

Poliisi takavarikoi jihadistien tietokoneet Itävallassa: Isis-palaajat todellinen ongelma Euroopalle
Tuhannet Isis-terroristijärjestön jäsenet istuvat edelleen vankiloissa tai leireillä Irakissa ja Syyriassa. Hiljaisuus järjestön ympärillä on harhaa. Itävallan virkakoneisto sai eri ratsioissa haltuunsa 21 terabittiä tietoa jihadistien ideologisista näkemyksistä ja suunnitelmista.
Viranomaiset kuvaavat materiaalia ”Pandoran lippaaksi”, joka sisältää tiedot siitä, mitä on ollut ja mitä tuleman pitää. Valtavan, tulostettuna 525 kilometriä korkean paperipinon sisältämän tietomäärän käsittely vie paljon aikaa ja resursseja, mutta työlle ei oikeastaan ole vaihtoehtoa.
– Olisimme tietenkin voineet vain istua ja odottaa, milloin räjähtää, todetaan yleisen syyttäjän toimistosta.
Seuraava Isis-sukupolvi kasvaa leireillä
Vaikka Isis on sotilaallisesti lyöty hajalle, ideologinen taistelu on siis edelleen voimissaan.
– Vankileireillä terrorijärjestön ideologinen pohja voi hyvin ja siellä on kasvamassa jihadistien seuraava sukupolvi, varoittaa politiikan tutkija Kurier-lehdessä.
Itävaltalaiset ääriliikkeiden asiantuntijat jakoivat äskettäin kokouksessaan huolensa, joka koskee Euroopasta lähteneitä ja Isis-järjestöön liittyneitä henkilöitä. Monet heistä eivät ole luopuneet väkivaltaisesta ideologiastaan. Hyviä ratkaisuja ei ole tiedossa.
– Kyseessä on koko Euroopan ongelma. Juridisesti ainoa vaihtoehto olisi palauttaa jonkin eurooppalaisen maan kansalaisuuden omaavat henkilöt kotimaihinsa, eikä aikaa ole hukattavissa. Mitä kauemmin palauttaminen kestää, sitä enemmän henkilöt ehtivät radikalisoitua leireillä, asiantuntija pohtii umpikujaa.
Huonoja ja kalliita vaihtoehtoja
Julkisuudessa on niukasti käsitelty sitä, että vuosikaudet Isis-terroristijärjestön piirissä toimineet henkilöt kantavat sisällään kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Ja pitkään. Seuraukset väkivaltaiseen ideologiaan altistumisesta näkyvät vielä kymmenen-viisitoista vuotta tapahtumien jälkeen.
Palaajien henkisten ja sosiaalisten ongelmien hoitaminen tulee erittäin kalliiksi. Päälle tulevat kustannukset rikosprosessien käsittelystä ja tämäkin ongelma on ratkaisematta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-kansanedustajat Ronkainen ja Immonen: Ylen Isis-uutisointi räikeää mielipidemuokkausta

Nyt puhuvat jesidiorjat: Eurooppalaiset ISIS-naiset olivat kiduttajia ja tappajia

Immonen: Supon arvio Isis-lasten aiheuttamasta turvallisuusuhkasta otettava vakavasti

Antikainen: Haavisto käyttää pääministerin sijaisuutensa junaillakseen Isis-naiset Suomeen

Itävallan liittokansleri: ”Jos emme taistele laitonta maahanmuuttoa vastaan, Eurooppa ei ole entisensä viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua”

Perussuomalaiset kansanedustajat Meri ja Rantanen: Vaaralliset vangit pidettävä lukkojen takana

Itävalta aikoo torpata EU:n Välimeren aluspartiot
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














