

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PK-yritysten suhdannenäkymät parantuneet – ”Rohkaisevia merkkejä talouden käänteestä”
Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet selvästi viime keväästä. Tähän ovat vaikuttaneet madaltunut inflaatio ja laskuun kääntynyt korkotaso. Valtiovarainministeri Riikka Purra ja elinkeinoministeri Wille Rydman pitävät syksyn tuoreen Pk-yritysbarometrin uutisia pieninä valopilkkuina talouden piristymisestä.
Juuri julkaistun Pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritysten suhdannenäkymät ovat nousseet selvästi viime keväästä. Erityisesti 20–49 henkilöä työllistävät pk-yritykset yllättivät positiivisesti. Myös rakennusalan pk-yritysten tilanne on vähitellen helpottamassa. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra pitää viestipalvelu X:ssä Pk-yritysbarometrin tuloksia pieninä valopilkkuina tulevasta.
Purran kanssa samoilla linjoilla on myös perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman:
– Pk-yritysten suhdannenäkymä on kehittymässä viime keväästä positiivisempaan suuntaan. Pidän tätä rohkaisevana merkkinä talouden käänteestä. Elinvoimaiset pk-yritykset ovat tärkeitä myös työllisyyden kannalta.
Lisää kasvua Suomeen
Suomalaisten yritysten menestys ja kasvu perustuvat osaamiselle, uudelle tiedolle ja innovaatioille. Pk-yrityksistä joka neljäs raportoi harjoittavansa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Yleisintä se oli teollisuudessa, jossa yrityksistä 40 prosenttia kertoi olevansa aktiivinen T&K-toiminnassa.
Pk-yrityksistä 16 prosenttia pohtii lisäävänsä tutkimus- ja kehitystoimia vuonna 2024 edelliseen vuoteen verrattuna. Yleisimmät julkisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituslähteet ovat paikallis- ja alueviranomaiset kuten ELY-keskukset sekä Business Finland.
– On myönteistä, että pk-yrityksissä on halua lisätä T&K-toimintaa. Ilman sitä emme saa luotua kipeästi tarvitsemaamme kasvua Suomeen. Kannustan pk-yrityksiä vahvistamaan T&K-toimintaansa. Olemme hallituksessa sitoutuneet neljän prosentin T&K-tavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä. Kolmasosa tästä on tarkoitus saavuttaa julkisella rahoituksella ja 2/3 yritysten omina panostuksina, Rydman sanoo.
Suhdannepohja takanapäin
Pk-yritysten suhdannepohja lienee takanapäin, mutta yritysten rahoituksen saatavuudessa on edelleen haasteita. Syksyn barometrissa 43 prosenttia rahoitusta tarvinneista yrityksistä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Vastaava luku 2021 keväällä oli 25 prosenttia.
Finnveraa vaaditaan entistä useammin yritysten pankkilainojen takaajaksi. Voimakkaasti kasvuhakuisilla pk-yrityksillä peräti 75 prosentilla pankkirahoituksen saaminen edellytti Finnveran takausta.
Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Tällä kertaa kyselyyn vastasi noin 4 200 yritystä. Vastausaika oli kesäkuun 2024 puolivälistä heinäkuun 2024 puoliväliin.
Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet selvästi viime keväästä. Syinä erityisesti hidastunut inflaatio ja laskevat korot.
— Riikka Purra (@ir_rkp) September 11, 2024
Investointihalukkuus on edelleen vaatimatonta, mutta rekrytointihalut ovat vahvistuneet.
Pieniä valopilkkuja siis! ✨
(Pk-yritysbarometri)
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suhdannenäkymät Pk-yritysbarometri tutkimus ja kehitys Korkotaso Finnvera työ- ja elinkeinoministeriö Wille Rydman Riikka Purra Suomen Yrittäjät Rakennusala Inflaatio Pk-yritykset talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Pankki: talous on taantumassa, kasvun eväät vähissä, kasvun heikkous laaja-alaista

Jos hallitus ei olisi sopeuttanut taloutta, Suomen velkaantuminen olisi jyrkässä kasvussa vuosikymmenen lopussa – katso karu kuva

Hallitus taklaa taantumaa: Työn kannustavuus paranee, investoinneista elinvoimaa, säästöjä ja tehokkaampaa hallintoa – Purra: ”Viimeinen hetki alkaa toimia”

Rakennusteollisuus kehuu hallitusta fiksusta suunnasta: ”Tämän budjettiriihen myötä tiestön korjausvelan kasvu hyytyy ja merkittävä joukko keskeisiä investointihankkeita saadaan liikkeelle”
Hallituksen päätös kiihdyttää tiestön korjausvelan purkamista ja aloittaa keskeisiä väyläinvestointihankkeita saa kiitosta Rakennusteollisuudelta.
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat

Verotus keveni – valtion verotulot silti kasvussa

Puisto: Kiinan ylikapasiteetti ajaa alas teollisuutta Euroopassa

Reijonen rajoittaisi luottamuspaikoista maksettavia palkkioita

Strandman: Kuka puolustaa suomalaisuutta, jos me emme sitä itse tee?
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










