Politico: EU:n elpymisväline jäämässä taas kiristyksen kohteeksi

27.01.2021 |09:07

Baltian maiden johtajat ovat kirjoittaneet EU:n puheenjohtajuutta pitävän Portugalin pääministerille kirjeen, jossa elpymisvälineen ratifiointi riippuu raidehankkeen rahoituksesta. EU-johtajat ovat sopineet viime heinäkuun kuuluisassa kokouksessaan jyvittävän 1,4 miljardia euroa ratahankkeelle. Politico on saanut kyseisen kirjeen haltuunsa.

Eurooppa-neuvoston kokouksen päätöskirjelmässä Baltian maiden raidehanke mainitaan esimerkkinä tehtävistä investoinneista. Euroopan parlamentti närkästyi tällaisesta kabinettisopimuksesta siitä syystä, etteivät EU-johtajat voi keskenään sopia yksittäisistä hankkeista.

Rahoitusta ei voida vetää takaisin

Euroopan parlamentti tukee raidehanketta. Se vastustaa johtajien menettelytapaa. Viime viikolla Euroopan komissio, Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto keskustelivat aiheesta ilman ratkaisua. Uutta neuvottelupäivää ei olla vielä sovittu.

Baltian maiden johtajat huomauttavat, ettei heinäkuussa luvattua rahoitusta voi enää vetää takaisin. Maiden johtajat ilmoittavat kirjeessään, että EU:n verotusoikeuden jouheva ratifiointi varmistetaan raidehankkeen rahoituksella.

EU-maiden tulisi ratifioida heinäkuun sopimus. EU:n omia varoja (verotusoikeus) koskeva päätös pitää ratifioida kaikissa EU:n jäsenmaissa alkuvuoden aikana.

 

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää