN arkistokuvaa

Perussuomalaiset olivat ensimmäistä kertaa mukana kirkkovaaleissa puoluetunnuksilla. Puolue sai 2,5 prosentin kannatuksen. – Kyllä tämä tyydyttävä avaus oli, mutta parantamisen varaa selvästi jäi, kirkkovaaleja perussuomalaissa koordinoinut projektijohtaja Ossi Sandvik kertoo. – Täytyy ottaa huomioon, että perussuomalaiset ovat aikaisemmin olleet mukana puoluetunnuksettomilla listoilla. Monessa paikassa kävi nyt niin, että varsinkaan kaikki varttuneemmat ehdokkaat eivät halunneet vaihtaa...  Lue lisää >

Matti Matikainen

Perussuomalaiset haastavat EU-vaaleissa kaikki vanhat puolueet tarjoamalla kansalaismie­lipiteelle vankan vaihtoehdon. Perussuomalaisten hyvä vaaliohjelma ja laadukas ehdokaskaarti kiin­nostavat äänestäjiä kaikkialla. Palaute on positii­vista ja puolueelle ennakoidaan hyvää menestystä. Hyvinkin mahdollista, jos saadaan kansalta riittä­vän paljon ääniä. Ja miksi ei saataisi. Perussuomalaiset vastustaa tukipakette­ja. Linja eurokriisin hoidossa on ollut kaiken aikaa oikea ja johdonmukainen. Asetelmana on perus­suomalaiset...  Lue lisää >

tammikuu 16, 201415:23

Ossi Sandvik – joukkuepelaaja

MATTI MATIKAINEN

Puoluesihteerin tehtävät kesällä jättänyt Ossi Sandvik koki itsenäisyyspäivänä miellyttävän yllätyksen saadessaan kuulla, että tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluesihteerin tehtävät jättävä Ossi Sandvik toivoo järjestösihteeri Riikka Slunga-Poutsalosta työnsä jatkajaa. Kolme kautta puoluesihteerinä istunut Ossi Sandvik on ehtinyt pitkän työrupeamansa aikana nähdä ja kokea, mitä työ käytännössä on ja mitä puoluesihteeriltä vaaditaan. Työhön kuuluu paljon paljon kaikenlaista, mutta Sandvikin mielestä puoluesihteerin tärkein rooli on vaalipäällikön rooli. – On yksi lahjomaton mittari sille, miten...  Lue lisää >

Perussuomalainen puolueväki kokoontuu Joensuun puoluekokoukseen kesäkuun lopulla. Puoluekokouksessa tehtävät henkilövalinnat ovat tärkeitä, sieltä lähdemme kohti euro- ja eduskuntavaaleja. Eduskuntavaalit ovat puolueen tulevaisuuden kannalta ne ratkaisevimmat. Joensuussa valittavalla puoluejohdolla on kova haaste: tähtäin on Suomen suurimmaksi puolueeksi. Perussuomalainen puolue on kasvanut suureksi ja suuren puolueen johtopaikoille on tunkua. Nälkä on kasvanut nopeasti syödessä ja vauhtisokeus vaivaa...  Lue lisää >