Jos Ranskan ja Hollannin vaaleista pitäisi päätellä, mihin suuntaan Eurooppa on menossa, se on menossa ryminällä euroskeptiseen ja maahanmuuttokriittiseen suuntaan. Valtamedian tulkinta tilanteesta on täysin väärä. Saksan vaalit ovat pian ovella, ja AfD on tulossa ryminällä Saksan liittopäiville. Tiedetoimittaja Marko Hamilo tekee katsauksen Euroopan populistipuolueiden kannatustilanteeseen.
– Ranskan vaalitkin menivät Halla-ahon kannalta kehnosti, kun presidentiksi valittiin liberaali Emmanuel Macron eikä äärioikeiston, kirjoitti Suomen Kuvalehti perussuomalaisia käsitelleessä jutussaan (20/2017).
Ranskan presidentinvaalituloksen käyttäminen Euroopan eliitille myötäsukaiseen propagandaan oli arvattavissa ennalta. Valtamedia loi Hollannin parlamenttivaaleissa narratiivin, jossa hollantilaiset sanoivat ei “populismille”, kun Greet Wildersin Vapauspuolue ei yltänyt ykköseksi eikä aivan saavuttanut vaaleja edeltävän ajan parhaita kannatusmittauksia.
Nyt valtamedian katse on jo Saksassa. “Saksastakaan ei tule apua perussuomalaisille. Liittopäivävaaleissa EU-kriittiset ovat sivustakatsojia, kun vallasta taistelevat liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraatit ja Martin Schulzin johtamat sosiaalidemokraatit”, SK jatkaa.
Valtamedia ei viime vuonna uskonut, että heidän pahimmat pelkonsa, Brexit tai Trumpin valinta, voisivat toteutua. Tänä vuonna se on virittänyt pelkonsa yli realiteettien. Vapauspuolueen ykkössijakaan Hollannin vaaleissa ei olisi merkinnyt Wildersille pääministerin paikkaa, vaan hankalia hallitusneuvotteluita.
”Tulkinta, jonka mukaan Hollanti sanoi kevään 2017 vaaleissa ei populismille tai maahanmuuttokriittisyydelle, on siis ilmiselvästi väärä.”
Ranskan vaalit taas menivät melko tarkkaan mielipidetutkimusten mukaan, eli Marine Le Pen pääsi jatkoon mutta hävisi toisella kierroksella selvästi. Missään vaiheessa ei näyttänyt siltä, että Le Penillä olisi realistisia mahdollisuuksia presidentiksi. Tulos oli vain muutaman prosenttiyksikön alle sen, mitä gallupien perusteella oli odotettavissa.
Todellisuudessa sekä Wilders että Le Pen kasvattivat merkittävästi kannatustaan aiemmista vaaleista. Valtamedian tulkinta on siis täysin väärä. Jos Ranskan ja Hollannin vaaleista pitäisi päätellä, mihin suuntaan Eurooppa on menossa, se on menossa ryminällä euroskeptiseen ja maahanmuuttokriittiseen suuntaan. Sama suunta on nähtävissä muissa Euroopan maissa. Itä-Eurooppa on aivan toisella kannalla maahanmuutosta muslimimaista kuin Euroopan komissio, ja läntisissä hyvinvointivaltioissa suunta on koko 2000-lukua tarkasteltaessa sama kuin Ranskassa ja Hollannissa.
Hollanti
Alankomaita voi pitää jossain määrin jopa poikkeuksena tästä kaavasta. Liberalismistaan ja suvaitsevaisuudestaan tunnetussa Hollannissa maahanmuuttokriittisyys kanavoitui puolueiden kautta jo 2000-luvun alussa.
Maahanmuuttokriittisen Pim Fortyinin lista ylsi vuonna 2002 parlamenttivaaleissa kakkospaikalle 17 prosentin ääniosuudella, mikä riitti 26 paikkaan. Fortyin salamurhattiin jo ennen vaaleja, joten lista ei koskaan kehittynyt varsinaiseksi puolueeksi.
Geert Wildersin eurokriittinen ja jyrkän islamvastainen Vapauspuolue peri suurelta osin Pim Fortyinin listan äänestäjät, ja se sai 2006 parlamenttivaaleissa 5,9 prosenttia ja 9 paikkaa. Parhaan kannatuksen Wildersin puolue sai eurovaaleissa (4 paikkaa ja 17 prosenttia) 2009 ja parlamenttivaaleissa 2010 (24 paikkaa ja 15,5 prosenttia). Notkahdus tuli jo ylimääräisissä parlamenttivaaleissa 2012, jolloin puolue menetti 9 paikkaa (15 paikkaa ja 10,1 prosenttia). Samoin vuoden eurovaaleissa puolue menetti hieman kannatustaan, vaikka piti neljä euroedustajaansa (13,3 prosenttia).
Tulkinta, jonka mukaan Hollanti sanoi kevään 2017 vaaleissa ei populismille tai maahanmuuttokriittisyydelle, on siis ilmiselvästi väärä. Notkahdus tuli jo aiemmin, ja vaikka Vapauspuolue ei palannut aivan vuoden 2010 tasolle, se tuli toiseksi ja vaikutti jo olemassaolollaan vaalit voittaneen Rutten keskustaoikeistolaisen puolueen linjaan.
Ranska
Ranskassa Kansallinen rintama oli Jean-Marie Le Penin aikana parlamentissa runsaan kymmenen prosentin puolue. Ranskan yhden hengen vaalipiirit ja kaksivaiheinen vaalitapa johtavat siihen, että tällä kannatuksessa puolue ei ole saanut kansalliskokouksesta kuin yhden paikan, eikä joka vaaleissa sitäkään. Vuonna 2012 puolue sai 13,6 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä, 3,7 prosenttia toisen kierroksen äänistä ja kaksi paikkaa.
Eurovaaleissa näkyy positiivinen kehitys. Isän hallitessa puoluetta 1984-2009 kuusissa vaaleissa trendi oli laskeva kymmenestä paikasta kolmeen paikkaan kannatuksen vaihdellessa 5,7 prosentista 11,7 prosenttiin.
Vuoden 2014 eurovaaleissa tyttären luotsaama puolue nousi Ranskan suurimmaksi 24,9 prosentilla ja 24 paikalla.
Presidentinvaaleissa Jean-Marie Le Pen sai 1988 ja 1995 noin 15 prosenttia ensimmäisellä kierroksella jääden neljänneksi kummallakin kerralla. Vuonna 2002 äänet hajosivat niin, että Le Penin 16,9 prosenttia riitti kakkossijaan. Toisella kierroksella koko Ranska kuitenkin liittoutui “fasistia” vastaan ja Chirac uusi presidenttiytensä. Jean-Marie Le Pen ei saanut toisella kierroksella kuin 17,8 prosenttia äänistä. Vuonna 2007 hän jäi taas neljänneksi 10,4 prosentin kannatuksella.
”Seuraavissa presidentti- ja parlamenttivaaleissa Le Penillä on siis mahdollisuus historialliseen läpimurtoon.”
Marine Le Penin tämän kevään presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen 21,3 prosenttia ja toisen kierroksen 33,9 prosenttia ovat siis kaikkien aikojen saavutus: yli tuplasti enemmän kuin edellisessä vaaleissa ensimmäsellä kierroksella ja tytär sai toisella kierroksella melkein tuplasti sen minkä isänsä 2002.
Ranska näyttäisi jakautuvan jyrkästi kahtia. Globalistisen presidentti Macronin kansanliike saattaa saavuttaa kesäkuun parlamenttivaaleissa enemmistön, mikä helpottaa Ranskan johtamista. Kansallinen rintama näyttäisi kuitenkin saavan kansalliskokoukseen 15-25 edustajaa nykyisen kahden sijaan.
Vaalijärjestelmän luonteesta johtuen kannatusta ei tuon jälkeen tarvitse parantaa enää kuin muutamilla prosenttiyksiköillä, kun paikkamäärä nousee jo yli sadan. Seuraavissa presidentti- ja parlamenttivaaleissa Le Penillä on siis mahdollisuus historialliseen läpimurtoon.
Ruotsi
Ruotsissa maahanmuuttokriittinen puolue on Ruotsidemokraatit, jonka kanssa muut puolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä. Hygieniasäännön noudattaminen tulee seuraavien vaalien jälkeen yhä vaikeammaksi, koska puolueen kannatus on vakiintunut huomattavasti edellisiä parlamenttivaaleja korkeammalle tasolle.
”Ensi vuoden valtiopäivävaaleissa on Ruotsidemokraateille odotettavissa maanvyörymävoitto”
Ruotsidemokraatit saivat 5,7 prosentin ääniosuudella 20 edustajaa valtiopäiville vuonna 2010. Neljä vuotta myöhemmin puolue yli tuplasi kannatuksensa 12,9 prosentilla ja sai 49 paikkaa ja kolmannen sijan.
Ruotsissa on useita kannatusmittauksia tekeviä laitoksia, joiden arvio Ruotsidemokraattien kannatuksesta on vaihteleva. Kaikki osoittavat huippukannatusta pakolaiskriisin pahimmassa vaiheessa 2015 syksyllä. Kannatus on kuitenkin pysynyt 20 prosenttiyksikön tuntumassa, eli ensi vuoden valtiopäivävaaleissa on Ruotsidemokraateille odotettavissa maanvyörymävoitto jo nykykannatuksella.
Norja
Norja ei kuulu Euroopan unioniin eikä Norjassa siksi ole eurokriittistä puoluettakaan. Norja ei ole näillä näkymin hakemassa unionin jäseneksi. Maahanmuuttokriittisin puolue Norjassa on talousliberaali Edistyspuolue, joka nousi merkittävään kokoluokkaan ensimmäisen kerran jo 1989. Sitä ennen se oli ollut muutaman edustajan pienpuolue, mutta 1989 se sai 13 prosenttia äänistä ja 22 paikkaa.
Parhaat tulokset Edistyspuolue sai vuosien 2005 ja 2009 vaaleissa, 22,1 ja 29 prosenttia äänistä sekä 38 ja 41 paikkaa, molemmilla kerroilla toiseksi suurin puolue. Puolue on vaikuttanut muiden puolueiden maahanmuuttopolitiikkaan kristävästi. Vuonna 2013 tuli vaalitappio (16,3 prosenttia, 29 paikkaa), mutta nyt puolue pääsi hallitukseen.
Norjassa on seuraavat eduskuntavaalit tämän vuoden syyskuussa. Edistyspuolueen kannatus on pysynyt suurin piirtein edellisten vaalien tasolla. Norjassa näkyi sama ilmiö kuin Ruotsissa, eli Edistyspuolueen kannatus nousi hieman pakolaiskriisin aikana syksyllä 2015, mutta palasi sitten takaisin.
Tanska
Tanskassa maahanmuutto- ja eurokriittisyys on kanavoitunut perinteisesti Kansanpuolueen kautta. Kansanpuolue on vaikuttanut Tanskan maahanmuuttopolitiikkaan kiristävästi toimimalla hallituksen tukipuolueena ilman omia ministereitä. Vuosina 201-2011 puolue pysyi neljissä parlamenttivaaleissa vakaasti kolmannella sijalla 12,0-13,8 prosentin kannatuksella ja 22-25 kansanedustajalla. Vuonna 2015 Kansanpuolue nousi kakkoseksi 21,1 prosentin kannatuksella ja 37 paikalla.
Nyt Kansanpuolueen kannatus on muutaman prosenttiyksikön alle vaalituloksen.
Konservatiivisesta puolueesta on kuitenkin lohkoutunut uusi, Kansanpuoluettakin radikaalimmin maahanmuuttokriittinen puolue Uusi oikeisto. Se ajaa irtautumista YK:n pakolaissopimuksesta, talouspolitiikassa puolue taas on hyvin liberaali. Uudella oikeistolla on noin 2,6-4,5 prosentin kannatus.
Itävalta
Itävalta muistuttaa Hollantia siinä, että maahanmuuttokriittisyys kanavoitui poliittiseksi kysymykseksi jo vuosituhannen vaihteessa. Jörg Heiderin Vapauspuolue sai vuonna 1999 peräti 27 prosenttia parlamenttivaaleissa ja 23,4 prosenttia eurovaaleissa annetuista äänistä.
Heider ja hänen puolueensa joutuivat Euroopassa eristyksiin, ja kannatuksesta suli leijonanosa. Vuoden 2002 parlamenttivaaleissa puolue sai vain 10,2 prosenttia ja vuoden 2004 eurovaaleissa 6,3 prosenttia äänistä.
Puolue hajosi kahtia, ja Heider jatkoi 2005 perustamansa Itävallan tulevaisuuden liiton puheenjohtajana kuolemaansa asti vuonna 2008. Vuonna 2008 Vapauspuolue sai 17,4 prosenttia äänistä ja 34 paikkaa, Heiderin uusi puolue taas 10,7 prosenttia äänistä ja 21 paikkaa – yhteensä 28,2 prosenttia äänistä ja 55 paikkaa parlamentissa.
Heiderin uusi puolue ei kestänyt johtajansa kuolemaa, vaan se jäi vaille edustajia vuoden 2013 parlamenttivaaleissa 3,5 prosentin kannatuksella. Vapauspuolue sai kuitenkin 20,5 prosenttia ja 40 paikkaa. Eurovaaleissa 2014 Vapauspuolue sai 19,7 prosenttia äänistä ja neljä euroedustajaa.
Maahanmuuttokriittisyyden kasvusta ja valtavirtaistumisesta kertoo ehkä eniten se, että Vapauspuolueen Norbert Hofer oli hyvin lähellä tulla valituksi presidentiksi viime vuonna. Norbert Hofer sai toisella kierroksella 49,7 prosenttia, vihreiden Alexander Van der Bellen 50,3 prosenttia. Vaalit uusittiin vaalivilppiepäilyjen vuoksi, mutta tulos pysyi samana.
Samaan tapaan kuin Hollannin ja Ranskan vaaleissa arvoliberaali media katsoi Itävallan presidentinvaaleissa ainoastaan lopputulosta eikä suhteuttanut sitä maan poliittiseen historiaan. Arvoliberaali ehdokas todellakin tuli valituksi liittopresidentiksi, mutta sillä ei ole kovin suurta merkitystä maassa, jossa politiikan ykkönen on liittokansleri. Valtamedian narratiivissa itävaltalaiset sanoivat ei populismille. Tosiasiassa itävaltalaiset osoittivat, että aiemmin “ääriliikkeeksi” leimatun puolueen ajatuksia kannatti puolikas Itävaltaa – lähinnä se agraarisempi puolikas.
Saksa
Saksassa liittokansleri Angela Merkel näyttäisi olevan menossa kohti neljättä vaalivoittoa ja kanslerikautta. Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) ei näyttäisi kykenevän mihinkään maanvyörymävoittoon, joka mullistaisi koko Saksan poliittisen järjestelmän. Jälleen kerran tämä tullaan tulkitsemaan valtamedian narratiivissa niin, että saksalaiset sanoivat ei populismille, ellei suorastaan äärioikeistolle, ja antoivat Merkelille mandaatin jatkaa avoimien rajojen politiikkaa.
Vaihtoehto Saksalle -puolueesta ei syksyllä tule liittopäivävaalien suurinta puoluetta, mutta kannatusmittausten mukaan se tulee ryminällä liittopäiville. Vuonna 2013 liittopäivävaaleissa AfD sai 4,7 prosenttia äänistä eikä saanut lainkaan paikkoja, koska Saksassa on käytössä viiden prosentin kynnys. Vuonna 2014 eurovaaleissa AfD sai jo 7,1 prosenttia ja yhden europarlamentaarikon. Puolueella on identiteetti- ja johtajaongelma eurokriittisen ja maahanmuuttokriittisen painotuksen välillä, mutta silti sen kannatus on pysytellyt kymmenen prosentin tuntumassa.
Myös Saksassa valtamedian narratiivi on rakennettu pitkälti ylimitoitettuja odotuksia vasten. Kyselyissä kannatus kävi pakolaiskriisin jälkeen lähellä 15 prosenttia, mutta kuten on tapana sanoa, gallupit eivät äänestä. Vaaleissa AfD on edennyt voitosta voittoon, ja tulee todennäköisesti tekemään niin liittopäivävaaleissakin.
Kaikissa Saksan maapäivien eli osavaltioiden vaaleissa, joihin AfD on osallistunut, se on päässyt yli äänikynnyksen:
2014
Sachsen: 14 paikkaa, 9,7 prosenttia
Thüringen: 11 paikkaa, 10,6 prosenttia
Brandenburg: 11 paikkaa 12,2 prosenttia
2015
Hampuri: 8 paikkaa, 6,1 prosenttia
Bremen: 5 paikkaa 5,5 prosenttia
2016
Baden-Württemberg: 23 paikkaa, 15,1 prosenttia
Rheinland-Pfalz: 14 paikkaa, 12,6 prosenttia
Saksi-Anhalt: 24 paikkaa, 24,2 prosenttia
Mecklenburg-Etu-Pommeri: 18 paikkaa, 20,8 prosenttia
Berliini: 25 paikkaa, 14,2 prosenttia
2017
Nordrhein-Westfalen: 16 paikkaa, 7,4 prosenttia
Saarland: 3 paikkaa 6,2 prosenttia
Schleswig-Holstein: 5 paikkaa, 5,9 prosenttia
Kolmen suuren osavaltion, Ala-Saksin, Hessenin ja Baijerin vaalit ovat tulossa vuonna 2018.
Saksan puolueiden kannatuskehityksessä on huomattava sekin, että sosiaalidemokraattien vuodenvaihteen kannatusnousu näyttää nyt sulavan pois, vihreiden kannatus on laskussa ja liberaalien (FDP) nousussa.
Merkel on maahanmuuttoon ja federalismiin kriittisesti suhtautuvan eurooppalaisen näkökulmasta pienempi paha kuin sosiaalidemokraattien Martin Schulz. Nyt liittohallituksessa on Merkelin konservatiivien kumppanina sosiaalidemokraatit. Syksyn vaalien jälkeen on mahdollista, että apupuolueeksi tulee perinteiseen tapaan liberaalit. Kukaan ei halua tehdä yhteistyötä AfD:n kanssa, mutta se vaikuttaa olemassaolollaan oikeaan suuntaan.
Saksan suurimman osavaltion Nordrhein-Westphalenin toukokuiset vaalit saattoivat olla esikuva syksyn liittopäivävaaleista: niissä osavaltiota hallitsevat sosiaalidemokraatit kokivat rökäletappion 99 paikasta 69 paikkaan ja hallituksen apupuolue vihreät 29 paikasta 14 paikkaan. Vihreät hädin tuskin ylittivät viiden prosentin kynnyksen. Piraattipuolue, jolla oli 20 paikkaa, putosi kynnyksen alle.
Voittajat olivat CDU (5 lisäpaikkaa), liberaalit (6 lisäpaikkaa) ja Vaihtoehto Saksalle (nollasta 16 paikkaan).
Suomi
Suomessa on eduskuntavaalit kahden vuoden päästä. Jos ajatus maasta toiseen siirtyvästä dominovaikutuksesta ylipäätään pitää paikkansa, tukee eurooppalainen dominovaikutus ennemminkin kolmatta perussuomalaista jytkyä kuin arvoliberaalien vastaiskua.
MARKO HAMILO